Ironman on mun isä - Jotain transihmisyydestä

Moikka!

Historiallinen hetki on käsillä; minä aion kirjoittaa jotain tähän kuolleeseen blogiin! Wohoo! \o/

Prideviikko alkoi eilen ja some on räjähtänyt kolmeen leiriin; niihin jotka kuuluvat lgbt+ yhteisöön ja muutamaan mukavaan allyyn, niihin jotka harrastavat pinkkipesua ja niihin, jotka eivät edes usko joko periaattesta tai vilpittömästä tynnyrissä kasvaneisuudestaan, että koko lgbt+ yhteisöä on edes olemassa tai jos onkin niin se vähintään pitäisi tappaa. Valitetaan paljon siitä miksi homojen pitää pitää pelleparaati ja loukkaantua sekä siitä, että paikoissa liputetaan sateenkaaren väreissä, että siitä ettei kaikki suostu liputtamaan. Ei ymmärretä miksi seksuaalikasvatus on tärkeää jo päiväkodissa, ei ymmärretä sitä, että lapsiakin tulee hyvin monen näköisistä perheistä, eikä ymmärretä sitä, että maailmassa on niin paljon erilaisia ihmisiä, jotka ovat vasta nyt viime vuosina alkaneet saada ääntään edes osittain kuuluviin. Kuuntelevia korvia vain on vielä aivan liian harvassa.

Mä halusin kertoa lyhyesti jotain mun elämästä transihmisenä. Ajatus tästä lähti hyvin pienestä keskustelusta siitä, mitkä asiat on kantanut läpi elämän ja mitkä on kasvattanu musta just mut. Mä tajusin tässä taas yhden asian lisää itsestäni; sen ettei mikään oikeastaan tullut rajan yli. 

Mun elämä jakautuu kahtia. Lähes veitsellä leikaten kahtia. Lähes kirjaimellisesti ikävä kyllä. Mun elämä on pre Orion ja post Orion elämät, joiden välissä mun oli pakko murhata itteni, jotta mä pystyn olemaan nyt todella se, joka mä olen. Mulla on ollut ja on edelleen mielenterveysongelmia ja tietyssä iässä, tiettynä vuonna kipuilin erityisen kovaa. Ei ole vale, että kävi useamman kerran mielessä, pitäskö vaan antaa olla ja liipasta peruuttamattomasti vittuun tästä maailmasta. Se, että mä kirjotan tässä tätä tekstiä kertoo ehkä siitä, etten päätynyt tekemään niin, mutta jossain mielessä mä silti murhasin itteni. Miksi? Koska mun oli pakko. Niin kauan kun se ihminen eli, mulla ei ollut tilaa hengittää. Oon paljon joutunut puolustelemaan itseäni ja jankuttamaan sitä, että Orion on aina ollut olemassa, vaikka se ei ookaan mun lapsuudessa kaikille niin selkeesti näkynyt. Orion on ensimmäiset 15-17 vuotta mun elämästä ollut haudattuna niin syvälle, kun vaan ikinä voi. Mä en valinnut, että mut haudataan, yhteiskunta ja sosiaalinen ympäristö valitsi sen mun puolesta ja aivan saatanan syvälle hautasivatki. 

Myös mun kaverit, ne keskimäärin kolme ihmistä, jotka on tullu mun mukana rajan yli, ne on todennu sen, ettei ne pysty näkemään pre ja post Orionia samana ihmisenä. Ja se on ihan totta, ne on kaks hyvin eri ihmistä. Pre Orion oli kuori, pelkkä muiden muovaama kuori, jota mun oli pakko kantaa ylläni koko ajan joka hetki. Kun mä heitin sen pois, ihmiset ekan kerran on tavannut todellisen Orionin. Mun oli pakko heittää pois lähes kaikki siitä elämästä, jota mun elämä oli ollut siihen asti. Kaikki meni ja mun piti alkaa rakentamaan itteni tyhjästä uudelleen. Se on myös varmasti yks iso syy sille, miksi joillekin mun läheisille on ollut kauheen vaikeeta ymmärtää, että oon ollut tätä oikeasti kaiken alla aina, eikä kyseessä oo vaan joku kummallinen vaihe tai valinta. Ainoa valinta, jonka mä oon tehny on se, että lakkasin näyttelemästä, mutta valitettavasti tosi monille se näyttäytyy niin, että mä vaan päätin yhtäkkiä, että mä muuten oonki trans. En päättänyt olla trans, päätin olla itseni.

Mä aina tasasin väliajoin jään suremaan sitä, ettei mulla oo lapsuutta. Pre Orionilla oli lapsuus, mutta ei post Orionilla oo. Orionin piti syntyä suoraan noin 17 vuotiaaks. Useimmilla ihmisillä on fyysisiä paikkoja, joihin ne voi palata ja niistä tuntuu, että ne palaa lapsuuteensa. Ne on kesämökkimaisemia, ne on koulujen pihoja, se on se päiväkodin juhlasali, johon palataan kattomaan oman kakaran kevätjuhlaa ja mietitään, että täältä mäkin joskus lähdin. Mulla ei ole niistä mitään. Orionin synnyinpaikka oli hylätty autio koulurakennus, joka sijaitsi puskassa ja joka nyt on purettu. En voi palata sinne olemaan nostalginen. Mulla ei ole menneisyyttä, johon palata olemaan nostalginen. Sama pätee myös jollain tavalla mun sukulaisiin ja perheeseen. On mulla biologiset vanhemmat ja perhe ja suku ja kaikki, mutta samaa aikaa mä oon käytännössä orpo. Ne on niitä ihmisiä, jotka ei meinaa edes muistaa mun nimeä. Ne on niitä ihmisiä, jotka ei halua edes kuulla kuka Orion on, ne on niitä, jotka suree kuollutta lastaan, koska ne ei pysty näkemään sitä, että se lapsi, jota ne suree oli vaan tyhjä kuori, illuusio, optinen harha. 

Jos mun pitää oikeesti määritellä kuka on vaikka mun isä, kuka on kasvattanut mut, vastaus on Tony Stark. Se on myös Yondu Udonta, Sirius Black, Fujimoto, Thranduil, jopa Lucius Malfoy. Kaikki, jotka tuntee mut nykypäivänä tietää, että oon obsessoitunut fiktiivisiin adoptioisiin, toki myös biologisiin isiin, mutta joka tapauksessa. Oon paljon miettinyt sitä, mistä tää tuli, koska se synty samaa aikaan ku Orion synty. Oon miettiny sitä sen kautta, että ehkä adoptioisyys on vaan mulle se ainoa millä mä itse voisin joskus olla isä, koska biologisesti mä en pysty siihen samalla tavalla, kun cis miehet. Mä en voi vaan panna jotain paksuks. Ihan kyllä myöskään siks, etten esim. seurustele naisen kanssa, mutta vaikka seurustelisin, niin silti en vois. Toisaalta en myöskään halua biologisia lapsia, mutta ymmärtänette pointtini. En voisi mennä samaa polkua, kuin cis miehet vaikka haluaisin, en halua, mutta en voisi halutessanikaan. Toinen näkökulma, joka on vielä tärkeämpi näkökulma tähän fiktiivisiin isähahmoihin muodostuneeseen emotionaaliseen yhteyteen on ehkä se, että ne adoptoi mut. Mä oon oman perheeni kanssa joutunut tappelemaan omasta olemassaolostani. Ensimmäiseen noin seitsemään vuoteen mä en oo voinut olla mun lapsuuden kodissani Orion, koska Orionia ei ole haluttu nähdä. En edes sen jälkeen kun vaihdoin nimeni virallisesti. Vasta tänä kesänä mun vanhemmat on alkanu kutsua mua oikealla nimelläni, koska huudan joka kerta väärän nimen kuullessani "Ei ole minun nimeni!". Jos en huutais, ei sitä muistettas. En tiedä vielä riittääkö tämä kesä siihen, että alkaa jäädä mieleen. Olen epäluuloinen, mutta toivon, että ennakkoluuloni osoitetaan virheellisiksi. Ja ei pidä käsittää väärin, oon aivan valtavan kiitollinen siitä, että tässä talossa vihdoin vähän edes yritetään, mutta kuitenkin taustalla vaikuttaa kaikki ne vuodet, kun ei ole viitsitty vaivautua ja ne vuodet sattuu. Lapsensa nimen muistaminen ja käyttäminen pitäs olla automaattista, ei joku väsytystaistelu. Jokainen fiktiivinen isä on opettanut mulle jotain, ne on kasvattanut mut, koska Orion jäi orvoksi. Ja se on aika karua. 

Mun kokemus on tietysti vaan mun kokemus, mutta uskallan olettaa, etten ole ainoa juureton transihminen tässä maailmassa tai edes Suomessa. Orpoja translapsia on paljon. Meitä ei meidän läheiset oo avosylin halunnut, joten ripustaudutaan siihen mikä ei aja meitä pois tai niihin joille me ei olla vaan ilmaa. Fiktiossa kaikki on mahdollista, samaa aikaa mikään ei ole totta ja samaa aikaa fiktio on meille monille se ainoa totuus, johon me ollaan voitu paeta, koska oikea maailma sattuu aivan liikaa. Koska oikeassa maailmassa meidän ei anneta olla olemassa.

Mun vilpitön pyyntö tälle maailmalle on se, ettei yhdenkään translapsen tarvitsis enää ikinä kasvaa juurettomaks aikuiseks. Me yhteiskuntana voidaan vaikuttaa siihen, että jokainen tulee nähdyksi. Muutos vaatii aikaa ja se vaatii efforttia ihan jokaiselta. Kyse ei ole ainoastaan ihmisoikeustaistelusta, muutos pelkästään lain tasolla ei riitä. Sen muutoksen täytyy tapahtua jokaisen omassa elämässä, jokaisen asenteissa ja ennakkoluuloissa. Miksi? Koska kenestä tahansa voi tulla translapsen vanhempi, sukulainen tai opettaja. Me kaikki ollaan niitä, jotka tulee kasvattamaan tulevaisuuden translapset ja ne lapset ansaitsee lapsuuden, henkilöhistorian ja muistot, joita aivan liian monella nykypäivän transihmisellä ei ole.

Onion kuittaa~~ 

Musta tuntuu, että tää blogi pitäs vaan päästää kärsimyksistään - Vuosikatsaus 2020

 Moi :D

Mä alotin viime postauksen "Katotaan jos tänä vuonna sais vähän tätä blogiakin pidettyä hengissä, vaikkei odotukseni korkealla olekaan sen suhteen. Löl. :__D". Se viime postaus on mun viime vuoden vuosikatsaus. Mä en tainnu oikein saavuttaa tätä aiottua tavoitetta. Löl. 

Tää blogi on kyllä vähän surulliseksi mennyt, postaan kerran vuodessa. Pitäs ehkä vaan lopettaa, mutta tavallaan kuitenki tän vuosikatsauksen kirjottaminen on jo perinne mulle henkilökohtasesti ja mitä jos instagram kuolee yhtäkkiä. Mun kaikki cosplay asiat on kootusti siellä atm, mutta jos se yhtäkkiä tuhoutus, täällä on kans mm. cosplay loki yms tallessa. Voi voi, en tiedä mitä tälle pitäisi tehdä. Kuolin korinoita nämä nyky postausket joka tapauksessa on, eikä näitä juuri kukaan edes lue, koska blogimaailma on kaikin puolin kuolla kupsahtanut jossain välissä. Se on vähän sääli, blogimaailma oli mun koko maailma, kun mä olin yläasteella. Nyky lapsilla on vaan joku tiktok. Ok mullaki on tiktok, ei sen puoleen, mutta onhan se vähän semmonen. :D Joo. Ehkä sitten aiheeseen.

Tää vuos on ollut. Se todella on ollut. Mä alotin vuoden eroamalla ja olin tosi lost ja kaikki oli tosi hämmentävää, mut tässä mä nyt kuitenkin vuoden lopuksi yhä olen olemassa ja näin. Paljon on tapahtunut ja toisaalta koko vuonna ei oo tapahtunu yhtään mitään. Coneja oli yksi, Frosti oli kiva, ihana, täydellinen, taivas. Olin keskellä sotkusta elämäntilannetta ja yks viikonloppu mun parhaiden ystävien ja monien uusien ystävien keskellä oli ihan loistava. Mä olin vaan niin onnellinen koko ajan. En muista millon oisin ollut yhtä jaksoisesti niin onnellinen viimeks.

Sen jälkeen tuli korona ja toi ahdistuksen mukanaan. Olin koko kevään jotenki tosi tosi ahistunu koko ajan. Kuuntelin myös 24/7 true crime podcasteja, mikä aiheutti lisää ahistusta. Täs on Onion ja Onionin loistoideat. En oikeesti muista keväästä kauheest mitään, koska mitään ei ollu. Siis siinä kohtaa kun korona alko ja kaikki meni lukkoon, sitä vaan jotenkin kaikki pysähty, aivan kaikki, myös minun pääni. Mun piti tehä opinnot loppuun kevään osalta ja teinkin, muta Lahesta käsin, koska olin ahistunu, enkä halunnu olla yksin Turussa ja tulin hulluks. Ja kaikki oli tosi absurdia jotenkin. Ennen ku tulin Lahteen Mölls oli mun luona viikon ja seki oli tosi absurdia. Ei mun asunnossa kuulus olla koiraa. Mulla oli koko ajan semmonen maailmanlopun fiilis. Ku iskä haki mut Turusta Lahteen uusimaa oli just menossa lukkoon, Turku ei uuteenmaahan toki kuulu, mut se koko tilanne oli jotenkin absurdi ja sit matkalla meijät viel pysäytettiin poliisin toimesta, koska iskä oli unohtanu katsastaa auton. Mut se hetki ku mä lähin Turusta oli semmonen, et must tuntu etten mä ikinä palaa enää Turkuun, että nyt paetaan, eikä takasin voi tulla. Tietysti voi ja tulinki parin kuukauden päästä, mutta se oli hyvin konkreettinen pako kaikesta mikä oli ahistanu ja puristanu koko alkuvuoden.

Olin Lahessa kesäkuun alkuun asti, pari kuukautta. Sitte oli pakko päästä hetkeks takas Turkuun, ku porukoihin meni hermo. Palasin Turkuun, katsoin puolitoista viikkoa Inuyashaa (lähes kokonaan ehdin kattoa, 149 jaksoa katsoin) ja sit meni moti ja vaihoin Nanaan, johon myös upposin aivan heittämällä ja katoin sen muutamassa päivässä. Kirjotin myös yhen esseen, ostin uutta käsisaippuaa ja kävin opiskelutovereideni kanssa Ruissalossa. Sitte yhtäkkiä oliki jo juhannus ja setäni 50 juhlaset, jotka oli mökillä ja menin sinne ja jäin sen jälkeen taas Lahteen. Mökkijuhlaset oli ihan ok, mut jotenki samalla aika perseestä. Semmosia pieniä asioita; luetaan mut naisiin, vaikka ollaan tietosia siitä mikä olen, unohdetaan että oon paikalla, kukaan muu ku mun perheenjäsenet ei ollu kiinnostuneita siitä kuka mä oon tai et mulle vois puhua, mä vaan jotenki roikuin mukana, mutta ketään ei aidosti kiinnostanu oonko mä siellä vai en. Juhannusta ennen olin jo vähän alottanut ja nyt jatkoin mun kesäopintoja, koska miksi sitä nyt vaan lomailis, opinnoista saa rahaa vähän ja töihin en halunnu. Hain kyllä yhteen vesipuistoon maskotiksi, mutta ne ei ikinä edes vastannut. Ehkä koska korona, mutta oikeastaan olin vaan kiitollinen, koska en mä oikeest halunnu töihin. Oon edelleen niin uupunu viime vuosien työrupeamista, et joo. Mut tein kesäopintoja, kreikan mytologiaa ja antiikin filosofiaa. Platon on ihan hirvee. Sokrates ja Epikuros on mielenkiintoset ja jees. Mytologia oli vähän antiklimaattinen, se käsitteli sitä ilmiönä, eikä niitä itse myyttejä silleen. Mutta sain mä niistä filosofiasta 5 ja mytologiasta 4, joten it's fine. Vanhenin vuodella heinäkuussa, kuten joka vuosi ja tällä kertaa en ois halunnu mitään kahvittelua asian takia. Mut äiti halus ja asiasta tapeltiin kaksi viikkoa ja minä vihasin kaikkia. Kävin pari kertaa Helsingissä, ensin kavereiden kanssa Suomenlinnassa (erihyvä päivä!) ja sitten veljeni ja hänen avopuolisonsa luona paossa äitin kahvittelujärjestelyjä. Synttärilahjaksi ostin itselleni Sims 4 ja muuten en rahaa juuri käyttänytkään kesällä, koska piti säästää.

Olin keväällä saanu iskältä tabletin, aloin piirtää sillä. Sille kuitenkaan ei ollu ku yhtä kynää tarjolla ja ne kynät hajos kahessa viikossa. Mulla ehti olla niitä ainaki 4 tai 5 ennen ku päätin, että tästä tule saatana yhtään vitun mitään ja päätin säästää koko kesän ja ostaa elokuussa kunnon kaluston. Ostin Huion piirtonäytön kuten olin suunnitellut ja se on nyt palvellut ihan kivasti. Elokuussa ampaisin takaisin Turkuun aivan korviani myöten kyllästyneenä siihen, että samassa asunnossa on useita ihmisiä ja yksi koira. Koira tosin ei haittaa, mutta ne ihmiset. Hilpaisin tosin Turusta Treelle hetkeksi ensimmäisen transpolikäynnin merkeissä. Tuutorointi käynnisty, mein fuksit tuli, mä ostin Dr. Martensit, joista oon haaveillu vuosia ja sitten mä sain kurkkumädän. Done. Loppu vuosi oliki sitten siinä.

Oon elokuun viimeseltä viikolta asti ollu kipee. Käyny koronatesteissä tuloksetta useita kertoja, vielä useemmin nieluviljelyssä, muutamissa verikokeissa, kerran kurkku-nenä-nielupolin erikoislääkärillä, joka työns sormet kurkkuun ja kysy sattuuko. Oon syöny yhen antibioottikuurin ja mun kurkussa on outo möykky, mutta kukaan ei edelleenkään tiedä mikä mua vaivaa. Oon ite nimenny sen kurkkumädäksi ja tammikuussa meen taas sinne erikoislääkärille. Oon ihan tosi done. Turun julkinen terveydenhuolto ei tee mitään. Paitsi samoja testejä uudelleen ja uudelleen. Miten kellään ei tule kuudennenkaan negatiivisen nieluviljelyn jälkeen mieleen kokeilla mitään uutta????? Just asking?? Oon ollu tän ansiosta 24/7 neljä kuukautta yksin kotona. Kevällä ahistuin kahessa viikossa, joten voitte miettiä kuin vahvasti atm menee. Säästin ja otin säästöistä myös vähän ja ostin itelleni Switchin, jotta olis ees jotain kivaa elämässä. Oon hakannu animal crossingia yli 200 tuntia, pelannut pokemonin kohta läpi lukuunottamatta lisäosaa, alottanu Xenoblade chronicles 2:sta ja ostanu parilla eurolla kaksi peliä, joissa voi uida kalojen kanssa. Oon kattonu kaikki käsiini saamat valasdokkarit, meridokkarit ja yleisesti vesidokkarit. Kuuntelin äänikirjana Ylpeys ja Ennakkoluulo, koska opinnot vaati ja tipuin kuoppaan, joka johti siihen, että maksoin oikeaa rahaa laittomalle striimaussivustolle, jotta sain käsiini sen ainoan hyvän kys. romaanista tehdyn sarjan. Sen jossa Mr. Darcyna on Colin Firth. Lisäks opettelin tekemään kunnollisen drag meikin ja piilottamaan auttavasti kulmakarvani ja kaiken lisäksi oon pääosin kuluttanut aikani opiskeluun. Enemmän vastentahtoani, kuin halusta tehdä niin. Opinnot on kuluttanu mua aivan satasella, jos viime vuonna mulle inistiin siitä, että yliopisto omii mut, ni voin sanoa, että tästä vuodesta se, joka inisi, ei olis enää selvinnyt. Sen kannalta ihan hyvä, että erottiin. Sitä en tosin tiiä miksi se blokkasi minut ilman mitään suoraa syytä ihan yhtäkkiä kaikkialla, kun ei oltu edes puhuttu kuukausiin toisillemme. Sallittua toki, eikä se nyt minun elämääni juurikaan vaikuta, mutta olisihan se ollut hauska tietää, mikä tämän laukaisi. Joka tapauksessa oon siis ollu ihan ylikiireinen, vaikka oon ollu koko ajan neljän seinän sisällä. Hyppy latinan perusopinnoista aineopintoihin on ollu jäätävä ja vaikuttaa siltä, etten selviydy tästä hypystä. Tunnen epäonnistuvani kaikessa mitä teen. Pääsin sisään mediatutkimuksen sivuainehausta, mutta en oo saanu yhen yhtä kurssia tehtyä, koska ne ilmotti, että sivuaineopiskelijat tekee tänä vuonna vain itsenäisiä ja mulla ei ole ollut aikaa vääntää itsenäisiä. Itsenäisissä on ihan hirvee duuni. Samalla sain kunnolla käyntiin myös kirjallisuuden opinnot, eli teen siis kahden aineen perusopintoja ja yhden aineopintoja yhtä aikaa ja samalla hoidan ainejärjestössä hallitusasioita vähän ja tuutoroin. Jollekki näistä ois ehkä voinu jossain kohtaa sanoa ei ja nyt siis sanoinkin, siinä kohtaa kun ditchasin median itsenäiset odottamaan kevääseen. Mun oli tarkotus tehä vähän vähemmän kursseja nyt keväällä, mutta vitut. Teen näköjään silti keskimäärin kymmenen kurssia, koska mistään ei saa tarpeeksi noppia. Saatanan yliopisto.

Samalla tässä pitäs ettiä jostain terapeutti. Transpoliasiat yllättävää kyllä on lipunut verkkaisesti eteenpäin tässä, mulla on ollut nyt 3 tapaamista. Mikään ei vielä ole varmaa, mutta hitaasti askel askeleelta tämä tästä etenee ja toivon totosesti, että saan transdiagnoosini, jotta saisin vihdoin vapauden erinäisestä ylimääräisestä kudoksesta rintakehässäni. Hormoneista en oo vielä päässyt ihan selvyyteen itseni kanssa haluanko niitä vai en. Se kuitenkin on pitkä asia ja jos pohdintojani siitä haluaa kuulla, tulkaa kysymään twitterin dm.

Nyt kun oon valittanut kappale kaupalla, voisin vähän yrittää keksiä oliko tässä vuodessa mitään positiivista.

Oon tavannu somen kautta aivan ihania ihmisiä, tullu läheisemmäksi mun vanhojen mutujen kanssa, jutellut hyviä keskusteluja useiden ihmisten kanssa ja saanu uusia ystäviä. Tai ainakin ystävän raakileita, ihmisiä, joista voi hyvinkin kehittyä ystäviä. Ehkä. Haluisin ainakin et niin kävis. Ihmisistä olen kaikessa yskinäisyydessäni valtavan kiitollinen! 

Mitähän muuta. Viime uutena vuotena mulla oli suunnitelmia tälle vuodelle. Mun piti menestyä, tehä cosseja ja julkasta esikoisromaani. Romaania ei julkaistu. Siihen on mostly kaksi syytä: 1. mun esilukijat ei saanu luettua sitä edes loppuun ja 2. musta itsestänikin se on alkanut tuntua niin huonolta ja problemaattiselta monelta osaa, etten halua enää julkaista sitä. Mihinkään kustantamoon en ikinä sitä edes ehtinyt ehdottaa ja omakustanne vaatii rahaa, joka on tiukassa. Ei se oikeasti ehkä ole huono, mun esilukijoista kukaan ei vaan oo kohderyhmää ja tiesin sen toki jo tekstini heille antaessani. En siis oikeasti syytä heitä. Työnimeltään Rwts, joka ei ikinä saanut kunnollista nimeä, on ihan okei. Se on tarina, joka on eläny mun mukana jo vuosia, mutta nyt vaan tuntuu, että pitää ehkä päästää vaan irti. Eihän se mihinkään katoa, ehkä parantelen sen joskus. Mulla on muutama luku sen jatko-osaan myös, mutta se on sitä ekaa huonompi, enkä tiedä aionko jatkaa sitä ikinä loppuun. Mulla on ajatuksen tasolla myös kolmas osa siihen, mutta jos joskus kirjoitan sen, saatan suoraan kirjoittaa sen vain itsenäiseksi asiaksi, koska en liene julkaisevan kahta ensimmäistä koskaan. Ja ehkä se on hyvä niin. Joskus pitää mennä eteenpäin, kun projekti vie liian kauan.

Oon viime aikoina rakennellut uutta maailmaa. Se on ihan eri genreä, semmonen fantasiajuttu. Sen lähtökohdat on tosi eri kuin mitä Rwts:n oli. Rwts on tavallinen nuortenromaani, semmonen jonka voi kirjoittaa ajatellen, että ehkä se julkaistaan ja sen vuoksi sitä sitten kirjoitti salaa, itseltään ja varsinkin muilta vähän silleen  siinä mielessä, että tää pitää saada ulos, oikeesti ulos. Mutta nyt tätä fantasiajuttua on ollu tosi kiva miettiä, rakennella ja kirjoitella pieniä pätkiä sieltä täältä ajatustyön tukena, koska mä tiedän, ettei sitä haluta julkasta. Mä tiedän sen jo ennen kun oon edes kirjoittanut sitä, mutta haluan kirjottaa sitä silti. Miksi mä tätä mieltä asiasta olen; se johtuu siitä, että se oli ensimmäinen asia, jonka kirjallisuuden perusteissa opin. Instituutiotasolla fantasia ei suomessa myy. Tai siis myy, mutta ei suomalainen fantasia. Siispä sitä ei kannata kirjoittaa. Se on ihan hirveetä, mut myös tosi vapauttavaa. Voin tehä mitä vaan ja siitä voi tullakin ihan hyvä, koska ennakko oletus on se, että kukaan ei halua sitä, kenenkään haluaminen ei rajota sitä mitenkään. Rakastan mun hahmoja, mulla on siihen jo karkea juonitiivistelmä. Se on täynnä aukkoja, mutta se rakentuu. Oon tosiaan kirjottanut siihen jo joitain lyhyitä pätkiä, dialogeja ja semmosta. On vapauttavaa alottaa kirja keskeltä, eikä edetä kirjoitusprosessissa suoraan. Ne tulee lopulta olemaan kyllä kaikki kronologisesti, luulisin ainakin, mutta kuka on sanonut, ettei kirjoitusprosessi voisi olla sotku, jonka järjestelee vasta lopuksi. Se oli yks suuri ongelma Rwts:n kanssa. En kirjoittanut sitä mukaan, kuin keksin asioita vaan kirjoitin ne ylös ja kirjoitin vanhan kohtauksen ensin. Sitten kaikesta tuli jotenkin latteaa.

Mun vuosi on ollu rankka, mutta valastäyteinen. Mulla ei ole suunnitelmia ensi vuodelle, koska koronan takia niitä on vaikeaa tehdä, mutta aion ainakin pysyä elossa ja toivon, että transpoli etenee. Toivon, että löydän terapeutin ja pääsen juttelemaan asioista ja ainakin alotan vuoden yhtä valasta rikkaampana, koska adoptoin juuri itselleni uuden valaa. Ensimmäinen valaani on Sokrates, se on sinivalas, nyt se saa kaverikseen ryhävälaan, jonka nimeksi tulee Alkibiades. Mitään muuta en kauheasti uskalla odottaa, tää vuos on opettanut sen, että koko maailma voi heittää yhtäkkiä häränpyllyä ja vielä useamman kerran vuodenaikana, sekä henkilökohtaisella tasolla, että globaalisti. Mutta ehkä tämä tästä. Pitäisi nyt palata latinan kielioppitentin uusintaan kertaamisen pariin, arvatkaa vaan kiinnostaako yhtään. Ei meinaan kiinnosta, minkä ehkä voi päätellä myös siitä, kuinka pitkä tämä teksti on, koska tämän tekstin kirjoittamista kutsutaan prokrastinaatioksi. Sain mun antiikin laiturit esseen valmiiksi toissapäivänä ja sen jälkeen on pitäny tarttua latinan uusintaan, joka on viikon päästä, mutta tää on vaan tosi tosi tahmeeta. Älkää opiskelko latinaa, en tiedä miksi itsekään opiskelen, mutta sekin olisi jo toinen pitkä tarina, joten ei mennä siihen nyt.

Hyvää uutta vuotta ja kiitos jos luit, vaikkakaan en varsinaisesti enää odota, että kukaan lukisi blogiani. Löl. En aio yrittää ensi vuonna tsempata tämän kanssa, koska en tsemppaa kuitenkaan. Tsemppaan jotain tärkeämpää! Katsotaan, palaanko tänne enää ikinä, ehkä en, ehkä ensi uutena vuotena, mene ja tiedä. Tältä erää kuitenkin;

Onion kuittaa!~~

2019 - vuosi jona blogini oli taas hyvin hiljaa, mut cossasin paljon

Moikka ^^

Mun on pitkin vuotta pitänyt kirjotella ties mitä, mutten oo saanu aikaseks. Kauheesti on ehtiny tapahtua ja jotenki ei vaan oo ollu enää intoa kirjotella wippejä, vaikka se kivaa touhua onkin. Joka tapauksessa aattelin tehä edes joka vuotisen koosteeni cosplay vuodesta ja ehkä mainita lopussa vähän siviilielämästänikin. Aloitetaan siis conien läpikatsauksella!~

2019 tuli käytyä neljä tapahtumaa, pari parempaa, pari huonompaa, mutta kaikki oikein kelpoja. Ensimmäisenä Desucon Frostbite 2019.

Frosti sai jälleen alottaa conivuoden. Vähän olin ehtinyt talviconeista Yukiakin miettiä, mutta työt ja aika ja raha ja lapsiconittajien olemassaolo tekivät Yukin tielle esteitä, joita en jaksanut ylittää. Viime vuoden tapaan ehdin tälläkin kertaa kauhistua siitä, mitä jos en saisikaan viikonloppua vapaaksi. Jälkikäteen ajatelle hassu pelko, koska lopulta sain koko vajaan vuoden, jonka kys. työpaikassa vietin kaikki toiveeni vapaiksi. Mulla oli neljä asua koko viikonlopulle, joista kolme oli pari/ryhmäcosseja. Joskin mun ja Nuovun iltabilelookkien matchaus ei oikeestaan ollu cossi. Eli kolme cossia virallisesti. Lauantaina meijän Bnha ryhmä vaan kasvo räjähdysmäisesti ihan sattumalta löydettyjen uusien tuttujen myötä ja meil oli, tai mulla ainakin oli vaan tosi kivaa. Uudet ihmiset best! Meidän ryhmään lyöttäytyi photarin ajaksi myös toinen Kiri cossaaja, joka oli Bulgariasta tullut Frostiin asti ja oli tosi soft tyyppi! Nykyisin olemme sopineet olevamme ig friends. ^^ Sunnuntain mainoshahmoryhmä oli pienempi, mutta myös äärimmäisen legendaarinen!

+

Bnha ryhmän räjähdys ja uudet ihmiset

Yleinen töistä poissa oleminen ja maiseman hetkellinen vaihto

-

Sunnuntain sosiaalinen ahdistus

© @JJX Projekti

Vuoden toinen tapahtuma oli vähän pienempi coni, jossa pyörähdin nopeasti viime vuonnakin. Eli Tampere Kuplii~

Tree kuplii oli pieni ja aika antikilmaattinen kokemus. Pieniä conittajia oli odotetusti aikuisia runsaammin, mikä oli toki täysin odotettavissa, kun kyseessä on ikärajaton ja pääsymaksuton tapahtuma. Me lähinnä kuvailtiin ja hengailtiin, kävästiin cossikisoissa myös, mikä oli mulle snadisti outoa, koska harvemmin nykyisin jaksan mennä, mutta nyt ei kerta kaikkiaan ollut muuta tekemistä. Yleisesti mukava tapahtuma, mutta isoihin coneihin tottuneena ja pikkuernuilusta aikaa sitten uloskasvaneena ei niin sisällöllinen, kuin toivoisi. Tai ehkä ohjelmien kannalta en vain ole kohderyhmää. Joka tapauksessa saatiin kivoja kuvia, kuvasin tapahtumassa myös yhden media alan ennakkotehtävien kuvan, jolla pääsin myös varsinaiseen pääsykokeeseen. En tosin mennyt sinne, joten alalle asti kuva ei minua vienyt. :__D

+

Ihmiset

Photaroiminen

-

Narikka, josta joutui muistaakseni maksamaan, tai sitten sitä ei valvottu

Vähän turhan pieni coni minun makuuni

Kolmas conikokemus vuodelle oli Desucon!

Desu oli ehdottomasti paras coni koko vuonna. En tehnyt kylläkään juuri muuta, kuin kuvasin, mutta rakastin sitä yli kaiken. Sain ihan valtavasti erilaisia kuvia ja pääsin kehittämään itseäni. Mein Bnha cossiryhmä uusiutu, joskin osa ei jaksanut uudestaan ja saatiin taas uusia ihmisiä mukaamme. Sunnuntaina mulla oli mun vuoden ainoa tytycossi Yuuko, josta pidin aivan valtavasti. Paitsi sunnuntaina aamulla, kun mikään ei mennyt hyvin ja olin vaan tosi viha kaikelle. Toisin sanoen siis hyvin hahmossa. :__D

+

Runsas kuvaaminen

Cossien kanssa ei ollut varsinaisisa ongelmia

-

Iltabileet jäi väliin, vaikka tarkoitus oli mennä, mutta meinattiin nukahtaa pystyyn Mäkkärissä. Vanhuus ei tule yksin lol.

Vuoden viimeiseksi coniksi jäi tuttuun tapaan Tracon.~

Tracon oli fine. Just fine. Meillä oli kivaa, mulla oli kivaa, mut silti jotenkin jäi vähän meh fiilis. Mulla alko yliopisto siinä just samaa aikaa ja muutto oli just ollu ja vähän kaikki stressas, niin jotenkin tää coni lähinnä väsytti. Illat oli hyvii ja sunnuntai osittain. Sunnuntaina paisto aurinko. Lauantaina vaan sato ja mun peruukki oli huono ja ahdisti ja muuta. Mut lauantai iltana sentään sain kakkua ja mulla oli koko ajan aikalailla ihmisiä ympärilläni. Löysin hyvää arttii ja pienen Kanan figuurin. Kuitenkin koko tapahtuma oli vähän jotenki tahmee mun osalta ja olin väsyny, joten tästä ei jaksanut coniraporttiakaan vääntää. Ei se silti ihan huono conikaan ollut, Desu vaan kaikessa hienoudessaan oi jättänyt riman korkealle.

+

Haida oli kiva sunnuntai cossi

Kavereitten näkeminen on aina kivaa

-

Sää lauantaina

Peruukkiahistus

crepet osottautu vähän kumiseks lölliks, eikä ollu niin hyvää ku ootin olevan

Cossipuolella olinkin aika aikaansaava lopulta. En tehnyt super isotöisiä pukuja, kun ei ollut fiilistä, mutta tein monta pienempää, joissa kaikissa oli hyvä olla. Paitsi Yukio ei onnistunu niin hyvin ku oisin halunnu, mut ei sekään mikään totaali kamaluus ollut. Ylipäätään kuuntelin enemmän itseäni ja jaksamistani, enkä ottanut stressiä, mikä johtikin siihen, että vuodesta tuli yksi tuottoisimmista tähän asti.

Vuoden ensimmäinen cossi oli Bongo Cat. Kaapista repästy ja vaan perjantai cossi, mut ne pari jotka kävi kertomassa tunnistaneensa ja halus ottaa kuvan teki tästä oikein kivan kokemuksen. Rummut tosin oli vähän painavat kanniskella.

Vuoden toinen cossi oli Hero Kirishima!

Meillä oli tosiaan hieno ryhmä, joka evolvas vielä hienommaks ryhmäks kesken päivää ja lopulta Kiri sai uusinta käyttöä kesän Desussakin. Kiri oli jännä tehä, siin yhdisty tosi helppoja asioita haastaviin asioihin. En ennen tätä ollu käyttäny worblaa mihinkään ja oon super tyytyväinen siihen miltä tuo maski näyttää, koska se oli tappelun tulos. Eva foamiakaan en oo näin paksuna käyttäny ennen, softista oon ja nehän kai on about samaa kamaa. Mut uutta siis siinäkin. Olkahärpäkkeistä ja maskista ja sen yksityiskohdista tuli mun lempi osat koko cossissa. Molemmissa käytin kiinnitykseen magneetteja, enkä tällastakaan oo ennen kokeillu cossissa. Vaate puoli oli helppo ja nopee, joskin jouduin tekemään kokonaisen paidan, joka siis poikkesi reffistä, koska bindaaminen. Toivon, että jossain vaiheessa en enää tarvi bindereitä. Ihan muutenkin, mut cossienkin kannalta.

Reissumies oli Frostin kolmas cossi ja puhtaasti koko ryhmämme oli vitsillä väännetty. Siksi en ihan kauheest panostanu, kaappi cossilla mentiin ja leipä on paras proppi. Meil oli hauskaa ja tää äänestettin mun toisiks parhaaks cossiks 2019, jaetulla sijalla Yuukon kanssa, joten ilmeisesti ilahdutin olemassaolollani. ^^

Tree kupliiseen otin Casual Kirishima 2.0:n. Tein ekan casual kirin 2018 Desun iltabileisiin ja tiktokin maailman löydettyäni vähän evolvasin sitä ja lopulta se oli helpoin ja mukavin ottaa kupliiseen, jonne en mitään isoa jaksanut heti frostin jälkeen vääntää. Kaikki siis omasta kaapista. 

Kesän Desun perjantaille saatiin vihdoin monen vuoden jahkailun jälkeen Ronsin kanssa Miguel ja Tulio, minä Tuliona. Alkuun oisin halunnu olla Miguel, mut todettiin et meijän naamat toimii paremmin näin päin ja lopulta olin tosi tyyty siihen, etten ollut Miguel. Tulion housut on onnistuneimmat housut, jotka oon ikinä ommellu, niihin tuli tehtyä myös erihyvät taskut ja vyölenkkejä. Kauluspaidan tilasin Ebaysta ja se olikin vähän iso, en kuitenkaan jaksanut tehdä asialle mitään. Liivin tekaisin Filin liivin jämäkankaista ja nopat maalailin valmiiden noppien päälle. Toi peruukki kans oli aika unelma, ei niin unelma kun mun tuleviin cosseihin tuleva saman myyjän peruukki, mut silti. Uusiokäyttöön tää peruukki pääsee taas Frostissa, tosin vähän lyhennettynä ja eri hahmolla.

Yuuko oli mulla Desussa sunnuntailla. Ainoo tyty näistä vuoden cosseista. Kaulus tuotti hämmentävän paljon vaikeuksia, mikä toisaalta johtu siitä, et ompelin sen eri tavalla ku aiemmin. Ikinä en oo perustanu merimieskauluksista ihan kauheesti tho, jotenki ne ei mee niin loogisesti, kun vaikka herrainkaulukset, joissa oikeesti on selkee mitä teet ja missä järjestyksessä. Merimieskaulusten kans mul on vähän sama fiilis ku sillon, ku ompelin Yahikon kariginua, kun ei oikeesti tunne yhtään vaatetta, kun sellasia ei käytetä Suomessa ja sit koitat vaan jotenki tehä oikein. Vekkihameesta sen sijaan tuli yhtä täydellinen, ku Kananille tekemästäni 2018 Traconiin. Sukkia en löytänyt, joten jouduin vähän säätämään yksillä, joissa on mustat raidat polven kohdalla, tähän meni aamulla hermo. Yleisesti Yuuko oli tosi kiva, ei ehkä koko päivälle, mulla alkaa olla entistä enemmän ongelmia cossata tytyjä, koska dysforiat nostaa päätään herkästi, mutta sunnuntai cossiksi Yuuko oli vaan hyvä.

Yukio oli Traconin lauantailla. Yukio oli fine. Tykkään siitä millanen tosta takista tuli, siin on pienii asioi, jotka häiritsee, mut yleisesti ylitin itteni ton kanssa. Sain aikaan tosi siistejä saumoja, tosi siistin vuorin, ihanan halkion helmaan taakse ja nättejä yksityiskohtia. Lopulta kuitenkin isoon nahkalärpäkkeeseen tilaamani koeputket, joista tehdä pieniä pulloja, tuli vasta pari päivää conin jälkeen mikä harmitti, sillä pullot oli ollut syy tehdä nimenomaan mangan design. Nahkapussukatkaan ja varsinkaan peruukki, ei oo niin nättejä ja kivoja, kun oisin halunnut. Jotenkin mun pää ei vaan toiminu Yukiolle, liekö sitten syy naamassa, vai peruukissa, mutta ei se vaan. Tää vähän harmittaa, koska Yukio on ihan valtavan rakas hahmo. Sentään mulla oli Nuovu Rininä ja meil oli kivaa photarissa, jonka päätteeks tosin sato kaatamalla ja mä unohdin mun käsiaseeni yhteen katokseen pyörätelineitten päälle ja jouduin hakemaan sen kiusallisesti siihen katokseen suojaan tulleiden skeittarijannujen seasta. Sentää ne ei ollu huomannu sitä ja ottanu itellee, eikä taineet huomata myöskään, minkä kävin sieltä hakemassa :---D

Varsinainen vuoden viimeinen cossi oli Aggretsukosta Haida. Päätettiin jo alkuvuodesta Luten kanssa cossata Haidaa ja Retsukoa ja sen teimme. Haida oli helppo, maalasin raidat punaiseen paitaan ja tein korvat ja hännän. Korvista tosin tuli aavistuksen turhan pyöreät ja näytin punkkari mikki hiireltä, mutta nooh samapa tuo. Peruukista pidin, vaikkakin tää oli mun kakkosperuukki Haidalle. Ekan tuhosin. Tracon ei ollu kauheen vahva peruukkien suhteen lol. Nahkatakin poimin omasta kaapistani. Helppo ja kiva ja ihan potentiaalinen uudelleen käytettäväksikin, mikäli joskus alan käyttää enemmänkin vanhoja pukujani uudelleen. Toistaiseksi mulla on vaan kolme pukua, joita olen pitänyt enemmän kuin kerran; Dejiko, Spidy ja Kirishima. :--D Tästäkin asiasta voisi, joskus pohdiskella vähän luontoeettisistä näkökulmista, mutta usein pukuni vaan hajoavat tai otan jonkun osan uusiokäyttöön johonkin toiseen pukuun, jolloin yleensä on enemmän motia tehdä joku uusi asu, kuin tehdä uudelleen jokin osa vanhaan pukuun. Myös oman käden jäljen kehittyessä tekiessä ei kovin montaa pukua enää halua pitää uusiksi, kun osaisi tehdä nyt paremmin tms.

Siviilissä mun elämä on ollu aika vuoristorataa koko vuoden. Mä oon ollu suurimman osan vuotta ihan valtavan onnellinen, en oo ollu yksin ja pääsin kouluun tapeltuani ihan helvetisti pääsykokeitten kanssa. Mä koin mun ekan priden, me käytiin särkänniemessä, Ed Sheeranin keikka oli upee. Sit mun koko maailma romahti hetkeks. Aattelin et tosiaan vaan hetkeks, mut alitajunta on jännä, eikä se unohda mitään tosta noin vaan, vaikka kuinka haluis. Se syö miestä. Syksystä tuli odotettua rankempi. Juoksin joka viikonloppu jossain, millon conissa, millon parisuhdeviikonlopun vietossa, millon oli kavereitten synttäreitä tai ainejärjestön rientoja. Väsyin tosi paljon ja se taas vaikutti lopulta kaikkeen mun ympärillä radikaalimmin, kun ees tajusin. Tänä syksynä sain vihdoin seittemän vuoden jälkeen raahattua itseni avun lähimaastoon ja kävin kertomassa ammatti-ihmiselle, ettei mul oo hyvä olla. Mun seuraava käynti on vasta helmikuussa ja se hoitaja sai aika ympäripyöreen kuvan siitä miks oon niin solmussa, mut joka tapauksessa oon ottanu ekan askeleen kohti terveempää elämää. Lopulta tää vuoden loppu kuitenki perkelöity totaalisesti. Mua pitkään kannatellu parisuhde tuli siihen pisteeseen, ettei nähty enää muuta vaihtoehtoa, kun kokeilla voitasko olla vaan kavereita. Meil on ollu yhteisiä ongelmia ja omia ongelmia molemmilla ja tää päätös ei lopulta yllättäny mua, mut musertaa se silti. Tuntuu rankalta alottaa uus vuos ihan yksin, varsinkin kun en oikeestaan oo kunnolla ees sisäistäny asiaa. 

Alkaneelta vuodelta toivon parempaa huomista. Kaiken suhteen, mut ennen kaikee et elämä jatkuis kaikesta viime päivien ja aikojen epäonnesta huolimatta. Et jossain vaiheessa kykenen taas kannattelemaan itteeni ihan ite. Kulunu vuos on ollu valtavan tärkee ja oon kasvanu tosi paljon, joutunu kohtaamaan itessäni puolia, joita vihaan ja jotka oon koittanu vaan haudata jonnekki tajunnan taakse. Oon joutunu opettelmaan paljon asioita, siitä miten opiskellaan siihen miten muita ihmisiä kuunnellaan ja miten olla parempi jollekulle. Lopulta mäkin oon vaan ihminen ja kaikesta yrittämisestä huolimatta kaikki ei mee aina putkeen ja sit tuntuu pahalta. Kuitenkin eniten mä muistan tästä vuodesta sen kaiken ilon ja riemun, jota oon saanu kokea, kevät ja kesä oli tosi hyvää aikaa ja tein paljon asioita joista nautin, siitä huolimatta et tein suhteellisen kamalaa duunia ja asuin suunnilleen työpaikallani. 

Mun lupaus uudelle vuodelle on koittaa kattoa enemmän animea, yrittää tehdä mutuaaleista kavereita ja löytää keinot tehä elämästä parempaa kaikkien kannalta. Mun paras tänä vuonna tekemäni asia oli, et adoptoin pari päivää sitte merien tuhoutumisen ahdistuksissa sinivalaan. Mulla on nyt jossai päin tätä maailmaa jollain tasolla oma sinivalas ja siitä oon tosi onnellinen. Kevät tulee olemaan rankka ja tuskin se siitä kesällä tai syksyllä tai talvella helpottuu, pitää tsempata monen asian kanssa ja kohdata omia pelkojaan, mut aion yrittää tosi kovaa ja pitää huolen siitä, etten jää kaiken kuorman alle ihan yksin.

Toivottavasti sullakin on hyvä vuosi edessä päin ja kiitos, kun luit. Katotaan jos tänä vuonna sais vähän tätä blogiakin pidettyä hengissä, vaikkei odotukseni korkealla olekaan sen suhteen. Löl.

:__D

Orion kuittaa~~

Coni vai sittenkin vain valtava photoshoot? - Desucon 2019

Moips~

Havaitsin äsken etten muuten ikinä kirjottanu sen paremmin Tree kupliista, ku Kirin wippejäkään. Juu. Oikeest tää blogi kuolee vaan entisestään, ei voi mitään. Kirin wippejä ei ole tulossa myöskään jatkossa, koska jätin taas cossini Lahteen conin jälkeen ja multa puuttuu oleellisia kuvia sen rakenteista. Voin vastata nyt kysytyimpiin kysymyksiin:

1. Mitä materiaalia olkahärpäkkeet on?: foamia ja softista.

2. Miten ne pysyy hartioissani kiinni ilman näkyviä kiinnityssysteemejä?: Magneeteilla, Clas Ohlsonilta saa tosi vahvoja.

3. Mitä materiaalia maski on?: Worblaa, käytin ekaa kertaa joten se on vähän ruma. "Piikit" ja muut ulokkeet on foamia ja ruuvit poskipaloissa on haaraniitit. 

4. Miten peruukkisi näyttää siltä miltä se näyttää?: Piikeistä saa hyviä kun leikkaa peruukin tarpeeksi, muttei liian lyhyeksi, käyttää geeliä ja hukuttaa koko paskan lakkaan.

5. Miten maski on kiinni pääsääsi?: Peruukin sisällä on magneetit joihin maskin magneetit tarttuvat.

Tampere kupliistakaan ette tule saamaan omaa postausta, koska sanottavaa ei juuri ole. Ihan kiva, pieni, hengattiin pääasiassa ympäri Tamperetaloa, ei tapahtunut mitään ihmeellistä. 

Eiköhän sitten mennä itse asiaan eli Desuun! Oli kivaa. :_D

Tultiin Nuovun kanssa taas Lahteen perjantaina joskus yhden jälkeen iltapäivällä. Iskä oli kiva ja kävi hakemassa meijät matkakeskukselta ja jätettiin kamat mun porukoille ja hilpaistiin kauppaan nostamaan rahaa ja ostamaan evästä. Rimmas höhö.

Neljän maissa lähettiin cossit päällä heittämään meijän äiti satamaan hakemaan sieltä auto, jonka iskä jätti sinne lähtiessään itse purjehtimaan kohti Vääksyä. Oltiin sitten Sibbellä kätevästi puoli viisi väitettyämme kaikille, ettei millään keretä hakemaan ketään mistään kyytiin, koska aikaa on niin vähän. no juu ainakin sain parkkipaikan. Viittä vaille viis Lotte ilmoitti hypänneensä jonkun tuntemattoman autoon kahden toverinsa kanssa ja olevansa kohta Sibbellä, joten nousimme autosta. Hetken päästä pääsin torumaan häntä edesvatuuttomuudesta hypätä ties kenen autoon kyseenalaistamatta mitään. :___D Päästiin sisään ja Lotte tovereineen riensi avajaisiin, meidän jäädessä istuskelemaan ja kalastelemaan ystäveitä.

Avajaisten jälkeen me suunnattiin conin ekaan photariin. Olin luvannut ottaa kuvia Loten Zootopia paricossista. Tuli tosi kivoja kuvia, vaikka olikin ihan harmaa sää ja uhkasi alkaa sataa. Ei onneksi alkanut. Lotte kuvas myös samaan syssyyn mut ja Ronsin meidän Tie El Doradoon cosseissa. Meijän posesuunnittelu oli jäänyt vähän retuperälle, joten lähinnä perseiltiin koko miniphotarimme, mutta kyllä me jokunen kivakin kuva saatiin. :__D

Photareista lähdimme kalastamaan Lintan, jonka puhelin oli aiemmin päivällä sanonut itsensä irti, emmekä näin ollen olleet saaneet mitään yhteyttä häneen koko iltana. Hän kuitenkin löytyi ja lähdettiin porukalla kotipizzan antimien äärelle. Saatiin ihan hyvä tovi venailla ruokaa ja kotipizzan ahtauden ansiosta suuntasimme syömään Sibben parville, jossa minä ahmaisin oman pizzan puolikkaani lisäksi vähän myös Loten pizzasta. Tän jälkeen otin pari surkealaatuista kuvaa Nuovun casual Kaminarista ja suuntasimme vessaan. Mein oli tarkotus mennä fetissiluennolle, mutta luentoa olikin siirretty jossain vaiheessa, mä olin kattonu vaan mun  vanhoja screenshotteja ohjelmakartasta, joten me päädyttiin sitten isommalla porukalla kirpparille, koska luento olikin alkanut melkeen tunti sitten. Vähän harmitti. Kirpparin jälkeen tyydyimme lähtemään kotiin heittäen Loten tovereineen lattiamajotukseen matkalla. Kävästiin Nuovun kanssa Lahti kiertoajelulla, koska minä halusin pitkästä aikaa ajaa kunnolla ja suunnattiin Karisto-Renkomäki motarille, mutta päästiin 120km/h ehkä sillee neljä minuuttia yhteensä koko motarilla, kun ohitustienrakentamisen vuoksi nopeusrajotukset oli laskettu ikävästi kuuteen kymppiin suurimmalta osalta kys. tiepätkää. Se oli kurjaa. 

Lauantaina haettiin Rons ja Hai kyytiin ja suunnattiin coniin kymmeneksi. Me bongattiin Lotte tovereineen, jotka tosin karkas samantien myyntipöytäsaliin ja Rons katosi myös jonnekkin mun ja Nuovun mennessä conin ekalle luennolle Isähahmot shounenissa. Luento oli tavallaan ihan hyvä. Oon obsessoitunu tätä nykyy isähahmoihin, erityisesti länkkärisarjois, mut animeisät on hyviä myös. Luento kuitenkin oli tosi lista, ei oikein mitään syvällistä vaan ihan pelkkä lista, mikä oli vähän pettymys. Vähän ole myös suolainen, koska oma ohjelmaehdotukseni on kerran hylätty Desuconin toimesta syynä raakileeni listamaisuus. Jokatapauksessa täältä me juostiin Jussi Karin väkivaltaluennolle, jonne pakotin myös Loten mukaan. Ei oikeesti tarvinnut sinänsä pakottaa, mutta hellästi halusin varmistaa, että hän saisi elämänsä ekassa k18 conissa monipuolisen conikokemuksen ja Jussi Kari nyt on vaan ikoninen osa monipuolista conikokemusta. :__D Hyvä luento oli, joskin vähän katkonaisiksi jääneet yöuneni yhdistettynä Karia edeltäneeseen puuduttavahkoon isäluentoon vaikuttivat kokemukseen ja muun muassa haukottelin varmaan ekaa kertaa Karin luennolla. Pari kertaa jouduin sanomaan itselleni, että nyt vittu pidät silmät auki, mutta se nyt ei luennosta johtunut. 

Tän jälkeen mun conin luennot oli pulkassa. Muutama muukin kiinnostava ois ollu, mutta ne osu huonoihin hetkiin. Jokatapauksessa päästiin nyt conin seuraaviin photareihin. Meillä oli meidän Frostin bnha ryhmän revanssi, joskin puolet jätti väliin, joten meitä oli vain viisi. Kuitenkin tuli kalastettua lisäväkeä ennen conia ja he oikeasti ilmaantuivat photariimme, joten ryhmäkuvia saatiin jopa kahdeksalla hahmolla. Kuvaajamme oli vähän myöhässä, joten minä aikamme kuluksi kuvasin sillä hetkellä paikalla olleiden eli ydin ryhmän yksityiskuvat. Sain paljon kivoja! Lotte myös avuliaasti kuvasi mut ja kuvattavien loppuessa tuoreiden tovereiden vielä puuttuessa kuvasin myös Lintan Starwars cossin samaan syssyyn. Lopulta sekä uudet osallistujat, että kuvaaja pääsivät paikalle ja saatiin kasa ryhmäkuvia, joita vielä odotellaan. En tiedä vielä mitä niistä tuli, mutta toivottavasti hyviä!

Photarista rynnättiin kauppaan ja kaupasta suurin osa meistä cossikisoihin. Minä jätin väliin ja kalastin Ronsin ja Eman. Lähdettiin kiertämään kirpputoria ja myyntipöytiä. Kävin ensitöikseni ostamassa Super Sonico figuurin, joka Loten piti ostaa kaverilleen. Urumilta kivasti oli pussit loppu ja kävin nolosti pyytämässä Puolenkuun peleiltä pussin. Myyjä katto mua hetken hassusti kun tulin kysymään saisinko pussin ostamatta mitään, tarjouduin jopa maksamaan siitä, mutta ilmaiseksi sain. :--D Sain pornon patsaan narikkaan, joskin narikkaa ennen kerran jätin sen myös vahingossa kirpparille. Itselle löysin myyntipöydiltä koko conin aikana vain kaksi Kanan avaimenperää. Koluttiin samantien myös taidekuja läpi, super paljoa ei tullut sieltäkään löydettyä ja ihmisten ilmaantuessa cossikisoista istuin alas odottelemaan, että he saivat vihdoin syödä. Minä kerroin kaikille siitä, että söin hattaran. Hattaraa saa harvoin, se on iso asia. :____D 

Syömisen jälkeen käytiin ottamassa Lotesta ja Lintasta lisää kuvia ja kuvaamisen jälkeen valuttiin Lastuun teelle ja pillimehulle. Meistä itsekukakin alkoi olla vähän väsynyt ja kahdeksalta lähdettiin autoille ja pistettiin lauantain osalta coni pakettiin. Mentiin meijän porukoille vaihtamaan vaatteita, josta heitin kymmeneksi Loten rautatieasemalle. Raasu joutu sunnuntaiksi jonkun rippijuhliin, joten jäi coni vähän lyhyeksi. Loten junauduttua minä, Lintta ja Nuovu suunnattiin Mäkkäriin, jossa Nuovu oli nukahtaa pöytään, mutta saatiin ruokaa mikä oli ihan jees. Päätettiin suosiolla skipata iltabileet tälläkertaa ihan kokonaan, koska oltiin oikeesti ihan tosi väsy ja lisäksi isoveljeni oli menossa sunnuntaina töihin aamuvuoroon, joten oltiin kivoja, eikä venytetty mekastamista ýli puoleen yöhön. Joskus puolen yhden maissa oltiin Nuovun kanssa jo molemmat visusti unten mailla, mikä oli oiva valinta.

Yritettiin löytää tölkki propiksi, ei löytynyt. :_D

Sunnuntaina oltiin conissa taas Ronsin kautta kymmenen maissa, vähän oltiin kyllä myöhässä, koska mun aamu vähän kusi. Menkat on tosi kivat, ku ne alkaa conissa joo ja siis mulla vaan meni hermot aamulla ihan kaikkeen. Jouduin meikkaamaan vasemman silmäni alusta asti kahdesti, koska ripset ei vaan halunnu tarttua ja sit sitä liimaa oli koko yläluomi. Kun vihdoin sain ripset kiinni aloin laittaa Yuukon huivirusettiasiaa paikalleen, mutta se pieni paska ei tosiaankaan mennyt ensiyrittämällä kivasti ja olin oikeesti ihan raivon partaalla. Näitten päälle jouduin säätämään sukkien kanssa ylimäärästä, koska valkoisia polvisukkia ei myydä. Käytin Yuukoon sitten mun valkoisia ylipolven sukkia, mutta koska ne on puolet pidemmät kuin piti ja niitten yläreunassa on kolme raitaa jouduin taittelemaan sukat jalkaani hyvin vaikeasti ja siihen meni tovi jos toinenkin. Lopulta olin tosi canon Yuuko, pieni ja vihainen ja päästiin lähtemään. 

Sunnuntaina ohjelmassa oli vaan photoshootata mut ja Emppu, joka cossas Hibiken Kumikoa ja Nuovun Kotetsu, sekä Linttaa omana itsenään. Nuovu ja Rons katos amv kisaan, jonka aikana Lintta, minä, Emppu ja Empun toveri kierrettiin taidekuja sen hiljentyessä amv kisan ajaksi siedettävään ihmismäärään. Tälläkertaa löysin enemmän asioita! Parvilla oli hyvää tilaa kuvata ja saatiin muutama tosi hyväkin kuva, tykkään Yuukosta niin paljon! Mun otsatukka tosin pilas suurimman osan mein kuvista. Itse kuvasin Empun yksityiskuvat ja yritettiin käydä pihallakin ottamassa, mutta aurinko joka ensimmäistä kertaa conin aikana päätti paistaa teki asiasta kovin vaikeaa. Samalla katsottiin kun Desutv ajoi dronensa lievästi tuhoisin seurauksin puuhun. 

Photarista minä ja Lintta siirryttiin taas kirpparille ja syynäämään myyntisalia paremmin kuin edellisenä päivänä. En löytänyt mitään tho. Kerrankin ku mulla ois ollu rahaakin tähän olin vaan super pihi koko ajan ja nyt vähän harmittaa etten ostanut erästä oranssia pehmolelua, en ees muista kunnol mikä eläin se oli mut se oli tosi pehmee! Nuovu ja Anette kalasti meijät amv kisasta päästyään ja lähdettiin käymään kaupassa.

Leiriydyttiin taas parville syömään, slush oli hyvä ruokajuoma ja Nuovu hilpaisi hetkeksi taidekujalle meidän muiden jäädessä nauttimaan vielä elintarvikkeidemme tuomasta euforiasta. Tän jälkeen käytiin kuvaamassa Nuovu ja Lintta, haahuiltiin pihalla, kuvasin lokkeja ja koiria ja tavattiin hieno kukilla koristetu koira. Hyvä koira oli, otin kuvia ja rapsutin! Meillä ei enää oikein ollut tekemsitä, mutta neljään asti jaksettiin haahuilla, kunnes päätettiin, että coni oli sitten tässä ja lähdettiin porukoille kasaamaan tavaramme jotta kerettiin bussiin ja takas Treelle.

Eilen istuin koko päivän laittelemassa kaikille photarikuviaan ja tänään jatkoin vielä vähän. Ihan sillee pari hassua kuvaa tulikin otettua. En oo ikinä missää conissa kuvannu näin paljoo ja olin tosi onni, että sain kuvata! Coni ylipäätään oli tosi jees, vaikkei tullu ohjelmissa käytyä juurikaan. Seura tekee conin ja cossit oli kerranki pääasiassa tosi mukavat päällä. Lauantaina vähän meinas tulla photoshootatessa viilee Kirissä, Tulion peruukki oli vähän kipee ja Yuukon hiuspanta, mut muuten oikeest tosi jees. Mikään ei myöskään hajonnut olellisesti! Yuukon kengissä on pientä hankaumajälkeä vaan. 

Katsokaa miten hieno!

Kiitos paljon kaikille conissa olelleille ja moikanneille, kuvia pyytäneille, taidekujalaisille ja mukavalle Puolenkuun pelin myyjälle, cossiryhmäläisille ja hienolle koiralle! Mulla oli tosi kivaa. Nyt sitten Traconia kohti. Tässä kesällä pitäs tulla tieto pääsinkö kouluun, siitä riippuen katotaan miten Traconin kanssa asiat lutviutuu, mutta cossit ajattelin alotella jo kohta puoliin. Kivoja juttuja sinnekin tiedossa!

Photarikuvia viskon tänne vielä lähipäivinä, mutta toistaiseksi, nähdään taas!~~ 

Orion kuittaa~~