Moi :D
Mä alotin viime postauksen "Katotaan jos tänä vuonna sais vähän tätä blogiakin pidettyä hengissä, vaikkei odotukseni korkealla olekaan sen suhteen. Löl. :__D". Se viime postaus on mun viime vuoden vuosikatsaus. Mä en tainnu oikein saavuttaa tätä aiottua tavoitetta. Löl.
Tää blogi on kyllä vähän surulliseksi mennyt, postaan kerran vuodessa. Pitäs ehkä vaan lopettaa, mutta tavallaan kuitenki tän vuosikatsauksen kirjottaminen on jo perinne mulle henkilökohtasesti ja mitä jos instagram kuolee yhtäkkiä. Mun kaikki cosplay asiat on kootusti siellä atm, mutta jos se yhtäkkiä tuhoutus, täällä on kans mm. cosplay loki yms tallessa. Voi voi, en tiedä mitä tälle pitäisi tehdä. Kuolin korinoita nämä nyky postausket joka tapauksessa on, eikä näitä juuri kukaan edes lue, koska blogimaailma on kaikin puolin kuolla kupsahtanut jossain välissä. Se on vähän sääli, blogimaailma oli mun koko maailma, kun mä olin yläasteella. Nyky lapsilla on vaan joku tiktok. Ok mullaki on tiktok, ei sen puoleen, mutta onhan se vähän semmonen. :D Joo. Ehkä sitten aiheeseen.
Tää vuos on ollut. Se todella on ollut. Mä alotin vuoden eroamalla ja olin tosi lost ja kaikki oli tosi hämmentävää, mut tässä mä nyt kuitenkin vuoden lopuksi yhä olen olemassa ja näin. Paljon on tapahtunut ja toisaalta koko vuonna ei oo tapahtunu yhtään mitään. Coneja oli yksi, Frosti oli kiva, ihana, täydellinen, taivas. Olin keskellä sotkusta elämäntilannetta ja yks viikonloppu mun parhaiden ystävien ja monien uusien ystävien keskellä oli ihan loistava. Mä olin vaan niin onnellinen koko ajan. En muista millon oisin ollut yhtä jaksoisesti niin onnellinen viimeks.
Sen jälkeen tuli korona ja toi ahdistuksen mukanaan. Olin koko kevään jotenki tosi tosi ahistunu koko ajan. Kuuntelin myös 24/7 true crime podcasteja, mikä aiheutti lisää ahistusta. Täs on Onion ja Onionin loistoideat. En oikeesti muista keväästä kauheest mitään, koska mitään ei ollu. Siis siinä kohtaa kun korona alko ja kaikki meni lukkoon, sitä vaan jotenkin kaikki pysähty, aivan kaikki, myös minun pääni. Mun piti tehä opinnot loppuun kevään osalta ja teinkin, muta Lahesta käsin, koska olin ahistunu, enkä halunnu olla yksin Turussa ja tulin hulluks. Ja kaikki oli tosi absurdia jotenkin. Ennen ku tulin Lahteen Mölls oli mun luona viikon ja seki oli tosi absurdia. Ei mun asunnossa kuulus olla koiraa. Mulla oli koko ajan semmonen maailmanlopun fiilis. Ku iskä haki mut Turusta Lahteen uusimaa oli just menossa lukkoon, Turku ei uuteenmaahan toki kuulu, mut se koko tilanne oli jotenkin absurdi ja sit matkalla meijät viel pysäytettiin poliisin toimesta, koska iskä oli unohtanu katsastaa auton. Mut se hetki ku mä lähin Turusta oli semmonen, et must tuntu etten mä ikinä palaa enää Turkuun, että nyt paetaan, eikä takasin voi tulla. Tietysti voi ja tulinki parin kuukauden päästä, mutta se oli hyvin konkreettinen pako kaikesta mikä oli ahistanu ja puristanu koko alkuvuoden.
Olin Lahessa kesäkuun alkuun asti, pari kuukautta. Sitte oli pakko päästä hetkeks takas Turkuun, ku porukoihin meni hermo. Palasin Turkuun, katsoin puolitoista viikkoa Inuyashaa (lähes kokonaan ehdin kattoa, 149 jaksoa katsoin) ja sit meni moti ja vaihoin Nanaan, johon myös upposin aivan heittämällä ja katoin sen muutamassa päivässä. Kirjotin myös yhen esseen, ostin uutta käsisaippuaa ja kävin opiskelutovereideni kanssa Ruissalossa. Sitte yhtäkkiä oliki jo juhannus ja setäni 50 juhlaset, jotka oli mökillä ja menin sinne ja jäin sen jälkeen taas Lahteen. Mökkijuhlaset oli ihan ok, mut jotenki samalla aika perseestä. Semmosia pieniä asioita; luetaan mut naisiin, vaikka ollaan tietosia siitä mikä olen, unohdetaan että oon paikalla, kukaan muu ku mun perheenjäsenet ei ollu kiinnostuneita siitä kuka mä oon tai et mulle vois puhua, mä vaan jotenki roikuin mukana, mutta ketään ei aidosti kiinnostanu oonko mä siellä vai en. Juhannusta ennen olin jo vähän alottanut ja nyt jatkoin mun kesäopintoja, koska miksi sitä nyt vaan lomailis, opinnoista saa rahaa vähän ja töihin en halunnu. Hain kyllä yhteen vesipuistoon maskotiksi, mutta ne ei ikinä edes vastannut. Ehkä koska korona, mutta oikeastaan olin vaan kiitollinen, koska en mä oikeest halunnu töihin. Oon edelleen niin uupunu viime vuosien työrupeamista, et joo. Mut tein kesäopintoja, kreikan mytologiaa ja antiikin filosofiaa. Platon on ihan hirvee. Sokrates ja Epikuros on mielenkiintoset ja jees. Mytologia oli vähän antiklimaattinen, se käsitteli sitä ilmiönä, eikä niitä itse myyttejä silleen. Mutta sain mä niistä filosofiasta 5 ja mytologiasta 4, joten it's fine. Vanhenin vuodella heinäkuussa, kuten joka vuosi ja tällä kertaa en ois halunnu mitään kahvittelua asian takia. Mut äiti halus ja asiasta tapeltiin kaksi viikkoa ja minä vihasin kaikkia. Kävin pari kertaa Helsingissä, ensin kavereiden kanssa Suomenlinnassa (erihyvä päivä!) ja sitten veljeni ja hänen avopuolisonsa luona paossa äitin kahvittelujärjestelyjä. Synttärilahjaksi ostin itselleni Sims 4 ja muuten en rahaa juuri käyttänytkään kesällä, koska piti säästää.
Olin keväällä saanu iskältä tabletin, aloin piirtää sillä. Sille kuitenkaan ei ollu ku yhtä kynää tarjolla ja ne kynät hajos kahessa viikossa. Mulla ehti olla niitä ainaki 4 tai 5 ennen ku päätin, että tästä tule saatana yhtään vitun mitään ja päätin säästää koko kesän ja ostaa elokuussa kunnon kaluston. Ostin Huion piirtonäytön kuten olin suunnitellut ja se on nyt palvellut ihan kivasti. Elokuussa ampaisin takaisin Turkuun aivan korviani myöten kyllästyneenä siihen, että samassa asunnossa on useita ihmisiä ja yksi koira. Koira tosin ei haittaa, mutta ne ihmiset. Hilpaisin tosin Turusta Treelle hetkeksi ensimmäisen transpolikäynnin merkeissä. Tuutorointi käynnisty, mein fuksit tuli, mä ostin Dr. Martensit, joista oon haaveillu vuosia ja sitten mä sain kurkkumädän. Done. Loppu vuosi oliki sitten siinä.
Oon elokuun viimeseltä viikolta asti ollu kipee. Käyny koronatesteissä tuloksetta useita kertoja, vielä useemmin nieluviljelyssä, muutamissa verikokeissa, kerran kurkku-nenä-nielupolin erikoislääkärillä, joka työns sormet kurkkuun ja kysy sattuuko. Oon syöny yhen antibioottikuurin ja mun kurkussa on outo möykky, mutta kukaan ei edelleenkään tiedä mikä mua vaivaa. Oon ite nimenny sen kurkkumädäksi ja tammikuussa meen taas sinne erikoislääkärille. Oon ihan tosi done. Turun julkinen terveydenhuolto ei tee mitään. Paitsi samoja testejä uudelleen ja uudelleen. Miten kellään ei tule kuudennenkaan negatiivisen nieluviljelyn jälkeen mieleen kokeilla mitään uutta????? Just asking?? Oon ollu tän ansiosta 24/7 neljä kuukautta yksin kotona. Kevällä ahistuin kahessa viikossa, joten voitte miettiä kuin vahvasti atm menee. Säästin ja otin säästöistä myös vähän ja ostin itelleni Switchin, jotta olis ees jotain kivaa elämässä. Oon hakannu animal crossingia yli 200 tuntia, pelannut pokemonin kohta läpi lukuunottamatta lisäosaa, alottanu Xenoblade chronicles 2:sta ja ostanu parilla eurolla kaksi peliä, joissa voi uida kalojen kanssa. Oon kattonu kaikki käsiini saamat valasdokkarit, meridokkarit ja yleisesti vesidokkarit. Kuuntelin äänikirjana Ylpeys ja Ennakkoluulo, koska opinnot vaati ja tipuin kuoppaan, joka johti siihen, että maksoin oikeaa rahaa laittomalle striimaussivustolle, jotta sain käsiini sen ainoan hyvän kys. romaanista tehdyn sarjan. Sen jossa Mr. Darcyna on Colin Firth. Lisäks opettelin tekemään kunnollisen drag meikin ja piilottamaan auttavasti kulmakarvani ja kaiken lisäksi oon pääosin kuluttanut aikani opiskeluun. Enemmän vastentahtoani, kuin halusta tehdä niin. Opinnot on kuluttanu mua aivan satasella, jos viime vuonna mulle inistiin siitä, että yliopisto omii mut, ni voin sanoa, että tästä vuodesta se, joka inisi, ei olis enää selvinnyt. Sen kannalta ihan hyvä, että erottiin. Sitä en tosin tiiä miksi se blokkasi minut ilman mitään suoraa syytä ihan yhtäkkiä kaikkialla, kun ei oltu edes puhuttu kuukausiin toisillemme. Sallittua toki, eikä se nyt minun elämääni juurikaan vaikuta, mutta olisihan se ollut hauska tietää, mikä tämän laukaisi. Joka tapauksessa oon siis ollu ihan ylikiireinen, vaikka oon ollu koko ajan neljän seinän sisällä. Hyppy latinan perusopinnoista aineopintoihin on ollu jäätävä ja vaikuttaa siltä, etten selviydy tästä hypystä. Tunnen epäonnistuvani kaikessa mitä teen. Pääsin sisään mediatutkimuksen sivuainehausta, mutta en oo saanu yhen yhtä kurssia tehtyä, koska ne ilmotti, että sivuaineopiskelijat tekee tänä vuonna vain itsenäisiä ja mulla ei ole ollut aikaa vääntää itsenäisiä. Itsenäisissä on ihan hirvee duuni. Samalla sain kunnolla käyntiin myös kirjallisuuden opinnot, eli teen siis kahden aineen perusopintoja ja yhden aineopintoja yhtä aikaa ja samalla hoidan ainejärjestössä hallitusasioita vähän ja tuutoroin. Jollekki näistä ois ehkä voinu jossain kohtaa sanoa ei ja nyt siis sanoinkin, siinä kohtaa kun ditchasin median itsenäiset odottamaan kevääseen. Mun oli tarkotus tehä vähän vähemmän kursseja nyt keväällä, mutta vitut. Teen näköjään silti keskimäärin kymmenen kurssia, koska mistään ei saa tarpeeksi noppia. Saatanan yliopisto.
Samalla tässä pitäs ettiä jostain terapeutti. Transpoliasiat yllättävää kyllä on lipunut verkkaisesti eteenpäin tässä, mulla on ollut nyt 3 tapaamista. Mikään ei vielä ole varmaa, mutta hitaasti askel askeleelta tämä tästä etenee ja toivon totosesti, että saan transdiagnoosini, jotta saisin vihdoin vapauden erinäisestä ylimääräisestä kudoksesta rintakehässäni. Hormoneista en oo vielä päässyt ihan selvyyteen itseni kanssa haluanko niitä vai en. Se kuitenkin on pitkä asia ja jos pohdintojani siitä haluaa kuulla, tulkaa kysymään twitterin dm.
Nyt kun oon valittanut kappale kaupalla, voisin vähän yrittää keksiä oliko tässä vuodessa mitään positiivista.
Oon tavannu somen kautta aivan ihania ihmisiä, tullu läheisemmäksi mun vanhojen mutujen kanssa, jutellut hyviä keskusteluja useiden ihmisten kanssa ja saanu uusia ystäviä. Tai ainakin ystävän raakileita, ihmisiä, joista voi hyvinkin kehittyä ystäviä. Ehkä. Haluisin ainakin et niin kävis. Ihmisistä olen kaikessa yskinäisyydessäni valtavan kiitollinen!
Mitähän muuta. Viime uutena vuotena mulla oli suunnitelmia tälle vuodelle. Mun piti menestyä, tehä cosseja ja julkasta esikoisromaani. Romaania ei julkaistu. Siihen on mostly kaksi syytä: 1. mun esilukijat ei saanu luettua sitä edes loppuun ja 2. musta itsestänikin se on alkanut tuntua niin huonolta ja problemaattiselta monelta osaa, etten halua enää julkaista sitä. Mihinkään kustantamoon en ikinä sitä edes ehtinyt ehdottaa ja omakustanne vaatii rahaa, joka on tiukassa. Ei se oikeasti ehkä ole huono, mun esilukijoista kukaan ei vaan oo kohderyhmää ja tiesin sen toki jo tekstini heille antaessani. En siis oikeasti syytä heitä. Työnimeltään Rwts, joka ei ikinä saanut kunnollista nimeä, on ihan okei. Se on tarina, joka on eläny mun mukana jo vuosia, mutta nyt vaan tuntuu, että pitää ehkä päästää vaan irti. Eihän se mihinkään katoa, ehkä parantelen sen joskus. Mulla on muutama luku sen jatko-osaan myös, mutta se on sitä ekaa huonompi, enkä tiedä aionko jatkaa sitä ikinä loppuun. Mulla on ajatuksen tasolla myös kolmas osa siihen, mutta jos joskus kirjoitan sen, saatan suoraan kirjoittaa sen vain itsenäiseksi asiaksi, koska en liene julkaisevan kahta ensimmäistä koskaan. Ja ehkä se on hyvä niin. Joskus pitää mennä eteenpäin, kun projekti vie liian kauan.
Oon viime aikoina rakennellut uutta maailmaa. Se on ihan eri genreä, semmonen fantasiajuttu. Sen lähtökohdat on tosi eri kuin mitä Rwts:n oli. Rwts on tavallinen nuortenromaani, semmonen jonka voi kirjoittaa ajatellen, että ehkä se julkaistaan ja sen vuoksi sitä sitten kirjoitti salaa, itseltään ja varsinkin muilta vähän silleen siinä mielessä, että tää pitää saada ulos, oikeesti ulos. Mutta nyt tätä fantasiajuttua on ollu tosi kiva miettiä, rakennella ja kirjoitella pieniä pätkiä sieltä täältä ajatustyön tukena, koska mä tiedän, ettei sitä haluta julkasta. Mä tiedän sen jo ennen kun oon edes kirjoittanut sitä, mutta haluan kirjottaa sitä silti. Miksi mä tätä mieltä asiasta olen; se johtuu siitä, että se oli ensimmäinen asia, jonka kirjallisuuden perusteissa opin. Instituutiotasolla fantasia ei suomessa myy. Tai siis myy, mutta ei suomalainen fantasia. Siispä sitä ei kannata kirjoittaa. Se on ihan hirveetä, mut myös tosi vapauttavaa. Voin tehä mitä vaan ja siitä voi tullakin ihan hyvä, koska ennakko oletus on se, että kukaan ei halua sitä, kenenkään haluaminen ei rajota sitä mitenkään. Rakastan mun hahmoja, mulla on siihen jo karkea juonitiivistelmä. Se on täynnä aukkoja, mutta se rakentuu. Oon tosiaan kirjottanut siihen jo joitain lyhyitä pätkiä, dialogeja ja semmosta. On vapauttavaa alottaa kirja keskeltä, eikä edetä kirjoitusprosessissa suoraan. Ne tulee lopulta olemaan kyllä kaikki kronologisesti, luulisin ainakin, mutta kuka on sanonut, ettei kirjoitusprosessi voisi olla sotku, jonka järjestelee vasta lopuksi. Se oli yks suuri ongelma Rwts:n kanssa. En kirjoittanut sitä mukaan, kuin keksin asioita vaan kirjoitin ne ylös ja kirjoitin vanhan kohtauksen ensin. Sitten kaikesta tuli jotenkin latteaa.
Mun vuosi on ollu rankka, mutta valastäyteinen. Mulla ei ole suunnitelmia ensi vuodelle, koska koronan takia niitä on vaikeaa tehdä, mutta aion ainakin pysyä elossa ja toivon, että transpoli etenee. Toivon, että löydän terapeutin ja pääsen juttelemaan asioista ja ainakin alotan vuoden yhtä valasta rikkaampana, koska adoptoin juuri itselleni uuden valaa. Ensimmäinen valaani on Sokrates, se on sinivalas, nyt se saa kaverikseen ryhävälaan, jonka nimeksi tulee Alkibiades. Mitään muuta en kauheasti uskalla odottaa, tää vuos on opettanut sen, että koko maailma voi heittää yhtäkkiä häränpyllyä ja vielä useamman kerran vuodenaikana, sekä henkilökohtaisella tasolla, että globaalisti. Mutta ehkä tämä tästä. Pitäisi nyt palata latinan kielioppitentin uusintaan kertaamisen pariin, arvatkaa vaan kiinnostaako yhtään. Ei meinaan kiinnosta, minkä ehkä voi päätellä myös siitä, kuinka pitkä tämä teksti on, koska tämän tekstin kirjoittamista kutsutaan prokrastinaatioksi. Sain mun antiikin laiturit esseen valmiiksi toissapäivänä ja sen jälkeen on pitäny tarttua latinan uusintaan, joka on viikon päästä, mutta tää on vaan tosi tosi tahmeeta. Älkää opiskelko latinaa, en tiedä miksi itsekään opiskelen, mutta sekin olisi jo toinen pitkä tarina, joten ei mennä siihen nyt.
Hyvää uutta vuotta ja kiitos jos luit, vaikkakaan en varsinaisesti enää odota, että kukaan lukisi blogiani. Löl. En aio yrittää ensi vuonna tsempata tämän kanssa, koska en tsemppaa kuitenkaan. Tsemppaan jotain tärkeämpää! Katsotaan, palaanko tänne enää ikinä, ehkä en, ehkä ensi uutena vuotena, mene ja tiedä. Tältä erää kuitenkin;
Onion kuittaa!~~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti