Ekaks, kysymys postausta ei tule, mutta vastaan nyt niihin muutamiin kysymyksiin joita tuli :)
Kysymys = K, vastaus = V
K: Kuinka usein oot seurustellu?
V: kerran. Olin viime kesän Dosun kanssa yhessä, ja meinattiin palata taas yhteen, mutta sitten niin ei käynytkään.
K: Paras anime?
V: Ehdottomasti Ouran highschool host club! Se on niin mahtava, suosittelen kaikille ^^
K: 5 parasta kaveria?
V: Ei oo missään paremmuus järjestyksessä! Nasu, Lalla, Nya, Dosu ja Katsu
K: Lempi aine?
V: kaikki lukuaineet oikeestaan, mutta äikkä ja bilsa ehkä kuitenki kivoimmat, mussa on kyl kans ihan jees :D
K: lukio vai amis?
V: Lukio! ja ens vuonna toivottavasti oon Tipalan lukios, mutta ei amiksessakaan sinällään mitään vikaa :)
K: Paras blogi tällä hetkellä?
V: öööm...luen ihan älyttömästi blogeja, eikä oo yhtä parasta mutta Hellä mansikka, Frillycakes, Dollhouse, Momochuu no sekai ja Dolls game on tosi ihania sekä tosi moni muu mut en jaksa linkkailla enempää xDD
K:mitä mieltä olet kiusaamisesta?
V: lue täältä ^^
Multa on välillä kysytty miten mä teen novelleja, tai siis mistä mä saan aiheet ja miten mä osaan rakentaa ehjän juonen. Nyt aattelin sen teille tässä kertoa.
Siihen että mä saan jonkun novellin aikaseks, tarvitaan tiettu semmonen tunne tai sellain. Joku tyyliin omasta elämästäni joku tilanne. Esim. mun lempi novelleissani kaikissa on samalla tavalla tunteesta tai tilanteesta luotu juoni. Bloody angel: issa se idea tuli siitä että katoin animea Anothery ja siitä yksi paikka jäi mieleen kummittelemaan ja sen ympärille rakensin tarinan, An cafe ficci jolla ei ole nimeä synty perjaatteessa kokonaan mun ja Nyan jonottaessa kolme tuntia räntä sateessa An cafen keikalle, Puu joka ei nähnyt enää kevättä synty ku meijän pihasta kaadettiin vanha ja mulle rakas koivu ja Storm in the teacup sai alkunsa siitä että kuulin meijän suvulla olevan sukusormus jota mä en koskaan tule saamaan, kun en ole perheemme esikoinen.
Sitten kun on se jokin tunne tai tilanne ja alkaa muodostaa juonta, ekana mietin mihin kaikki päättyy, eli vaikka että pää henkilö kuolee (mikä on aika perus loppu mun novelleissa...), sitte mietin miksi ja miten siihen tullaan että se kuolee, sitte mietin mistä kaikki lähtee ja tadaa mulla on valmis juoni. Hahmoja en ennen kirjottamista pahemmin mieti, ne syntyy kirjottaessa ^^
Toivottavasti tästä oli jollekulle tulevalle kirjailija legendalle jotain hyötyä :) Ja nyt yksi kuva joka ei liity mihinkään mitenkään ja liian pitkä novelli xD
Cry girl cry~
-Älä tuupi.
-Älä itse, en näe mitään.
-no en näe minäkään jos et lakkaa tönimästä.
-ei tästä tuleyhtään mitään...joku pulipää rotta on tukkinut
avaimen reijän... Lähdetään pois, meillä on parempaakin tekemistä.
-kerrankin puhut järkeä, aika käy tosiaan vähiin. Pitää
löytää Hänet ja pian.
~~~~~~
Päivä oli seesteinen, tai ainakin oli ollut siihen mennessä.
Tuuli leikki kastanjan ruskeissa hiuksissa, jotka tyttö oli päästänyt kahdelta
letiltä vapaiksi. Hän istui nurmella ja tuijotti pilviin. Ensimmäinen
lomaviikko maalla, poissa kaupungin pölystä ja saasteista. Hän nautti. Ilma oli
raikasta eikä mikään tuntunut voivan rikkoa tunnelmaa, jonka tuoreen ruohon ja
kukkien tuoksu saivat yhdessä kevyen tuulenvireen kanssa aikaan. Kaikki oli
niin hyvin, tai ainakin Alicia luuli niin. Hänestä mikään ei olisi voinut tehdä
päivästä parempaa, saatikka pilata sitä, sillä oli hänen viisitoista vuotis
syntymäpäivänsä. Mutta väärässähän tyttö oli, sillä juuri kun hän aikoi
kellahtaa selälleen pehmeään nurmeen, kuului hänen viereltään pieni poks ja sen
jälkeen kummallista mutinaa. Alician silmät laajenivat säikähdyksestä ja
vilpittömästä hämmennyksestä, kun hän katsoi sitä jotain joka oli juuri hiljaa
poksahtaen päättänyt ilmaantua hänen viereensä. Se ravisti pientä päätään kuin
koira uinnin jälkeen ja sen suurehkot, ei valtavat suipot korvansa läpsyivät
sen pitkää nenää vasten, mikä sai tuon eriskummallisen otuksen aivastamaan,
harvinaisen suloisesti. Olento oli ehkä polven korkuinen, sillä oli vartaloonsa
nähden suurehko pää ja hyvin hontelot kädet ja jalat. Päällään sillä oli
valkeat, joskin pahasti likaantuneet polvi housut ja punainen paita, jonka
päällä oli musta liivi. Vaikka sillä olikin periaatteessa siistit vaatteet, sen
koko olemus oli silti harvinaisen nuhjuuntunut.
-Pitää löytää...pitää löytää...aika on
vähissä...kiire...pitää löytää... Olento mutisi nyt kuuluvammin ja hieroi
päätään.
-Että sen pitikin...tuollallailla...Jirri parkaa...ei
saisi... Silloin se nostin tennispallon kokoiset silmänsä nurmesta ja kirkaisi
korvia vihlovasti huomatessaan Alician. Alicia
vetäytyi oitis kauemmas tuosta otuksesta ja toljotti sitä
pöllämystyneenä. Olento toljotti takaisin ja paiskasi äkkiä kädet suulleen
vingahtaen. Ilmeisesti se meinasi kiljahtaa taas.
- Anteeksi...mikä sinä olet...? Alicia kysyi ja katseli
heppua kiinnostuneena.
-Ai että mikäkö? Tonttu...olen tonttu ja nimeni on Jirri,
Jirri Hawk kolmannessakymmenennessä seitsemännessä sukupolvessa Hawkin mahtavaa
sukua. Olento henkäisi ja tuijotti ylös nähdäkseen itseään puhutellun tytön
kasvot.
-kukahan sinä sitten mahdat olla? otus kysyi.
-Alicia Emerald. Alicia vastasi.
-ETKÄ OLE! tonttu huudahti.
-ET VOI OLLA. ALICIA EMERALD ON KAUNIS EIKÄ TOMMONEN KU SIÄ.
-Anteeksi nyt. Alicia sanoi hiukan loukkaantuneeseen sävyyn.
-Kyllä minä nyt vain satun olemaan Alicia Emerald, vaikka
ehkä sinun laisestasi olenkin ruma.
-Oletko aivan varma...? Jirri kysyi.
-Olen.
-onko sinulla se?
-Mikä?
-No se. Merkki.
-Mikä merkki?
-Syntymästä asti povessasi ollut merkki. Kuun sirppi.
Alicia katsoi hemmästyneenä Jirriä.
-Mistä sinä tiedät...
-No kaikkihan sen tietää, tai siis onko sinulla se?
-..on..
-Sittenhän...sittenhän...sittenhän minä löysin sinut...nyt
mentiin. Tonttu sanoi painottaen kahta viimeistä sanaa. Se tarttui Alician
käteen, puristi silmänsä tiukasti yhteen ja kuiskasi jotakin. Kuului vaimea
poks ja Alician valtasi tunne joka muistutti lähinnä sitä kun meinaa oksentaa,
sitten se katosi ja hän muksahti nenälleen kiviselle lattialle. Jirri ravisteli
päätään ja sen silmät näytti kieppuvan päässä. Sitten se nousi ylös ja pälyili
ympärilleen, veti henkeä ja karjaisi kovempaa kuin sen kokoisesta olennosta
olisi voinut olettaa.
-RICOOOOOO!!! Hetkeen ei tapahtunut mitään mutta sitten
kuului läheneviä juoksu askelia ja pieni valo pläntti lähestyi heitä. Silloin
Alicia huomasi olevansa jossakin kivisessä käytävässä jonka päässä oli portaat.
Saman lainen kuin Jirri, tosin punaisen paidan sijaan siniseen paitaan
pukeutunut ja hiukan rotevampi tonttu tuli heidän luokseen.
-Onko se hän? Se kysyi kuin Alicia ei olisi ollut edes
paikalla.
-On se.
-Näitkö merkin?
-En..mutta hän sanoi että sillä on se.
-Hänhän saattaa olla huijari.
-En usko.
-Tarkista tolvana! Ricoksi kutsuttu tonttu sihahti ja Jirri
kääntyi vaivaantuneena Aliciaan päin.
-Öömh...tuota...minun...tai siis meidän pitäisi nähdä se
merkki, ihan varmistukseksi vain, joten näytä se, tai muuten katson väkisin.
Alicia toljotti tyrmistyneenä Jirriä.
-EN NÄYTÄ. Hän huudahti.
-No jos et näytä niin
itket ja näytät. Rico totesi ja samassa kaksi tonttua oli hypännyt voimalla
Alisiaa päin, jolloin hän kaatui selälleen ja he repivät hänen paitansa
riekaleiksi. Alicia kiljui ja yritti työntää tontut pois ja onnistuikin, mutta
vasta kun tontut olivat silponeet koko hänen paitansa.
-Joo kyllä se on se. Rico sanoi katsellessaan palloksi
mennyttä tyttöä, nyyhkytti kädet ylävartalonsa suojana.
-Jirri, hae hänelle kunnon vaatteet. Hän vielä lisäsi ja
kuului taas hiljainen poks kun Jirri katosi.
Oli hiljaista Alician nyyhkytystä lukuun ottamatta. Rico istui
lattialla selin häneen päin ja tuijjotteli kattoon. Kuului taas poks ja Jirri
ilmaantui taas pahoin voivan näköisenä sylissään vaatteita. Tonttu laski ne
lattialle.
-tässä vaattet...me odotetaan portaissa, tule kun olet
pukeutunut. Jirri sanoi ja lähti Ricon kanssa pois päin.
Alicia nousi ja poimi vaatteet. hän veti päälleen valkoisen
kaulus paidan, ruskeat suht tiukat housut ja punaisen pitkän takin, jonka hän
jätti viittamaisesti auki. Vaihtoi kenkänsä nahkaisiin saappaisiin ja poimi
viimeisenä lattialta nahka nauhan jolla hän sitoi hiuksensa korkealle
poninhännälle. Jotenkin hänen olonsa muuttui. Häntä pelotti, eihän hän tiennyt
lainkaan missä oli, mutta jotenkin hänelle tuli parempi olo...jokin mielen
sopukoissa sanoi hänelle, että kaikki oli hyvin ja jostain syystä Alicia tunsi tietyn laista
turvallisuutta pukeuduttuaan näihin vaatteisiin. Jokin tilanteessa tuntui
kauhean tutulta.
Mentyään portaille Jirrin ja Ricon luo, he kipusivat postaat
ylös ja tulivat huoneeseen jossa oli yksi ikkuna josta tulvi huoneeseen päivän
valoa. Muuta huoneessa ei jykevien tammisten portaiden lisäksi ollutkaan.
Seuraavassa huoneessa joka oli käytännössä tyhjän huoneen yläpuolella oli kaksi
ikkunaa, pöytä, kuusi tuolia ja ovi. Jirri ja Rico pysähtyivät ja Alicia oli
kompastua heihin noustessaan viimeisen portaan.
-Alicia sinä jäät tähän. Et mene tuosta ovesta etkä mene
enää alempiin kerroksiin. Rico sanoi kääntyen tarkastelemaan Alician polvia
ennenkuin tajusi nostaa katseensa nähdäkseen hänen kasvonsa.
-Minä ja Jirri käymme hoitamassa pari asiaa ja palamme tuota
pikaa kertomaan sinulle tehtäväsi. Ymmärsitkö? Hän jatkoi.
Alicia nyökkäsi ja istuutui pöydän ääreen. Sitten kuului
kaksi vaimeaa poksahdusta ja hän oli jäänyt huoneeseen yksin.
Kului ehkä tunti. Alicia oli nukahtanut pöydän ääreen ja
heräsi säpsähtäen jonkun tökkiessä häntä. Hän kavahti nopeasti taakse päin,
sillä Jirri oli liimannut nenänsä hänen naamaansa.
-Noniin neiti, et ilmeisesti ole päässyt muistikirouksesta
eroon, joten meidän on kerrottava sinulle nyt muutama pikkuriikkine asia. Rico
aloitti.
-Ensinnäkin sinä et ole tavallinen tyttönen. Olet kuun
klaanin ainoa eloon jäänyt perillinen. Muistisi pyyhittiin kaksi vuotta sitten
ja sinut lähetettiin siihen maailmaan jota pidät täysin normaalina maailmana. Oikeasti
se on rinnakkais ulottuvuus ja oikea kotisi on tämä maailma jossa me nyt
olemme, Otopia. Rico kertoi tuijottaen koko ajan Aliciaa silmiin. Alicia ei
saanut sanaa suustaan.
-Sinut lähetettiin rinnakkais ulottuvuuteen, jotta olisit
turvassa, mutta se oli virhe ja nyt tarvitsemme sinua enemmän kuin koskaan.
Paha, paha mies, Thunder on kaapannut hallinnon, murhannut oikean perheesi,
koko sukusi, koko kuun klaanin ja valmistaa nyt asetta, jolla voisi hallita
koko Otopiaa. Se on riipus, kuun klaanin riipus, jota hän kiroaa, ehkä jo
parasta aikaa. Jos hän onnistuu koko maailma tuhoutuu tai ainakin koko Otopia.
Maailmassa on vain yksi joka voi pelastaa meidät ja se on joku kuun klaanista
ja koska olet ainoa eloon jäänyt, tehtävä on sinun. Jirri anna se. Rico selitti
ja kääntyi tyrmistyneestä Aliciasta Jirriin joka siveli jotakin itseään isompaa
esinettä. Se nosti sen vaivoin pöydältä ja ojensi sen Ricolle. Se oli hopean
värinen miekka, jonka kahvassa komeili saman lainen kuun sirppi kuin Alician
syntymä merkki. Rico ojensi sitä ja Alicia otti sen varovasti. Samassa kun hän
puristi sormensa miekan kahvan ympärille, maa alkoi järistä ja katosta tippui
muutama kivi.
-Aika käy vähiin, mene! Rico huusi ja osoitti ovea. Jirri
pomppasi oistis ylös ja loikkasi Alician hartialle.
-Nyt on kiire, aletaan mennä! Se kiljahti lamaantuneen tytön
korvaan ja sai tämän liikkeelle. Alicia ryntäsi ulos ja oli rynnätä takaisin
sisään siinä samassa kun näki mitä oven toisella puolella oli. He olivat
kalliolla ja muutaman metrin päässä seisoi siipiään heilutellen valtava musta
lohikäärme.
-Mikä tuo on? Alicia kiljaisi.
-Lohikäärme, tomppeli. Aletaan mennä nyt, on kiire! Jirri
kiljui.
-Pitäisikö minun siis ratsastaa tuolla...?? Alicia kysyi
hätääntyneenä.
-No ei kun lentävällä sarvikuonolla, tottakai tuolla,
osaathan sinä sentään lohikäärmeellä lentää.
-En kyllä osaa!
-No kyllä osaat kuhan nyt nouset sen selkään. Jirri huusi.
Maa järisi edelleen ja kallio alkoi murentua uhkaavasti heidän allaan.
Alicialle ei jäänyt enä vaihtoehtoja ja hän otti vauhtia ja loikkasi
jättimäisen pedon selkään. Se nousi vakaasti siivilleen ja jäi paikoilleen
ilmaan.
-Minne me mennään? Se kysyi.
-SE PUHUU!! Alicia huudahti.
-No ei kyllä perjaatteessa, sinä vaan satut osaamaan
lohikärmesiä. Jirri sanoi kyllästyneenä.
-Suunta kohti pahinta myrskyä. Jirri huusi lohikäärmeelle ja
se lähti hirveällä syöksyllä eteenpäin.
Alicialla ei ollut harmainta aavistustakaan minne he olivat
menossa, mutta hän käsitti pian mikä oli pahin myrsky. Kymmenen minuutin
kiitolennon jälkeen taivaan ranta näytti menneen mustaksi ja he olivat kovaa
kyytiä menossa kohti jotakin mustaa joka suureni sitä mukaan kun he tulivat
lähemmäs. Se oli valtava muurein ympäröity torni. Se huokui pahuutta ja
ankeutta. Alicia tärisi kylmästä. He lensivät tornin ylle.
-NYT ALICIA, NYT!!! HYÖKKÄÄ!!! Jirri karjui.
-MITEN?!?!? Alicia kiljui.
-KATOSTA LÄPI VAAN!!! HÄN ON AIVAN ALLAMME JA SINULLA ON
ARVIOLTA KOLME MINUUTTIA AIKAA!!! Jirri karjui. Myrsky piiskasi heitä ja he
olivat jo läpimärkiä. Alicia nousi huterasti seisomaan, veti henkä ja hyppäsi
miekka ojossa. Miekka lävisti räjähdysmäisesti tuhoten katon ja hän oli
tukehtua. Kuului karjuntaa ja yskimistä. Koko huone oli täynnä sankkaa savua.
Eteen näki vain juuri ja juuri ja Alicia erotti vaivoin miehen siluetin.
Summamutikassa hän hyökkäsi sitä päin. Taas räjähti ja tällä kertaa kuului
korvia huumaava karjaisu ja verta lensi joka puollelle. Hirvittävä kipu
vihlaisi Alician alavartaloa. Savu alkoi hälvetä ja mutta hän oli ehtinyt vetää
liikaa savua henkeen ja kaatui maahan tajuttomana.
~~~~~~~~
-hän elää...tämä on ihme. Kuului vaimea kuiskaus jostain.
Alicia avasi silmiään varovasti ja huomasi makaavansa
vuoteessa. Jirrin ja Ricon häälyvät hahmot alkoivat selkeytyä hänen
jalkopäässään.
-Oi hän herää! Jirri kiljahti. ja loikkasi siihen missä
Alicia jalkojen olisi kuulunut olla. Nyt hän avasi silmänsä kokonaan auki ja
tuijotti järkyttyneenä Jirriä.
-Missä minun jalkani ovat...?
Jirri muuttui vakavaksi ja pillahti itkuun.
-Niitä ei ole, olet hengissä, mutta...ei
ole... Jirri itki ja Alicia tajusi mitä oli tapahtunut. Otopia oli pelastettu,
mutta hän sai maksaa kovan hinnan.~
Any comments???
Panda kuittaa~~
Tosi hyvä novelli! :)
VastaaPoistaja kysymys edellisestä postauksesta eli mitä liideri tarkoittaa?
VastaaPoistakiitos ^^ ja juu piti kyllä mainita mutta taisin unohtaa, liideri on isoskoulutus :)
Poista