Moikka~
Nyt taas vähän henkilökohtasempaa avautumista, koska rasauttaa.
Mä olen täälläkin
maininnut kuinka huono mä olen kielissä. Varsinkin kun kieli ei kiinnosta
yhtään. Espanja luistaa koska se kiinnostaa, mutta enkku ja ruotsi ei.
Meil oli ruotsin
koe. Meijän neljän kaverin porukasta kolme näki jo minkä numeron saivat, mä
jouduin odottamaan vielä, koska opettaja väitti etten olisi palauttanut jotakin
tehtävää. Olin palauttanut, mutta kirjotin sen sitten uudestaan. Kaikki kolme
muuta meijän porukasta oli päässyt läpi ainakin nipin napin. Mulle sanottiin
"hei kyl säki pääset, oot parempi ku me, olit pitkässä ruotsissakin"
mutta valitettavaa kyllä tiesin jo etten pääsisi. Ihmisillä tuntuu olevan
kummallinen käsitys siitä että jos on ollut pitkässä niin lyhyt menee ku vettä
vaan, mut vaikka oon kavereille sanonut niin ne ei tunnu tajuavan että niin
miksihän en oo pitkässä enää. Oiskohan vaikka koska en osaa?
Enkussa oon jo
vuoden jäljessä kavereista. Hävettää. Mä en uskalla sanoa mitään enkuks
kavereitteni läsnäollessa. Nyt vielä ruotsikin. En mä kehtaa kattoo kavereit
enää silmiin jos ruotsista tulee puhe. Mä oon opiskellu ruotsia neljä vuotta
enemmän mutta oon silti huonoin. Väkisin mieleen tulee kuva, muisto ekalta
luokalta, siis peruskoulun. Luokassa on vaan mä ja meijän opettaja, on äikän
tunti. Kaikki muut on vaihtanu toiseen äikän ryhmään, koska ne osaa jo lukea.
Mä olen luokassa yksin, mä en osaa ja epätoivo on suuri.
Kaikki sanoo aina
"kyl se siitä", "panostat vaan vähän enemmän ja teet
töitä", mutta kertokaa miten tehään töitä ja panostetaan kun koko ajan on
vaan epäonnistunu? En muista millon viimeks olisin onnistunu ruotsin tai enkun
suhteen. Jos mun kielten osaamisen laittas viivadiagrammiin, se viiva kiitäs
vaan alas päin. Meijän hissan ope sanoo aina "monet ennen teitäki on
osannu, miks just sä et osais" Se on aika voimauttava lause ja oon tosi
ilonen et meijän hissan ope hokee sitä aika usein. Kuitenkin eikös joku
sanontakin ole että poikkeus vahvistaa säännön? Pahasti näyttää siltä että mä
taidan nyt olla se poikkeus. Enkä vaan enkussa ja ruotsissa. Tunnun olevan sitä
myös ihmissuhteissa ja harrastuksissa.
Kun ihmiset sanoo
"kyllä se siitä", voin mielessä vaan todeta, että ei se itseasiassa
siitä. Sama kun mä joka oon asunu turvassa koko elämäni, en oo ikinä nähny
nälkää tai sotaa ja jolla on vaikka mitä menisin ajassa taakse päin ja menisin
sanomaan Auschwitziin jollekkin juutalaiselle "kyllä se siitä" kun ei
se siitä. Miten mä voisin mennä sanomaan sille "kyllä se siitä", kun
mulla ei oo mitään kokemusta asiasta?
Vihaan sitä että
ihmiset olettaa ja arvottaa. Koska on sattunut näkemään vain pienen palan
ihmisestä, automaattisesti tuntee sen ihmisen, tietää siitä kaiken, lukee sen
ajatuksia ja tuntee sen puolesta. Ei, ei mene niin. Nyky yhteiskunnassa
oletetaan että kaikki syntyy monikielisinä, kaikkien on pakko osata vähintään
englantia ja jos et osaa niin itket ja osaat. Mitä tapahtuu jos itkee muttei
vieläkään osaa? Sitten saa halveksivia katseita, sääliviä katseita, hävettää.
Mä joskus mainitsin
että tunnen vahvaa sielunveljeyttä Boys over flowersin Woobinia kohtaan ja
tässä tullaan taas yhteen yhtäläisyyteen. Se on tuleva mafiapomo, se on ihan
fine asian kanssa muitten ihmisten kanssa, mut sit ku se on sen kavereitten,
joista tulee perheen loisto firman johtajia ja taitelijoita kanssa ni Woobinia
hävettää enemmän ku kenenkään muun edessä. Mulla on sama. Voin jollekkin ihan
tuikituntemattomalle sanoa "Moi olen Aada ja ihan paska kielissä, ja olen
sen kanssa ihan okei", mut kavereitten edessä alkaa vaan hävettää,
hävettää niin paljon et haluisin itkee ja paeta jonnekkin kauas pois. Se ei johdu mun kavereista, mulla on maailman parhaita kavereita, meil
on tiivis porukka ja viihdyn oikeesti niitten seurassa, en tiiä miten
selviäisin jos kaikki hylkäis mut (ja lasken kaveriporukkaani myös koulun
ulkopuolisia ihmisiä), mut just siks et välitän niistä ja neki ehkä jossain
määrin kai musta en tiiä, ni sit hävettää.
Elämä on perseestä.
Lupaan että piakkoin tulee Yukin sunnuntain cossista postausta, teen sen heti kun aikaa on. Mulla on nyt alkamassa lukion rankin jakso ikinä, mul on kouluu 8-16 perjantaita lukuun ottamatta ja siihen päälle uusintakokeet ja yks täysin itsenäinen kurssi ussaa. Rankkaa tulee olemaan, kun kolme kurssia on vieläpä kieliä ja niistä kaksi ruotsia, se yksi on sitten onneksi espanjaa. Palaillaan, toivottavasti jo parin päivän sisään.~~
Kirahvi kuittaa~~
Ei kyllä tee yhtään mieli takas kouluun :'D Tai oikeastaan opiskelu on ihan kivaakin, jos oikeesti se asia, mitä opiskelet, tuntuu mielekkäältä. Peruskoulussa ja lukiossa on just se vika, että sun on PAKKO opiskella jotain sellasta, mistä et vois välittää p*skaakaan. Jostain syystä en itse ole oikeastaan koskaan inhonnut ruotsia (pidän sitä kauniin kuuloisena :3 ), mutta valitettavasti se ei näkynyt kuitenkaan numeroissani :') Nyt tuntuu jo vähän hölmöltä koko ruotsin opiskelu. En muista paljoakaan koko kielestä, koska en ole käyttänyt/tarvinnut sitä lukiosta päästyäni... Koulussa mullakin oli englannin kanssa hirveet paineet ja häpesin, kun muut tuntui osaavan sitä niin paljon paremmin. Onneksi nyt työelämässä (siis päiväkodissa) olen päässyt eroon siitä häpeän tunteesta ja pystyn puhumaan ei suomenkielisille lasten vanhemmille aika estoitta edes jotain (välillä saatan puhua ihan päin honkia, esim. pojasta puhuttaessa käytän "she" eikä "he" ja näin pois päin :'DD ). Mutta lycka till! ♥
VastaaPoistaMustakin ruotsi on tosi kaunis kieli, mutta kun se on vaan aika fakta ettei sitä tuu tarviimaan juuri ollenkaan. :c
Poista