Epätodellisuus on läsnä aikuisenakin

Moikka~

Ei pitäs selitellä tekemisiään, mut selitän silti. En oo postannu taas pieneen hetkeen, koska kaikki postattava on edelleen kankaina Eurokankaan pussissa ja tästä päästäänkin samantien tämän säälittävän välisepustuksen ytimeen. 

On tapahtunu kaikenlaista mistä olisin voinu tulla kertomaan mielenkiintosesti teille, on tapahtunu asioita joista oisin voinu tulla valittamaan teille, on ollu asioita jotka olisin voinu jakaa koko maailmalle, mutta olenko tehnyt niin? En. Miksi? Yksinkertaisesti siksi, että oon tuntenu itteni viimesen viikon ajan lähinnä säälittäks ihmispaskaks, jota yleisesti vaan inhotaan. Miksi? En vittu tiedä.

Mun elämä on ollu viikon ajan lähinnä Orange is the new black. Mä oon joo käyny kiltisti ajotunneilla ja yrittäny priorisoida erinäisiä asioita, mut pääasiassa oon maannu sängyllä ja tapittanu Oitnb:ä. Ei sillä että seki vähä mitä muuta oon tehny on ollu aika perseestä. Ajotunnit on kivoja, paitsi ettei enää oo, koska mun lempi ope jäi kesälomalle, eikä se saa tehä töitä, sitä kiellettiin tekemästä niitä, vaik se haluis pitää mun vikat tunnit. Joudun sit sietää yhtä toista, josta noh en pidä, se ihminen ei oo kauheen itsetuntoa kohottava. Lisäks se mitä oon priorisoinu, on asia josta en voi hirveesti huudella, etten pilaa yllätystä, mutta pähkinänkuoressa, pitäs porukalla hoitaa asiaa, tehä kivaa juttua, mut tuntuu silt et oon ainoo joka välittää, viitsii ja jaksaa vaivautua liikauttamaan pikkusormeaankaan asian hyväks. Ei asia välttämättä niin oo, mut siltä se on tuntunu. 

Kuitenkin takasin Oitnb:iin. On tiiättekö tosi pelottavaa, ehkä jollain tasolla jopa huolestuttavaa, että joku sarja alkaa tuntua enemmän todellisuudelta ku oma elämä. Must tuntuu et elämä irl on vaan joku huono sarja jota katon ku aikaa sattuu olemaan ja on tylsää. 

Sit saatan olla hetken taas oman kuplani ulkopuolella ja kaikki on taas ihan normaalia. Eilen oli sellanen päivä noin yheksään asti illalla. Täytin 18 ja meil kävi sukulaisii kahvilla. Pari sukulaista oli unohtanu, äiti oli tehny hyvää kakkua, joka maistu mansikkajäätelölle, vaikkei ollu mansikkajäätelökakku. Mummoni oli oma raivostuttava itsensä ja oon vähän vihanen, se mun parempi ajo-ope, joka sattuu olemaan myös veljeni kummisetä tsemppas mua huomiseen teoriakokeeseen, ihmisten kans oli kiva jutella, koirakaan ei karannu kertaakaan. Illalla epätoivo elämää kohtaan iski taas. Hörppäsin ehkä yhen oluen, kun nyt täysin laillisesti niin voin tehdä, ja koska veljeni antoi sen mulle synttäri lahjaks ja mietin sitä kuin säälittävä oikeesti oon. Mietin sitä kuinka ihminen johon katkasin välit täysin vuos sitte on pilannu mun koko elämän, kuin nään jatkuvii painajaisii siit ihmisest ja kuin inhotan itteeni. Mietin sitä miks jouduin päivän aikana sanomaan niin monta kertaa etten tiiä mitä elämälläni teen, ku se on jo paskaa muutenki ja paskassa ollaan aika syvällä. 

Mietin ettei mun neljän vuoden takasta matalalla lento vaihetta pahempaa tulis, ei siitä tilasta vois mennä alemmas, mut tää henkinen jatkuva oksentaminen on kyl ollu helvetin helvetti siihen verrattuna. Onneks mul on Orange is the new blackistä vielä pari jaksoo kattomatta, voin paeta maailmaa vielä pariks tunniks, sit voisin tehä sen cossin viikonlopulle, sietää vähän huonompaa ajo-opee ja yrittää tehä teille jotain oikeesti kiinnostavaa luettavaa, eikä tämmöstä sekavaa ruikutusta.

Kiitos jos luit, arvostan sitä todella~

Kirahvi kuittaa~~