keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Ei enää ikinä kokovartalosukkahousuja - Spider-man Homecoming WIP


Moikka!



Aloitin Spidyn mietiskelemällä kangasvaihtoehtoja. Leffoissa mainitaan että Spidyn asu on spandexia, joten sitä lähdin etsimään. Sain selville, että lykra on samaa tavaraa Eurooppaversiona. Eurokangas tarjosi tasan yhtä lycraa, joten nettitilailuksi se meni ja päädyin ottamaan yhteyttä nimenomaan lykraan maahantuovaan firmaan Flexship. Laitoin heille sähköpostia, saisinko näytepaloja ja asiakaspalvelu vastasi mukavan nopsaan ja sain palat. Päätin mitä haluan ja tein sähköpostitse tilauksen. Tässä kohtaa oli juuri alkanut marraskuu, ekan yhteydenoton tein siis lokakuussa. Kaikkia mitä halusin ei kuitenkaan kuulema ollu varastolla, mutta niitä piti tulla pian. Pian olikin varsin suhteellinen käsite ties kenestä johtuen ja sain kankaat joskus joulukuussa itsenäisyyspäivän ja jouluaaton välillä. 

Yo-juhlien ja joulun tunkiessa väliin pääsin cossin kimppuun vasta lähempänä uutta vuotta. Aloin etsiä kankaita ajoissa jotta olisin jo reilusti ennen joulua päässyt alottamaan ja ahdisti kun meni niin myöhäseksi. Onneksi Flexshipin asiakaspalvelu on moitteetonta ja mukavaa, voin suositella! 

Tilasin siis sinistä ja punaista mattalykraa sävyissä Blue Cina ja Red Inferno, sekä tumman sinistä joustavaa verkkoa. Ei mikään halvin lasku ollut, mutta siitä saan syyttää itseäni. Punaista ostin just oikeen määrän, mut kumpaakin sinistä puolet enemmän kuin lopulta tarvitsin ja vitutti kyllä. 

Aloitin Spidyn housuosasta. Tein super kapeilla legginssien kaavoilla ja kaventelin vielä, jotta sain oikeesti tosi istuvat ja ihonmyötäset. Laitoin vaaleampaa blue cinaa alle ja sitä verkkokangasta päälle, jotta sain aikaan huokoisen vaikutelman. Oikeasti Spidyn kankaissa ei ole reikiä vaan nystyröitä, mutta näyttää häkellyttävästi samalta. 




Pöksyjä ommellessa keksin miten tehdä suka/kengät cossiin ja päätin testata ideaani Rinin sukilla. Ballerina jalkaan ja sukkapäälle ja näytti hyvältä! Olin kuvitellut joutuvani rakentamaan jonkun tukiasian sukan sisään ja ties mitä kummallista ja olin harvinaisen iloinen kun ratkaisu oli näin yksinkertainen ja toimiva. Sukat itsessään ompelin vaan semmosina pötköinä ja muotoilin yläreunan. Sen lahkeeseen kiinniompelu olikin sitten asia erikseen. Lahkeet oli niin kapeet että ne joutu venyttää äärimmilleen et mahtu ompelukoneeseen ja oli vaikeeta ja kangas oli liukasta ja veny minne sattuu ja noista saumoista tuli ehdottomasti koko cossin rumimmat saumat, mutta ei voi mitään.

Seuraavaks annoin kokovartalosukkahousujen olla, koska halusin jotain kivasti ommeltavaa kangasta enkä venyn-mihin-sattuu-koska-olen-kakkapää-kangasta. Näinpä sit aloin tehä Spidyn koulupuvun takkii. Käytin puuvillaa ja vuorikangasta, tukikangas ja olkatoppaukset ois näin jälkikäteen ajateltuna voinu olla kans paikallaan, mut olin kangaskaupassa pihi, koska lykraan oli menny jo enemmän ku tarpeeks. Kaavottaminen oli jännä juttu, koska en oo aiemmin tehny bleiserii. Etiskelin netist kaavoi ja vanhoist käsityölehist ja luulin jo löytäneeni yhestä lehestä hyvän, mut leikattuani kaavat ja miettiessäni miten ne käytännös toimii eteen tuli epämääräsii kaarevii paloi, jotka ei kyl sopinu yhtään mihinkään ja kun ees äiti ei osannu saada niist selvää päätin et sovellan vaan ite paidan kaavoista. Muotolaskokset ja semmoset jäi nyt sit pois, mut tuli musta ihan kiva. Kaulus on vähän kökömpi kun haluisin, koska siihen mul ei ollu valmista kaavaa, koska hupparin kaavas ei oo kaulusta, mut vapaasti sovelletuks siitäkin tuli ihan hyvä. 



Tällä kertaa olin fiksu ja Jack Sparrowsta oppineena ompelin taskut ennen ku ompelin vuoria kiinni päällikankaaseen. Olin jo ihan liekeis et nyt tulee pirun siistit taskut ja sit esim unohin ommella läpän. En halunnu purkaa enää, koska mul oli kangas vähissä ja vuorikangas purkaes hajoo ihan törkeen herkästi, joten ompelin läpät rumasti vaan päälle ja itkettää. Ehkä joskus kolmas kerta toden sanoo. Ihan toimivat ja ulospäin siistit taskut ne kuitenkin on! ^^'''''





Ommeltuani kauluksen ja vuorin ja kaiken paikoilleen muistin pienen paskan olemassa olon, eli rinnuksessa hengailevan koulun logon. Mulla on varsin huonoja kokemuksia vuosien takaa kun yritin tehä Honeylle Ouranista logoo takkiin ja siitä tullu yhtään mitään. Etiskelin et oisinko saanu jostai tilattuu ton merkin,mut ainoo jonka löysin makso Ebays monta rahaa, enkä halunnu maksaa yhest merkist montaa rahaa. Mä sitten päätin olla villi ja kirjoa kuvion ite. Mul oli jtn sopivan sinist jämä puuvillaa laatikos ja äitilt löyty oikeen väriset langat ja siitä sit tekemään. Alotin sillä et etin oikeessa koossa kuvan siit merkist ja teippasin kankaan mun läppäriin ja piirsin kuvion siihen kankaalle. Sit neula ja lankaa ja hommiin. Kaks iltaa meni, ei varmasti oo oikeeoppisesti kirjottu, oon kirjonu yhtään mitään viimeks joskus ala-asteen ekoil kässätunneil ja rumahan siitä tuli ku mikä, mut kaukaa katottuna näyttää hyvält! :______D





Ruma on. :_D Jätin tekstit jotka tohon kuuluis keltasiin alueisiin ihan käytännön syistä pois, kun ne kirjaimet hukku vaan tonne lankojen väliin.

Liimasin tän kangasliimalla kiinni takkiin, koska jos oisin ommellu ni oisin ommellu samal hassusti keskelt päälli kankaan kiinni vuorikankaaseen ja ei ois tullu hyvä. Vikaks takkiin tuli sit viel nappei hihoihin ja eteen, en tehny napinläpii, koska vihaan napinläpii ja takkii kuulu pitää auki, ni ihan turhat moiset. :_D Hihojen napit sit veti jotenki vuorikankaan ihan kieroon en tiedä ja sit en saanu niit hihoi enää täysin suoriks jos toi takki on mun pääl, mut se ei lopult onneks ainakaa kuvis näytä niin pahalt. ''''

Sit toinen kiva osa kokovartalosukkahousujen välttelyyn oli huppari. Käytin samaa hupparii sekä Civil waris, että Homecomingis. Ne ei oikeesti oo yks ja sama huppari, Homecomingin ois vaaleempi, mut olin taas pihi. :'D Hupparin tein paris tunnis ennen töitä ja siit tuli ihan fine, mitä nyt huppu jäi vähän turhan pieneks eikä sen etureuna kohtaa vetoketjuu, mut noooh pikkuvikoi. :---D




Ei kohtaa ei. :-D



Sit ku olin tehny kaikki kivat osat, joihin lukeutu myös postista kuulokkeiden vastaanottamine, jouduin ottaa itteeni niskasta ja jatkaa kokovartalosukkahousujani. Yks ilta meni kokonaan yläosan kaavottamiseen. Hihojen siniset ja kylkien siniset nyt lopulta ei kohtaa, koska mittavirhe, mut samapa tuo ku ei hihoi varsinkaa ees näy, koska huppari ja takki on siin päällä. Oon tän puvun kans antanu itelleni paljon asioit anteeks, koska ne ei näy ja hävettää.

Palojen ollessa vielä paloina piirtelin hämähäkkiseittikuviot mustalla tussilla. Tein näit yöllä töitten jälkee ja vaik käytin viivotint ja mittaa ja erikokosii purkkien kansia ni tuli vähän epäsymmetriset ja muuta mut nooh kun ne nyt on siinä niin asialle ei voi enää tehä mitään, niitä kun ei voi vaan purkaa irti, joten en jääny murehtimaan. 





Kasaamissa ei mitään super ihmeellistä ollu, mitä nyt taas oudon muotosii saumakohtii, vihaan kun asiat eivät ole vain suoria, mutta sain kaiken siististi paikoillee, kunnes asensin vetoketjun. Vihaan muuten vetoketjuja. Kun asiat ei mene ja ompelukone ei haluu ja syö kankaan ja elämä on kurjaa ja kankaaseen ilmaantuu reikiä kun sitä purkaa liian raivolla uudelleen ja uudelleen. Mut lopult se löys paikkansa ja on ihan ok... Ei tosin oo kuvaa, sori. :_D Semmoi perus piilovetoketju niskassa you know.

Sit tein hanskat. Kuuntelin samal conluentoi, sillä hetkel oli menos Outomaatin luento Perhedynamiikka Mamoru Hosodan elokuvissa. Kuuntelin myös lähes kaikki jaksot Hedari podcastia tätä cossia tehdessä. Suosittelen, Hedari best! 

Hanskoissa kokeilin uutta taktiikkaa JA SE TOIMI! Piirsin kankaalle käteni ja ompelin viivoja pitkin ENNEN kuin leikkasin ja kas kummaa sain just hyvät hanskat. Olin onnellinen ja vapaal kädel piirtelin niitten kädes olles seittikuviot niihin ja unohdin et niitten pitäs täsmää hihojen seittien kanssa. Noh hihat on edelleen takin alla.
:--D


Näitten ompeleminen muuten hihoihin kiinni oli perseestä. Kun sun ranteenympärys on 13cm niin ei menny jostain syystä koneeseen hyvin ja oli vaikeeta, mut meni ne paikalleen ja kohtuullisella siisteydelläkin jopa. 


Sitten multa puuttu enää seitit jaloista ja kaikki kumikuviot ja siniset kuviot. Piirtelin sukkiin seitit kuten olin piirrelly muutkin ja sit päästiin oikeaan helvettiin. Kumiosia, semmosii hassui läpysköi on sielä täälä ja aloin mittailla ja piirrellä ja hahmotella niitä. Onneks ei ollu kauheen paha, sain pääasias piirrettyy ne kaavoihin ja leikattuu irti ja silleen. Olin hankkinu kumia Etrasta. Otin iskän mukaan, koska en tiiä tällasist matskuist mitään. Oli ihan semmoi isojen poikien fiilis ku semmosen ukkelin opastuksel mentii etiskelee semmosest varastost jos oli kaikkii kivoi materiaalei ja isoi koneit. Sen lisäks kuviointiin olin ostanu muovikangasta, sinisenä, kankaita.comista. Maksoin helvetilliset postit, koska sitä ei voi postittaa taiteltuna, vaan rullalla. Ostin myös helvetisti liikaa taas ja vitutti ja sitten vasta vituttikin, kun havaitsin ettei liima pidä. Kun kangasliima vaati silityksen, enkä muovitettua kangasta voinu silittää, varsinkaan kiinni lyckraan joka on tekokuitua ja siis itkutti. Ilman silityst vähäinenki kankaan venyminen sai sen käpristyy rullalle ja tippuu irti. Päätin sit vaan jättää siniset viivat pois, koska coniin oli alle viikko ja tekemistä oli vielä muutenkin. Kuviot olisin saanu siihen piirtämällä, jos olisin ajatellut heti aluksi järkevästi ja piirtänyt ne housuosan paloihin kun ne oli vielä paloina jolloin viivat ois näkyny sieltä verkon alta kivasti, mut tässä vaihees ei ollu enää varaa purkaa puolta cossia ja tehä uusiks. Ikävä kyllä tätä virhettä takki ei peittänyt. 

Kumiosien liimaus oli oma operaationsa sitten. Ne oli pakko liimaa niin et se vaate oli mun päällä, mikä tarkotti sitä etten pystyny liimaa kengän pohjii lukuunottamatta mitään ite. Iskä liimas. Käytimme Bostic contact A3 liimaa. Sotki ja oli perseestä ja hais kauheelta ja ärsytti ihoo, joten jouduin elmukelmuttaa jalat ja pukeutuu muovipussiin puvun alle, etten saa jtn ihottumaa tai jotain. Tuskainen operaatio ja saatiin liimattua kaikki paitsi selkä ja kädet. Jätin ne lopult pois koska iskäl ei ollu aikaa liimata enempää ja kun näitäkään ei tosiaan sielt takin alta näkynyt. Rinnan hämähäkin jalat jäi kans liimaamatta, koska ne ois tolla liimalla ollu törkeen vaikeet liimata, koska ne on niin kapeet ja leveitten ja selkeittenki palojen kanssa oli tuskasta hommaa. Piirsin jalat tussilla. Tässä vaiheessa luulin et cossini on valmis.

Webshoottereita olin kans aatellu, mut annoin olla, koska aika tuli vastaan ja neki ois ollu hihoissa piilossa. Sit muistin webfluid säiliöt. Viimesen illan käytin siihen et leikkelin softiksest suorakaidepaloi ja neliöpaloi ja liimasin ja maalasin ne ja coniperjantain aamuna liimasin samalla liimalla kun kumiosat noi paikoilleen. Nopeet ja yksinkertastetut ne on mut ei näytä kovin pahalt. ^^''



Jouduin pesee koko kumiläpyskän ennen käyttöö, koska siin oli kengän jälkiä..................


Ilman kumiosii


Kumiosaset ennen liimausta, näistä noi V kuviot, suorat suikale läpyskät ja yksinäinen pariton läpyskä yläreunas ei päässy pukuun. Alaseunan siksak palat on jalkapalat, kengänpohjat on kengänpohjat, pitkät suirot on rinta/maha/kylkipalat ja hämähäkki on hämähäkki, jalkoja en tosiaan sit liimannu vaan lopult piirsin. 


Peruukki sit viel oli oma operaationsa. Ostin Ebayst muutamalla kympillä kiharan lacefrontin jonka vein Lallalle leikattavaks ja muotoiltavaks, mä olin kännykkäteline ja geelinpursottaja. Lalls sai oikein hyvää jälkeä aikaan, mitä nyt käyttää enemmän geeliä ja lakkaa kuin minä ja kotona raavinkin jonkin verran tököttejä irti, et sain vähän liikkuvuutta. Mut niinku oikeesti kaikki kunnia Lallsille!

Ja lopulta cossini oli valmis, tai ei nyt ihan valmis, mutta sen verran että kyllä sillä coniin kehtasi mennä. Aikaakin jäi ainakin kaksi tuntia ennen ovien aukeamista. :__D Ihan tyytyväinen olen, vaikkei kaikki mennyt ihan niin kuin halusin. Kumiosat päättivät jaloista jatkuvan rasituksen ansiosta conissa alkaa irtoilla noin kuuden tunnin jälkeen ja jossain kohtaa toinen hanskojen keskisormista päätti purkaantua vähän, mut muuten pysy jopa kasassa. 







Tästä tuli vähän pitkä kun en jaksanu jakaa kahteen postaukseen, toivottavasti ees joku jakso lukee. ^^''

















Nähdään taas, ehkä ennen Desuu, mut viimestää Desun jälkeen. :__D

















Orion kuittaa~~ 













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti