maanantai 27. helmikuuta 2017

Uusia syntejä ja lusmuilun lyhyt oppimäärä~


Moikka ^^



Mua melkein kauhistuttaa huomata, että viimesin kokonaan kuulumisille omistettu postaus on tullu heinäkuussa. :_D Ja mä kun oon eläny ihan siinä käsityksessä etten teekään tänne enää muuta. Oho.

En nyt kuitenkaan ajatellut yksityiskohtasesti kertoa kaikkea ja onhan muita asioita käsittelevien postaustenkin aluissa ollut vähän kuulumisiakin, joten keskitytäänpä alkaneeseen vuoteen. ^^''

Oikeestaan nyt kun mietin niin on ehkä syitä miksi kuulumispostauksia ei ole ollut, ei mun elämässä tapahdu mitään suuria asioita. Oon pääasiassa käyny koulussa sillon kun oon jaksanut ja ollu käymättä kun poissaoloja on ollut käytettävissä, lusmuillut, ollut paniikissa ja kattonu paljon leffoja.

Penkkarit oli tossa vähän aikaa sitten. Niitä ennen oli kakkosten abeille järjestämä ruusukonva. Oli tosi hieno juhla ja tykkäsin kovasti. Ideana ruusukonvassa siis on että, ensin abit tuovat koululle kronikat, joihin sitten ihmiset saa kirjoitella juttuja toisistaan ja näiden kronikoiden pohjalta kakkoset tekee abeista lauluja konvaan. Meidän squadin biisi oli tehty Show must go on'hun ja oli upeeta. Ainoa selkeä "moka" mikä itseäni hiukan häiritsi konvassa oli ettei erityisruokavalioista vegaaneja oltu otettu lainkaan huomioon. Kun kolmannen kerran olimme kieltäytyneet Alms'n kanssa liharuoistamme, saimme lopulta lautaselliset pelkkää salaattia ja patonkia, höystettynä todella tujakalla sinappikastikkeella. Olin tyytyväinen, mutta vähän jäi nälkä.

Seuraavana päivänä oli penkkarit! Tuntuu hassulta että koko lukion niitä on odottanut ja nyt se vaan on ohi, vaikka itsellänihän ei aamuja ole nollaa vaan jatkan vielä itsenäisyyspäivään asti. Pidemmälle jos syksyn ylppäreistä joku ei menekään läpi. Aamulla käytiin reiskojen eli ykkösten ja kakkosten tuntien alussa luokissa. En tiiä tarkkaan mitä muissa luokissa reiskat pistettiin tekemään, mutta meijän squadilaisia kävi ainakin pistämässä lapset tekemään jotain jumppa-asiaa. Saatoin myös säikäyttää poloiset aloittamalla tilanteen hyvin aggressiivisena Sokkana. ^^'' 
Ysiin mennessä kuljetettiin reiskat parijonossa keskustan läpi abigaalaan walimolle.Sielä heidän tehtävänsä oli mennä abien tekemästä kujasta. Tipalan penkkariperinteisiin kuuluu pitkät huiskat joiden varsista kujaan tehdään esterata, josta pitää reiskojen selviytyä. Itse gaala piti sisällään tällä kertaa opettajista tehtyjä lauluja, reiskojen ja opettajien palkitsemista ja mm abivideon. Tämän vuoden abi biisi oli Abi98, tehty siis Juha88 biisiin. 

Gaalan jälkeen ripustettiin kyltit rekkoihin ja puolilta päivin kierrettiin tunnin verran keskustan kortteleita muiden lukioitten rekkojen kanssa. Tipala perinteikkäästi piti hirveää mekkalaa. Meijän lukio on huiskien ansiosta aina jokseenkin äänekkäin lukio. Mikään ei vaan voita sitä kun kolme rekallista porukkaa hakkaa lavan lattiaa harjanvarsilla ja huutaa päälle. :__D

Rekka-ajelun jälkeen mentiin squadin kanssa kiinalaiseen syömään. Oli parasta! ^^ Illalla vähän pienemmällä porukalla vielä katottiin pari leffaa, lievästi alkoholilla höystettynä.~



(Lalla, Titta, Alms, Linds, minä
Emma ja Saukko~)
Meidän lukion teemana oli lastenohjelmat~


Penkkareiden jälkeen oon käyny satunnaisesti matikan tunneilla istuskelemassa ja nyt viimesen viikonlukenu hissaa hullun lailla, koska heräsin todellisuuteen. Hissan ylppärit on 15.3. eli parin viikon sisään ja vielä ois 3 ja puol kirjaa luettavana. Joudun lukemaan puol kirjaa päivässä että kerkiin myös kertaamaan, sen jälkeen kun oon lukenu kaiken kerran läpi. Mitä tästä opimme? Alottakaa ajoissa, varsinki jos joudutte käymään koulua lukulomalla. Onneks tähän tuli tämmönen hiihtoloma, jonka olin kokonaan unohtanut. :_D

Penkkarit oli viimenen missä nyt ainakaan vähään aikaan tulen Sokkaa cossaamaan, mikä tarkoitti sitä että vihdoin yli puolen vuoden odotuksen jälkeen voin hyvillä mielin sanoa hyvästit tumman ruskeille hiuksilleni. Ja noh aika kerta rysäyksellä heitin pään blondiks. Eka värjäys ei tuottanut juuri tulosta. Tyvikasvu blondautu, mutta muuten hiukseni oli edelleen tumman ruskeat. Kävin hakemassa heti seuraavana päivänä vähän pahempia myrkkyjä ja rukoilin ettei hiukseni tipu päästä. Ei tippunut ja muuttuivat blondeiksi suurimmaksi osaksi. latvat jäi oransseiksi, mutta hätä ei ollut tämän näköinen. Kävin leikkauttamassa tukkani ja siinä meni ne oranssit ja sietten vielä yksi blondaus taas niillä tehottomemmilla myrkyillä ja nyt olen suht blondi. Tykkään hurjasti!!! Mulla ei oo ikinä ollu näin lyhyitä hiuksia ja pidän ekaa kertaa ulkonäöstäni näin paljon.~~ 





Loppuun voisin listata lyhyestä viime aikojen parhaita juttuja:

- Btob. Siis en tiedä miksen ole aiemmin kuunnellu näitä ihania poikia! Suoranainen synti. 

- Suomalaisen kirjakaupan alennusmyynnit joista mukaani tuli Hobitti, Donna Tartin Tikli, Antti Holman Järjestäjä ja J.K. Ward:n Hurma. Ikävä kyllä huomasin että Hurma on jonkun sarjan neljäs osa vasta kun olin jo kotona. :_D Muihinkaan kirjoista en ole vielä päässyt, sillä satuin Torista ostamaan twilightit. Kyllä ne vampyyri-ihmissusi-kirjat. Oon lukenu ne joskus ala-asteella viimeks ja kun tulin kattoneeksi ne leffat tässä hetki sitten ja halvalla bongasin, niin päätin lukaista uudelleen. Aika resuisessa kunnossa poloiset olivat, mutta nyt ovat ainakin hyvässä kodissa. ^^

- Polly karkit. Oon eläny niillä.

- Eastsiders, Please like me ja Shameless. ehdottomasti katsomisen arvoisia sarjoja Netflixistä!

- Pirkka suklaamurot








Mitä teille kuuluu? ^^












Kirahvi kuittaa~~














lauantai 4. helmikuuta 2017

"Voi olla et me tiputaan jäihin, mut voi olla et ei" C: - Winter Sokka photoshoot


Moikka~~



Hassua olla postaamassa taas. :_D


No mutta. Käytiin Lindan kanssa tänään kuvailemassa vähän talvi Sokkaa. Harvoin tulee näin nopeesti järjestettyä photaria conin jälkeen, mutta koska ei luoteta Suomen talveen ja penkkareiden jälkeen tukkani vaihtaa väriä, niin ajateltiin että hoidetaanpa tämä nyt äkkiä alta pois. Mitään ihan mestariotoksia ei saatu, jotenkin mun poseemisest ei tullu kunnolla mitään, mutta kyllä me muutama ihan kelpo. ^^"

Kuvauspaikkana toimi Hollolan kirkonlahti, kyätiin siis jäällä kuvaamassa. Kerrankin saatiin olla lähes ylhäisessä yksinäisyydessämme, yksi pilkkijä nähtiin ja yksi koiranulkoiluttaja jossain kaukana horisontissa, mutta muuten oli vaan me ja järvi. Ihan hauskaa, kun yleensä kun menee kuvaamaan niin aina on jotain häiritsevää yleisöä.~~











"Tuomitsetko piirustustaitojani?"











Toivottavasti tykkäsitte ^^



Nähdään taas~~





















Kirahvi kuittaa~~