torstai 25. kesäkuuta 2015

Spontaanius on se juttu~





Välillä on hyväks antaa koiran päättää, jäädä istumaan sen kanssa ruohikkoon ja ihmettelemään maailmaa lämpimänä päivänä, vaikka rullauslenkki olisikin ollut mielessä. Välillä pitää myös meikata vaikkei lähtis kotoa koko päivänä mihinkään. Ihan vaan itteään varten, vaikka hengailisikin koko päivän Aladdinin haaremipöksyissä ja liian paljastavassa topissa. Välillä pitää myös laittaa saappaat tennareiden sijaan mennessään keskustaan, ihan vaan että saa pari rakkoa kantapäähän, jotta voi taas seuraavana sadepäivänä unohtaa ettei saappaat ole parhaat kengät kävelemiseen. Välillä pitää myös ihan spontaanisti feidata kaverit parin kaverin kanssa ja lähteä keskellä yötä autolla jollekkin järvelle, jotta voi olla vähän eksyksissä, nähdä kettuja ja peuroja, tai ainakin että mukana oleva kaveri voi nähdä kivoja elukoita, joita itse et ehdi näkemään. Välillä pitää myös jutella kavereiden kanssa parisuhdedraamoista keskellä yötä, koska mikään ei tee niin hyvää. Pitää myös kävellä yksin kotiin puolen yön jälkeen ja yrittää kommunikoida pensaassa kököttävän kissan kanssa ja juosta karkuun kun vastaan tulee pelottava mies. Välillä pitää myös katsoa erittäin tuskastuttavaa sarjaa keskellä yötä ja välillä pitää vaan antaa mennä, ja olla ajattelematta liikaa mitä tekee.

Summer bucket listissäni lukee

19. Dare to be crazy

Ja mun tän kesän suurin tavote on olla spontaani, elää hetkessä ja olla vähän hullu~
Oikeasti pitäs useammin vaan tehdä, eikä ensin miettiä, pitäs vaan antaa mennä ja uskaltaa lähteä jonnekkin ihan spontaanisti vaan. Tänään tein niin, ja oon onnellinen että lähdin mukaan sen enempiä miettimättä. Tälläisiä päiviä tarvittaisiin paljon lisää, mutta ei liikaa, ettei maku mene ja homma väljähdä kuin purukumi puolentunnin jauhamisen jälkeen.

Pästetään välillä irti ja annetaan mennä~ ^^/



Panda kuittaa~~~~   

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kuuluuko possu lautaselle?

Moi~


Mä olen paljasjalkanen lihansyöjä, oon aina ollu ja tuun aina olemaankin. Tiedostan kyllä miten lihaa tuotetaan, tiedostan lihantuotannon ongelmat ja tiedän että syön joskus elänyttä olentoa kun tungen grillattua lehmää suuhuni. 
Mulle on kuitenkin ihan okei jos ja kun joku ei halua syödä lihaa syystä tai toisesta, ei mua millään tapaa haittaa jos joku kokee tekevänsä syntiä jos söisi kanan tai possun, ei mulla ole mitään vegaaneja vastaan.
Mua kuitenkin häiritsee se miten moni selittää päätöstään toimia näin. 

"Koska jos syön lihaa eläimet kärsii"

Joo onhan se kiistämätön totuus että syödessämme lihaa jonkun pikku possulin elämä on päättynyt, mutta jos emme syö sitä sen elämä on joka tapauksessa päättynyt, se vaan ei tule hyöty käyttöön ja sen possulin elämä on päättynyt turhaan. 

Moni vegaani jonka kanssa olen asiasta puhunut tai jonka juttuja oon jostain lukenut, tuntuu nostavan vegaanit lievästi muiden yläpuolelle leimaamalla itsensä paremmaksi ihmiseksi toimiessaan näin. No suoraan sanoen en tiiä onks sekään nyt niin paljoa parempi jättää se pihvi syömättä sillä verukkeella että sitten pikku possuleitten ei tarvitse kuolla. Karuahan se on, mutta jos murto-osa ihmisistä jättää possulit rauhaan, se ei poista lihatuotantoa, itse asiassa se ei lopulta muuta paljoa mitään, lähinnä vegaani saattaa itse tuntea itsensä paremmaksi ihmiseksi ja jää paitsi hyvistä ruuista, mutta oikeita ongelmiahan se ei ratkaise.

Sitä paitsi se vankina elänyt possuli ei edes tiedä paremmasta, miten se vois olla surullinen silloin siitä että sen elämä päättyy, ja sen ruumis päätyy jonkun lautaselle. Kuulostaa ihan kauheelta, kyl mä sen tiedän, mutta niin se vaan menee.

Samoin yksi vegaani tuttuni totesi että maailma ois niin paljon parempi paikka jos ihmisiä ei ois tai ei olis koskaan ollutkaan. Joo sekin on totta, mutta minkäs teet, me nyt satutaan olemaan täällä, eikä ihmiskuntaa ihan noin vaan poisteta. Jos kerta ihmiset on niin pahoja, niin miksei vegaanit sitten lahtaa päättömästi porukkaa pois päiviltä.

Samoin voidaan kritisoida myös kasvien syöntiä. Onhan kasvikin täysin elollinen olento siinä missä possulikin. Tekeekö se ettei se porkkana voi kattoa sua söpösti, tepastella söpösti ja olla rapsutettava, siitä jotenkjin vähemmän elollisen. Ei mun mielestä. Kasvit elää ja kasvaa ihan siinä missä eläimet ja ihmisetkin ja syödessäsi porkkanaa, perunaa, omenaa, banaania, mitä hyvänsä, niin syöt elollista olentoa ihan siinä missä possuleitakin syövät ihmiset syövät.

Noh ei siinä mitään, jatkakaa vaan vegaanina oloa jos sen oikeaksi koette, ei se mua haittaa, kuhan ette sokeasti nosta itseänne korokkeelle toiminnastanne, koska lopulta vegaanit ja lihan syöjät on kuitenkin samalla viivalla.

Enkä siis tällä todellakaan halunnut loukata ketään, arvostan vegaaneja ihmisinä siinä missä ketä tahansa muutakin, mutta välillä jotkut argumentit vaan puhuu itseään vastaan.




Kiitos olen puhunut~



Panda kuittaa~





tiistai 23. kesäkuuta 2015

Oonko mä muuttunut? (sisältää noloja kuvia vuosien takaa :__D)

Moikkaa ^^

Mun on jo jonkin aikaa pitäny tehä postaus jossa esittelen itseni vuodesta 2012 vuoteen 2015. Toisin sanoen tuutte ehkä saamaan syövän, koska vanhoja kuvia, paljon :DD 

Tän tekemistä haittaa tosin hieman se et en oo ennen vuotta 2014 kuvannu itteeni mitenkään erityisemmin, joten mitään asukuvia ei oikein löytyny, et tää on enemmänki mun hiuksien historiaa kuvien osalta, mut kerron kuvien lisäks sanallisesti kaikkee muutaki. :'D

Eikun sitten vaan aloittamaan ^^/


2012


Vielä vuoden 2012 alussa näytin tältä:



Suunnilleen vuos ennen tän kuvan ottamista aloin lukee mangaa, ja tää on otettu ehkä kuukaus mun ekan conin jälkeen. Olin tollon vielä semi lähellä "normaalia", mitä nyt kässätunnilla lisäilin korvia töihini. 



(oikeasti hiukseni eivät olleet noin oranssit, kuva vääristää)
Ekaa kertaa ostin ernuvaatteita ollessani pelaamassa Västeråsin turnauksessa Ruotsissa. Pelasin siis sillon futista, jos joku ihmettelee mikä turnaus. :D
Tolloin suunnilleen aloin myös käyttää lähinnä koko mustia vaatteita.

Samana kesänä aloin cossaamaan, ja aloin tehdä toista pukuani, jota oli tarkotus käyttää vasta Frostissa, eli aikaa oli puolisen vuotta. Päätin kuitenkin vetää cossin omilla hiuksillani, ja leikata ne jo hyvissä ajoin oikeaan muotoon. Ja tulos näytti tältä.







En oikeesti tunnista itteeni yhtään näist kuvist. :_D
Tossa alimmassa kuvassa myös kyseisen cossin häntä ja korvat.

Otsatukka kasvo tosi nopeesti pois, leikkasin sen takas ja se kasvo taas.






Niiku mitäh?!? Kuka on päästäny mut mihinkään tän näkösenä...




Täs kuvas näkyy vähän mun perus pukeutumista. Ketjut oli mukana vähän joka paikassa, joskin silloin niit oli vaan yks tai kaks. Koko mustat vaatteet ja toi huppari itseasiassa on mun kaverin tekemä. 
Täs näkyy myös saparot, joilla hiuksiani pidin yli puol vuotta joka päivä, koska musta otsatukkaan vaan kuulu tommoset saparot, ja kaikki oli ihan vakuuttuneita et revin tyylin Death Noten Misalta, ja itseasiassa alkuperäis ajatus tulikin tältä fiktiiviseltä tyttöseltä, mutten pitänyt niitä koska olisin fanittanut Death Notea, vaan ihan koska musta se näytti söpöltä ja animulta. :D

Kyllästyin sitten suoraan otsatukkaan,mutta kun kerran oltiin otsatukan makuun päästy niin en mä sitä halunnu poiskaan kasvattaa. Myös pitemmän hiukset alko ärsyttää ja marssin kampaajalle An Cafen Boun kuvan kanssa ja sanoin haluavani näyttää tältä. No eihän lopputulos näyttänyt yhtään malliltaan, koska mun hiuslaatu on vaan niin kaukana aasialaisten hiuksista.



Vähän tätä ennen muuten aloin kirjottaa tätä blogia, ja kyllä, kaikki tekstit on täälä yhä vieläkin, en oo poistanu yhtäkään, koska vaikka ne alkupään postaukset onki noloja, niin niit on välillä kiva lukea, koska tää on kuitenki ollu mulle hyvin päiväkirjamainen juttu aina.


2013


No mutta eihän true cafekolle tämmöinen kelvannut, vaan jonkin ajan kuluttua marssin kampaajalle uudestaan, tällä kertaa mukanani An Cafen Kanonin kuva.





Näistä hiuksista oikeesti pidin ihan hirmusti, mutta ei mennyt montaakaan viikkoa, kun se alko näyttää tolta mitä seuraavissa kuvissa. 

Tässä kohtaa voinen huomauttaa myös uudesta asuste löydöksestä, nimittäin kaulapannasta. Pidin kaulapantoja koko kasin syyslukukauden ja muistaakseni keväällä myös. Olin seiskan ja kasin välisenä kesänä seurustellu Dosun kanssa ja ku Dosu kun sattu tulee lukioon joka oli sattumoisin samassa rakennuksessa mun peruskoulun kanssa, niin Dosun kaverithan heitti musta ja kaulapannoista läppää kyllästymiseen asti.



En polta, toi on tikkari, enkä tiiä mihin toinen saparo meni :D


Tää onkin sitten Frostia 2013.
Kuten huomaatte, en cossannut sitä mitä kesällä suunnittelin :DD


Aloin kyllästyy otsahiukien jatkuvaan leikkelyyn, joten päätin antaa olla ja annoin kasvaa miten sattuu, joskin välillä saatoin ite saksia sitä vähän.




Toukokuulta 2013. Pupunkorvista aloi tulla vakio mun huppareissa ja kaikkien mielestä ne näytti kravateilta jotka oisin ommellu huppuuni. :'DD




Hiuksien hassusti tupeeraamisestakin alkoi tulla semi tavallista. En tajuu miten porukat päästi mut tuttumme ylppäreihin tän näkösenä...




Tässä taas jotain pukeutumis osastoa. Ärsytti suunnattomasti pitää vaaleita paitoja, mutta pakko oli kun ulkona oli yli 25 astetta lämmintä. Oon kyl semi ylpee siit et näit parii kuumaa päivää lukuunottamatta kuljin koko kesän mustissa farkuissa, mustassa t-paidassa ja mustassa hupparissa, enkä edes kuollut. C:



Joskus tona kesänä kuulin myös ekaa kertaa decorasta ja aloin hamstraamaan jos jonkin moista pinniä ja härpäkettä. Tää pinni arsenaali on lievimmästä päästä ja vaatteet semi normaalit. Harmittaa etten löytäny mun järkyttävimmistä "olen kävelevä joulukuusi"- ajoista mitään kuva materiaalia. :C



Riparilla näytin tolta ^

Riparin jälkeen suuntasin pitkästä aikaa kampaajalle ja konfiksen takii lähti huonot latvat ja otsatukka tuli osittain takaisin.





Ysin syksyllä jatku pukeutumisen osalta mun synkistely. Ketjuja alko kertyy enemmän ja koko mustat pysy. Muistan ikuisesti ne paniikki hetket ku jäin jumiin koulun johonki penkkiin siit ketju arsenaalista, ja ai että sitä ilon päivää kun tehtiin retki Eduskuntaloon ja siellä sattui olemaan turvatarkastukset. Ei siinä mitään mutta metallia sisältävät jutut piti ottaa pois... Siinähän muut sitte odotteli kun pikku Panda irrottaa ensin ketjut, niitti rannekkeet, solkikäsine asiat, sinne tänne ripotellut hakaneulat ja kaikki muut asusteensa ja sitten turvatarkastusten jälkeen laittaa ne takaisin. <:_D

Jossain vaiheessa aloin haaveilla irokeesistä, onneksi en vetänyt moista, mutta oli kiva kokeilla jotain sinne päin~





2014

Tässä onkin tosi pitkä väli etten tehny yhtään mitään millekään. Joten hyppäämme kesäloman alkuun. Hiukset oli ehtiny kasvaa vähän.





Alkanut kesä olikin sitten taas totaalisen muutoksen ajan alku, ja toi aika jatkuu edelleen. Satuin nimittäin ekaa kertaa sotkemaan kaakelimme hiusväreillä~

Päätin villisti aloittaa sinisestä, joka olikin aika kaukana sinisestä. Saanko esitellä Panda the leväpää. :'D




Ihan ekan värjäyksen jälkeen




Vikan kerran ku värjäsin tällä, ne näytti melkein jopa sinertäviltä. :D


Sitte kyllästyin joka viikkoseen värjäys prosessiin ja annoin värin kulua. Attelin et siinähän se lähtee kokonaan hetkessä, mutta jonkin verran haalistuttuaan se jämähti. 

Tällön mua alko kismittää myös aina pörrökiharassa olevat hiukseni ja aloin letittää niitä aina yöksi, että sain edes järkevät kiharat, jos kerta oli kiharoita pakko sietää.





Täs vikassa viherrys ei niin paljoa näy, koska filtterit.

Haaveilin myös sivusiilistä, mut porukat ei myöntyny moiseen ja ku kaverini veti sivusiilin, ni oisin näyttäny matkijalta, joten hautasin idean.

Sitte tuli joulukuu ja aloin ihan kunnolla haluumaan eroon vihertävistä hiuksistani ja apuun tuli punainen~







Älkää kysykö miks laitoin just kolme tosi samanlaista kuvaa.....

Nää oli ihan täydelliset, must ainaki punanen sopi mulle tosi hyvin. Ainoo ongelma näitten kans oliki se et sit ku ne haalistu ni voin todeta vaan vaihtaneeni merilevästä veriseen oksennukseen. C:

Näihin aikoihin mulla alko kytee ajatus siitä etten ehkä haluu koko loppu elämääni haahuilla vaan farkuissa ja hupparissa. Kaipasin pukeutumiseenikin jotain uutta, mutta se projekti on vieläkin vaiheessa, joskin edistystä voi huomata.


2015


Sitten päästään toisiksi viimeisimpään ja ehkä suurimpaan muutokseen. Keväällä toden teolla kaipasin jotain uutta ja sitten yks yö päätin et leikkaan hiukset, ja varasin suunnilleen saman tien ajan ja hups keikkaa.



Heti kampaajalta tuloni jälkeen~ 

Vähän myöhemmin 






Kuten ehkä huomaa en pahemmin hiuksia auki pitäny. Itseasiassa nyt viime viikon torstai oli eka kerta Espanjan reissuu lukuunottamatta ku mä pidin hiuksiini auki ihmisten ilmoilla. :D
Ei tää suoranaisesti kussu, mutta ne ei vaan mee auki mitenkään järkevästi jos ei oo jotain päähinettä ja koulussa kun ei ruokalassa saa pipoo pitää ni pidin koko ajan ponnarilla.





Alempi kuva on Espanjasta~

Tässä sitten päästään tähän pukeutumis muutokseen. Ostin hameen ja tällä hetkellä odottelen toisen hameen ilmaantumista postilaatikkoon. Päätin ryhtyä tyttömäisemmäksi ajattelematta miten ihmiset siihen reagoi. Oon aina pukeutunu semi poikamaisesti, ja välistä tunnenki itteni enemmän pojaks ku tytöks, johtuen ehkä siit et oon kasvanu perhees kahen veljen kans ja ennen kouluikää leikin vaan poikien kanssa ja aina mul on ollu poikii kavereina yms.

Viime viikolla sitten pääti vetästä punasen takas, ja nyt näytän tältä.





Tykkään ite ainaki tosi paljon~~


Että semmosta~ Toivottavasti jaksoitte lukee, tuli aika pitkä postaus ^^'

Voitte viel piristyy kamalalla kuvalla~ 




"Must ei tuukkaan nunnaa vaan munkki"

Anteeks, älkää saako syöpää ^^



Panda kuittaa~~ 


lauantai 20. kesäkuuta 2015

Sotamies ja fauni ne yhteen soppii~

Moikka ^^


Huomaa kyllä että oon nyt vihdoin kunnon lomalla kun tulee tungettua tänne koko ajan jotain... Mutta nyt kun on kerrankin aikaa blogille niin käytetään se hyväksi, ehkä tää myös vähän kompensoi keväällä olleita pitempiä hiljaisia hetkiä. :D

Mun juhannukseen ei kuulunu yhtään mitään. Mä olin yksin Möllin kanssa himassa, koska porukoitten kanssa veneilemään lähteminen ei kiinnostanu ja kumpikaan veljenikään ei ollut kotona.
Saatoin tuntea itseni hyvin yksinäiseksi...

Katoin jo neljättä kertaa 21 tapaa pilata avioliitto:n, koska se on ehkä paras leffa ikinä ja leikin vähän ihomaaleilla ja erikeepperillä. :D

Toisin sanoen oon vähän jotain meikkaus/maskeeraus juttua hommaillut. Eiliseen juttuun mun lähtökohtanen ideani oli tehä joku arven kaltanen asia, mutta noh se vähän laajenikin sitten puoleen naamaan, ja lopulta oli sitten taistelussa ruhjoutunut sotamies...tai nais...tai joku välimuoto ^^'



Mitään ihmeellistä en oo tässä käyttäny. Lateksia en oo vielä(kään) saanut aikaiseksi ostaa, joten vedin ihan vaan erikeeperillä että sai tohon ees jonkinmoista epätasaisuutta ja sitten vaan punasta ja mustaa ihomaalia päälle. Ite tykkään tosta jotenkin tosi kovasti, vaikkei se varmaan oikeasti maskeeraamiseen perehtyneitten mielestä mitenkään hieno oo. Jostain sitä kuitenkin on aloitettava ja tunnen onnistuneeni kerrankin jossain~


Toinen mitä tein on epämääränen fauni räpellys. Jos joku joskus vuos sitte olis sanonu et tuun joskus tekee meikkivideon niin en ois uskonu, mutta noh teinpä kumminkin. Pelkkää kuva materiaalia en ottanu ollenkaan (koska saatoin unohtaa) joten suosittelen siis videon kattomista ^^





Ylipäätään jos yhtään kiinnostaa niin mun kanavaa kannattaa ehkä tilata tubessa. Paljoa materiaaliahan siellä ei vielä ole, mutta yritän alkaa tehdä sinne kaikenlaista, vähän sitä sun tätä. Con videoita tuun ainakin tekemään, ja muutenkin tommosista pienistä ja suuremmistakin matkoista varmaan ja jos rohkaistun niin ehkä jotain vlogejakin joskus. Voi kyllä mennä hetki jos toinenkin ennen kuin pääsen vlogi rintamalle asti, koska inhoon omaa ääntäni äänitettynä ihan valtavasti, että voi mennä tovi ennen kuin kehtaan puhua kameralle. <:'D

Kertokaa mitä tykkäsitte näist maskeeraus/meikki juttusista ja nähdään taas ^^




Panda kuittaa~~ 







torstai 18. kesäkuuta 2015

mun pikku poni - photari~~

Moikka ^^


Nyt vihdoin pääsen näyttään teillekki meijän mahtavan poniphotarin tuotoksia \(^^)/ 

En oo ikinä ennen ollu ammattikuvaajan kuvattavana, ja oli kyllä ihan mahtavaa, kiitos valtavasti siis kuvaajallemme Mikael Peltomaalle~ 

Ylipäätään kiitos koko ryhmälle, vaikkei kaikki tuntenu kaikkia entuudestaan, niin mitään ongelmia ei sikäli ollut, harmi ettei muuten conissa ryhmänä hengailtu, mutta minkäs sille voi kun kaikilla oli vähän jotain jossain koko ajan. :D

Kuitenkin päästän teijät nyt ihailemaan näitä~ Mitään näist ei oo muokattu mitenkään, koska oon laiska, mutta nauttikaa~




























"Vielä mä sut voitan ärrrr"
























"Tuu nyt, et sä siihen kuole"




"Äläpäs kuule luulekaan!"












Rainbow tuleva bikinimalli Dash

















Ponit:

Rainbow Dash: Minä
Pinky pie: Jenna
Rarity: Veera
Apple Jack: Xenji
Flutter shy: Chiku


Meist otettiin kaikista yksin kuvia, mut mä laitoin tähän vaan niit mis mä oon, mut jos kiinnostaa niin käykää ihmeessä kattomassa loputkin kuvat TÄSTÄ.

Lisäks mua Desussa halus kuvata se joku ulkomaalainen miekkonen ja sain senkin ottamista kuvista muutaman itselleni~











Toivottavasti tykkäsitte~ 


Panda kuittaa~~~