maanantai 29. lokakuuta 2012

murisen kuin joutsen

hei taas. olin äsken järvellä hirveässä lumisateessa ja syötimme joutsenelle suklaa keksiä xD siis normaali maanantai...
Bassotunnilla opettajani valitti mulle sitä että mä osaan bändin biisit liian hyvin ku muut ei viel osaa niit kunnolla ja se ei voi antaa mulle uutta biisii ennenku ne muut on oppinu edelliset. Sillä ei kuulemma kertakaikkisesti ole mitään valitettavaa mulle :D
Muuten tänään olen sitten ollut tosiaan lumisateessa poistamassa veneestämme purjeita ja tuijottanut joutsenta ja tosiaan yritimme syöttää sille suklaakeksiä ja sit se alko murista meille...mä en tosiaankaan tiennyt että joutsenet murisee O.O
ja nyt saatte eilen lupaamani novellin, olkaapas hyvät :)

Bloody angel

Se ilta oli pimeä ja kaduilla leijaili sankka sumu. Olin kävelemässä kotiin ja satuin huomaamaan sen pienen kaupan pimeän kujan perällä. Vilkaisin kelloa ja sitten kauppaa. Sen ikkunassa istui sievä musta hiuksinen nukke, jonka toista silmää ei nähnyt, sillä se oli peitetty silmälapulla, mutta sen surullisessa katseessa oli kuitenkin jotakin lumoavaa. Avasin oven varovasti ja astuin pölyn ja hämärän kuun kajastuksen täyttämään huoneeseen. Se ei ollut paljoa omaa huonettani isompi, mutta se oli sisustettu hyvin ja oli loppujenlopuksi melko kodikas. Kodikkuus tosin katosi heti kun huomasi tuhansien silmäparien tuijottavan kaikkialta ympäriltä. Nukkeja istui pienillä pöydillä, hyllyillä, ikkunalaudalla, kassatiskillä, sohvalla, vitriineissä, lampussa ja yksi makasi keskellä huonetta pienessä ruumisarkussa kauttaaltaan lasisessa vitriinissä. arkku oli kaunis, musta, eebenpuinen arkku jonka sisus oli kirkaan runaista samettia ja nukke sen sisällä oli kaunein koskaan näkemäni nukke. Sen iho oli vitivalkoinen ja hiukset kullanruskeat ja loivasti aaltoilevat. Sillä oli päällään musta pitsinen mekko ja jalassaan mustat kallista nahkaa olevat saappaat. Sen silmät oli sidottu tiukasti mustalla satiini kaistaleella ja hänen kaulansa oli punaisen ruskea kuivuneesta verestä.
-huhuu? Onko täälä ketään ? kysyin ääni väristen. Vastausta ei kuulunut ja katselin varoen ympärilleni. Kuljin hiljaa hyllyjen, pöytien ja vitriinien keskellä nostattaen paksuja pölypilviä ilmaan. Ymmärsin heti ettei kukaan ollut kävellyt kymmeniin vuosiin kaupassa. Viimeisen hyllyn takana oli ovi josta kajasti hiljalleen lämmintä valoa. Hivutin raskasta tammi ovea enemmän auki ja kurkistin oven takaa paljastuvaan kiviseen portaikkoon. Valo tuli kulman takaa portaiden alapuolelta. Astuin jännittyneenä kylmille askelmille. Yritin nähdä mikä valoa tuotti ja oliko alhaalla joku.
-huhuu? Onko täälä ketään? kysyin uudelleen saamatta taaskaan vastausta ja lähdin kävelemään portaita alas.
Alhaalle päästessäni valot yht äkkiä sammuivat ja ylhäältä portaista kuului lähenevät askelet kumean oven paukahduksen saattelemina. Tunsin ilmavirran ja kankaan kahinan lattiaa vasten jonkun kulkiessa ohitseni. Olin jähmettynyt kauhun kangistamana paikoilleni. Samassa kuului rätisevää ääntä ja näin vanhan aikaisen television. Telkassa suloisesti pukeutunut tyttö tuli ilmeisesti äitinsä kanssa kauppaan ostamaan nukkea. Silloin kauppa oli valoisa ja suosittu, toisin kuin tätä nykyä. Tyttö nosti kauniin nuken hyllystä ja silitteli sen hiuksia kävellen samalla ajatuksissaan syvemmälle hyllyjenlabyrinttiin. Hän löysi suuren tammisen oven josta kajasti outoa, kutsuvaa valoa. Tyttö laskeutui portaat alas kellariin ja valot sammuivat. Hän ryntäsi ovelle joka sulkeutui kumahtaen hänen nenänsä edestä. Tyttö hakkasi ovea ja huusi, mutta kukaan ei avannut. Hän huusi vaikka kuinka kauan kunnes vaipui epätoivoisena polvilleen.
-Haluatko pois, haluatko, haluatko, vaan et pääse, voi miksi, voi miksi et pääse, haluatko pois, haluatko? kuiski hiljainen pehmeä naisen ääni aivan tytön korvan juuressa. Valot räpsähtivät vain sekunniksi takaisin ennen kuin sammuivat taas, mutta tyttö ehti nähdä oman äitinsä takanaan veitsi kädessään. Hän yritti paeta, mutta yritys oli tuhoon tuomittu.
-miksi? hän ehti kysyä ennen kuin kylmä veitsenterä viilsi hänen kurkkunsa.
Videokuva pimeni ja tuli hiljaista. Tunsin kun se joka oli seuranani kulki taakseni.
-Haluatko pois, haluatko, haluatko, vaan et pääse, voi miksi, voi miksi et pääse, haluatko pois haluatko? Kuiskasi jääkylmä ääni takanani. Tunsin kylmienväreiden kulkevan selässäni kun valot palautuivat hetkellisesti ja näin kuka takanani oli. Nukke ruumis arkusta ja nyt ymmärsin kuka nukke oli. Hän oli videon tyttö uudelleen puettuna, vieläkin äitinsä veitsen veriset jäljet kaulallaan ja tiesin myös oman kohtaloni. Valot olivat taas poissa ja tunsin veitsen kurkullani. Mielessäni kaikui:
-Haluatko pois, haluatko, haluatko, vaan et pääse, voi miksi, voi miksi et pääse, haluatko pois, haluatko? Ne sanat syöpyivät kylmään sydämeeni, joka rinnassani makaan arkussani ja odotan sitä joka luokseni kävelee, sitä joka kuoleman kellariin kulkee, sitä joka verisen enkelinsä kohtaa. Minä odotan sinua.

3 kommenttia: