tiistai 24. helmikuuta 2015

Inspiration~



Istuin siinä. 
Satoi.
 Istuin sateen kastelemalla kivellä ja tuijotin kauas merelle.
 Pisarat rikkoivat veden pintaa ja jostain kaukaa kuului lähestyvän ukkosen tumma jyly.
Taivaanranta oli harmaa, vesi oli harmaata, puut, taivas ja kivet olivat harmaita. Mietin kuinka paljon eri harmaita oli olemassa.
 Ukkonen jyrähti taas jossain.
 Istuin vain ja annoin sateen kastella itseni. Ei minua haitannut että vaatteeni liimaantuivat ihooni, tai että oli vähän viileä, kylmä. Rakastin sadetta, silloin oli helppo hengittää, oli puhdistavaa istua siinä ja antaa veden valella hiukset kiinni naamaan.
 Kävin silmät kiinni selälleni kalliolle. En koskaan saanut tarpeekseni viileästä vedestä kasvoillani. Halusin vain olla ja antaa sateen pestä mieleni.
 Joskus tällaisina hetkinä mietin kaloja. Olin varma että olin joskus ollut kala, tai vähintään merilevää. Vesi oli osa minua. Kaloista siirryin usein merenneitoihin. Mietin niitäkin. Jos joskus saisin yhden toiveen ja se toteutuisi, toivoisin olevani merenneito. Halusin olla merenneito täällä pohjoisessa, en kaivannut etelän lämmintä turkoosia vettä, vaan pohjoisen harmaata, kylmää ja hallitsevaa vettä. Vaikka oli pohjoisessakin nättiäkin vettä. Vesi oli välillä tosi sinistä kun oli tyyntä. 
Ukkonen jyrähti jo lähempänä.


Moikka~ 

Tossa nyt oli tommoinen pätkä, jonka kirjotin toissa yönä. Tuli vahva fiilis että jotain pitää luoda tekstinä pitkästä aikaa. Joskushan kirjoittelin novelleja sun muuta useinkin, mutta nyt on tekstin tuottaminen tarina muodossa paljolti jäänyt. Miksi lie, mutta en vaan oo saanu hyviä ideoita. Se vaatii aina kuitenkin tietyn fiiliksen ja jonkun tilanteen, tunteen tai vastaavan mistä alkaa suoltaa tarinaa ulos. 

Tarinoista puheen ollen, oon pitkästä aikaa lukenut kirjoja. Tai oonhan mä vähän väliä lukenut kirjoja, kuten oppikirjoja ja äikän pakollisia lukukirjoja, mutta siis tarkotan nyt kirjoja joita luen vaan kirjan lukemisen ilosta, en siksi että mun pitää sisäistää siitä niin paljon kuin ikinä, tai koska joku käskee lukea. Lainasin joskus monta kuukautta sitten kirjoja, mutta unohdin lukea niitä. Mulle käy tosi usien niin et lainaan hullun kasan kirjoja ja lopulta palautan ne lukemattomina sen jälkeen kun oon uusinut ne sen 5 kertaa ja saanut joka uusinnalla 5 euroa sakko myöhästymisestä.

Nyt sit satuin avaamaan yhden niistä kirjoista ja hups keikkaa jäin koukkuun ja oon nyt lukenut kyseisestä sarjasta kaksi ekaa kirjaa. Sarjan nimi on Chrestomanchin maailmat, ja siihen kuuluu neljä lähes itsenäistä teosta. Genrenä on fantasia ja juoni on rakennettu hyvin, eikä se jumita paikallaan. Suosittelen lukemaan~~~




Jos palaamme takaisin luomiseen, niin tekstit ei oo ainoo mitä oon viime aikoina inspiroitunut tekemään. Cossithan on inspannu ihan hirveesti Yukista asti ja ihan kivasti oon nyt ton Aladdidinkin kanssa edennyt. Ompelisin sen tänään loppuun mutta kun Eurokankaan myyjäke otti ja teki mittavirheen niin nyt liiviin pitää ostaa lisää kangasta. Toi sää vaan on niin kamala, etten mä tänään jaksa raahautua keskustaan ostamaan. Lisäksi myös äitini lankavarasto petti mut ja pitää käydä lankaakin ostamassa. 

Kuitenkin on asioita joita ihan kauheesti haluisin tehdä, mutta materiaalit puttuu. Mulla on ollut Pinterest jo jonkin aikaa, mutta en oo käyny siel ikinä oikeestaan. Nyt sit yks päivä menin ja kirjotin sen hakuun sanan DIY ja ai että~ 
Niin paljon kaikkea ihanaa mitä vois väkertää jos vaan olis ne matskut. Uuuu uuu~~


Tässä nyt ihan muutama lempparini. Näitä olisi vielä niin paljon lisää ^3^


Toinen mitä Pinterest on saanut aikaan on kollaasien tekeminen. Aloin vaan toissa yönä (oonpa mä tehnyt paljon toissa yönä :'D) Keräilemään netistä ja omasta blogistani kaikkia kivoja kuvia, muokkailin vähän niitä ja tein "Hyvän mielen - kollaasin". Nyt se on mun koneeni taustakuvana ja tulee aina hyvä mieli kun katon sitä. Siinä yhdistyy paljon asioita jotka on jollain tapaa osa mua ja joista pidän ^^
kolmkas osa kuvista on mun ite ottamia~




On mun myös mainittava yksi Youtubettaja, joka sai kunnian olla eka ulkomaalanen tubaaja jota aloin seuraamaan. Löysin tän ihanan tyttösen kanavalle pari päivää sitten ja tykkään sen videoista ihan järkyttävän paljon, vaikkei ne mitenkään ihmeellisiä olekaan. Jotenkin tost ihmisest välittyy kiva aura. (joo aistin auroja (jopa videoiden kautta) :DD) 






Menkää seuraamaan häntä ^^


Huomenna ois tarkotus käydä mummolla iltapäivällä ja jos sillon samalla reissulla kävisin ostamassa sen kankaan ja langan. Torstaina haluaisin leffaan, mutta kattoo nyt. Perjantaina pitää kans käydä hoitamassa passi asioita, mutta muuten oon päättäny pyhittää tän loman Aladdinin kokoamiselle, vaikkakaan ei siihen mee enää kun ilta tai kaksi :3

Nähdään taas~





Panda kuittaa~~












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti