sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Jeesustelua kerrakseen aka. pääsiäisleiri ^^

Moikka ^^

Kuten oon täälläkin maininnut muutamaankin otteeseen niin seurakunnassa pyörin enemmän ja vähemmän ja pääsiäisen kunniaks käytiin sitten leireilemässä Siikaniemessä ^^

Torstaina rämmittyäni vikasta kokeesta himaan ajattelin kivasti että tässähän voisi vaikka päiväunet nukkua ennen lähtöä ja lukeä vähän mangaa. (lähtö oli siis viideltä) Siinä puolen neljän maissa mä sitten muistin että munhan piti pestä hiukset ennen lähtöä, imuroida, käyttää koira pihalla ja pakata... Lopulta ehin kaiken tehä ja kaverini tullessa hakemaan mut ryntäsin ovesta ulos liian ison laukun kanssa, leipä suussa ja olin vähällä ryssiä. Onko animumpaa kotoa lähtöä olemassa? 




Torstai ilta meni aika koomassa, koska ne päiväunet jäi nukkumatta (...tunnen itseni pikkulapseksi :'D). Majottauduttiin, jotain ohjelmaa oli ja syötiin. Pidettiin ehtoollis hartaus (ehtoollisviini oli hyvää) ja hohtavien pääsiäismunien etsimisen jälkeen painuttiin nukkumaan~ 



(pahoittelen kännykkä laatua osassa kuvia)


Aamulla herättiin siihen että meijän huoneen lämpötila lähenteli jääkaappia ja kai joku kävi jotain meijän ovee koputtamassa tai jotain.

Päivä alko hardella, lahnaus tuokiolla ja opetuksella. Päivän mittaan oli lisää opetuksia, toiminnallisempaa ohjelmaa, eka kanava ja raamatun lukemista. Menin ite kanavaan jossa keskusteltiin kirkossa töissä olemisesta ja tykkäsin~

Ilalla iltaohjelman aikana minä ja Linda mentiin tunniksi rukoushuoneeseen. Linda kaiketi harrasti nukkumista ja itellä meni hetki aikaa ennen kuin keksin mitä teen. Mahollista oli maalata, piirtää, kuunnella musaa, soittaa, leikkii ihomaaleilla ja kaikkea mahollista. Mietin eka että tekisin ihomaaleilla jotain, mutta lopulta otin kynän kauniiseen käteen ja kirjotin A4 paperillisen pahasta olosta. Oli helpottavaa ja jätin sen paperin sinne ajatuksella että jätän pahan olonkin sinne. Olin siis suuren osaa leiristä aika masis fiiliksellä, viime aikoina on taas ollut vähän synkempi olo, välillä tuntuu tosi turhalta kaikki.






Hardessa oli oikein kivan paljon jakamisia. Musta on aina kiva kun ihmiset uskaltautuu mennä kaikkien eteen kertomaan elämän tarinoitaan, uskostaa yms yms. Ite kävin muistuttamassa porukkaa ihmisten kunnioittamisesta, koska saatoin vittuuntua siitä että takanani istuneet ihmiset jutteli keskenään taukoamatta. On se musta ainakin kamalan epäkunnioittavaa että tyypit keskittyy johokin omaan asiaan, kun porukka kertoo jotain elämäänsä suurempaa asiaa siellä. Itse ainakin olisin semmoisessa tilanteessa jalat aivan vetelinä jännityksestä ja ärsyttäs suunnattomasti jos mua ei sitte ees kuunneltas. 
Jostain syystä ainakin jotkut oli mun minuutin käytöstapa valistuksesta ihan fiiliksissä :D

Tää toinen ilta oli huomattavasti kivampi edelliseen verrattuna, koska iskä kävi tuomassa mulle mun hammasharjan jonka olin kiireessä jättänyt kotiin. Ku yhen yön joutu nukkumaan ilman et oli pessy hampaita, niin arvostukseni hammasharjoja kohtaa nousi huimasti :'D





Viimenen päivä oli kaikin puolin tosi kooma, ainakin mun osalta :D Väsytti ihan kamalasti, mulla oli tosi roska olo, ja tästä johtuen eristäydyin yksin nurkkaan pitkäks aikaa. Tavallaan oisin halunnu puhuu jollekkin, mut en sit vaan osannu mennä puhuu kellekään, en tiiä. En oo oikeestaan koskaan puhunu paskast olost kellekkään parii läheisint kaverii lukuunottamatta .-. Jonkun pitäs potkii mua perseelle tällästen asioitten kanssa >__>

Päivällä oli saman tyyppistä ohjelmaa kun edellisenäkin päivänä. Kanava asioissa menin samaan missä olin perjantainakin. Oli itses tosi kiva olla samassa uudestaan, koska oli eri ihmiset niin keskustelut oli aivan eri mitä ekalla kerralla. Meillä oli hauskaa :'D Voisin pitää melkein oikeesti mielessä hautausurakoitsijan uran, vaikka varasuunnitelmana jos en lukion jälkeen pääse lukee historiaa, joka nyt täl hetkellä ois tarkotus.

Illalla oli vielä jokin harde/päätöstilaisuus ja sen jälkeen lähettiin takas Lahteen ja Joville pääsiäisyön messuunn. Messun jälkeen oli vielä siellä pashaa ja teetä ja koska väsytti liikaa fiilis oli sen mukainen. Mut sanotaan et nauraminen pidentää ikää et ehkä mun väsyneest mielentilast oli jotain hyötyyki ^^' 



(kuvassa olevat sanoo jos ei haluu tätä kuvaa tänne)





Yleisesti oli siis tosi kivaa ja oli ihanaa nähä monii pitkäst aikaa ja jotenki Jovilaisten kanssa oon kaikkein eniten oma itseni~ 
Muutama uudemmankin kanssa juttelin ja ootte kaikki kivoi ^^
Kuulostaa jotenki tosi kliseiseltä mut Jovin on ku toinen perhe~~ 

Kiitos kaikille ^3^


Loppu pääsiäisloma on mennyt siinä että setäni perheineen kävi meillä tänään ja huomeanna alotan vihdoin Desun kolmannen cossin C:


Panda kuittaa~~








4 kommenttia: