sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Laiskiaisen päiväkirja

Moikka~~

Anteeksi, olen ollut kelju UnU Blogin kirjoittelu on vähän jäänyt taas, vaikka se onkin mielessä koko ajan. Oon vaan laiska ja kiireinen.

Traconin jälkeen mun elämäni on ollut aika paljolti eksegeettistä tutkielmaa. Eksegetiikka on siis Raamattu tutkimusta, jos joku ei ole kuullut, ja ussa 8 kurssilla meijän piti moiset vääntää. Oli ihan kamalaa, vaikka ei mulla mitään Raamatun lukemista vastaan ole. Ensin mun tutkielma aiheet vietiin nenän edestä ja jouduin turvautumaan mun varasuunnitelman varasuunnitelmaan ja otin aiheekseni Laulujen laulun. Se on kirja joka sisältää vain ja ainoastaan eroottista runoutta (juu kyllä Raamatussa sellaistakin on) ja mun tutkielma kuulosti aika ajoin lähinnä raamatunaikaselta seksuaalivalistukselta... Ekaa kertaa elämässä mietin kans kuin rivon kehtaa koulu jutusta tehä. :_D
Luojan kiitos tutkielmasta selvittiin ja ihan ok siitä kai lopulta tuli.


Täs mun lopetuskappale C: (en mä sitä tollaseks jättäny älkää huoliko :_D)


Yritä siinä nyt kirjottaa ku T.O.P tuijottaa sua ja hymyilee

Tutkielma itsessääni oli haasteellinen, mutta koska tykkään hommata haasteistakin haastteelisempia niin kaadoimpa Ramunet läppärini näppäimistölle, ja sen jälkeen kirjoittaminen oli vähän tahmeaa sanotaanko näin...en ehkä nauttinut...(tai siis nauti vieläkään, enter juuttuu vieläkin pohjaan...)


Tutkielman lisäks oon sentään tehny muutakin. ^^

Toissa viikolla postilaatikkoon ilmaantu kovasti odotettu paketti. OwO Mun donitsihuppari tuli kotiin TTwTT Se on ihan saakelin söpö, mutta se ei ole edes se hienoin ominaisuus, vaan SE ON SAMANLAINEN KUIN GOT7'NIN MARKILLA ;;;;w;;;; KATTOKAA NYT








(...ei tää ollu mikään tekosyynpoikanen spämmätä blogiini vähän Markia >__> ^^' eeeehhhh....)

 Lindalla oli synttärit viime viikonloppuna ja oli hurjan kivaa, vaikka puolet vieraista ei päässy. Minä ja kaksi muuta jäätiin yöksikin~ Ilta meni syödessä, laulaessa singstaria ja yöksi jäämättömien lähdettyä, kuolattiin korealaisia miehiä kuunneltiin kpoppia, löydettiin tubesta kaikkea huisin hauskaa, kuten Jesse Kaikuranta Big Bangin Bang bang bang musavideolta, käytiin keskellä yötä Kariston koululla pelkäämässä tolppaan ripustettua takkia ja katottiin joskus reilusti puolen yön jälkeen vielä Madagascarin pingviinit (josta puolet meni multa ihan ohi, koska nukutti) ja sen jälkeen saatiin syöpä, koska löydettiin Kipparista ja Alokkaasta fanfictionii... :DD Oli kivaa~~ 

Tällä viikolla ensin oli luvassa ydinsotaa, josta selvisin onnekkaasti Yukin liput mulle ja Lindalle sähköpostissa. Jotenki kierosti nautin lippusodista, en tiiä mikä mua vaivaa, mut twitterissä lippu kuumotukset on vaan parasta, oon ehk vähän rikki. ^^'

Torstaina meijän koulun japanilaiset vaihtarit lähti takasin Japaniin. En tänä vuonna ees pahemmin tutustunu, mut silti oli vähän  melkein #itkupanda ku otettiin viimesiä selfieitä Annan ja Harukon kanssa. ;;-;; Sain niiltä suklaata ja yliviivaustussin. Se tussi on hieno, siinä on mukana kumi jolla sitä voi pyyhkiä. O_O Maaagiiiic....




Torstai iltana järkättiin tutoreitten kanssa meijän ykkösille peli-ilta. Porukkaa tuli paikalle enemmän ku odotettiin ja oltiin tosi ilosia siitä. ^^ Pelailtiin lautapelejä ja vedettiin ykkösille kaikkia impro juttuja, sekä tottakai syötiin herkkuja OwO Yksi meistä tutoreista myös järjesti sinne hienon escape room juttuasian, ite tosin en sitä päässy testaamaan, koska olin sen suunnittelu palaverissa, joten oisin tienny liian hyvin miten sieltä pääsee pois. ^^'
Ainoo miinus illassa oli se että mut laitettiin meijän tutorohjaaja opettajan pariks Aliaksessa ja oli tosi kiusallista. <:'DD


Eilen (eli lauantaiana siis) mentiin Lindan ja sen porukoitten kans kattomaan Kätilö. Aivan älyttömän hyvä leffa! Osin tosi ahdistava, tai no vähän koko ajan, koska sotaleffa ja kuitenki ku perustuu ihan tosi tapahtumiin. Kaiken päälle vielä samoissa maisemissa, ku mis ite oli kesällä riparilla. Jotenki tuli mielee ku oltii ylitetty just Suomen ja Norjan raja, ja ohi lens pari hornettia... Sillon sodan läheisyys konkretisoitu mulle ihan uudella tavalla.

Mut siis ihan mahti leffa, suosittelen~ Ens viikolla site kattomaan kai Inside out, odotan innolla~~~ ^^



Leffan jälkeen mentiin Joville ja siellä menikin loppu ilta. Jossain kohtaa lähettiin pitkän säädön jälkeen viiden ihmisen porukalla ABC'n kautta yhelle pimeelle leikkarille, hukkasin kännykkäni, etittiin mun kannykkä, olin huojentunu kännykän löytymisestä ja jossain kohtaa lähettiin jopa kotiin. :_D Tosi jännää joo, mut oli kivaa, koska paras seura on aina parasta, harmi ettei Linda päässyt mukaan :c


Näitten kaikkien juttujen lisäks oon lukenu Raven uudestaan, itkeny enemmän, ku mitä oon itkeny kertakaan ku oon sitä aiemmin lukenu ja oon nyt vähän ehk palasina, koska Reina, Siegh, Deep snow ja Musica, Let ja Niebel ja kaikki T__T #Itkupanda

Lisäks oon pohtinu paljon Yukin cosseja, ja aloitinkin jo yhtä, mutta mitään varmuutta ei oo että se Yukiin lopulta päätys, halusin vaan testaa kuin hyvän maskin osaisin tehä.


Pointsit sille kuka arvaa kenestä on kyse ^^


#Sunnuntaiootd #NäkyyläpijooC:



Huomenna mennään sit tutkailee jänniä juttuja parturi kampaamo Punakutriin, mut oon ketkuli enkä kerro viel mitä on suunnitelmis, hah! >:D tosin voin antaa vinkin: Twitter tietää jo kaiken <:__D


Mut hei, mitä teille kuuluu? Selvisittekö Yukin lippusodasta, vai venaatteko toista erää ja onko teistä kukaan käyny kattoon Kätilöö, ja jos on niin mitä pidit? ^^



Kirahvilapsi kuittaa~~



5 kommenttia:

  1. Joo ehottomasti kantsii käyä kattoo Inside Out,oli MAHTAVA ^^ Mul itelläni viel harmaan peitossa Yukin cossi mut ehkä se viel täst.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä huoli niin minullekin omani, koska cossisuunnitelmat tuppaa muuttua liiankin usein ^^'

      Poista
  2. Itselleni en lippua hommannut (ei ollut tarvis, olen Yukiconissa ohjelmanpitäjänä, yikes D:), mutta kavereiden liput taiteilin sähköpostiin itse asiassa juurikin eilen, kun niitä nyt tipahtelee sinne Kompassin sivuille vähän väliä myyntiin ihan legitisti (tai ainakin sain ne liput) o__O

    Olen harkinnut, että kävisin katsomassa tuon Kätilön, vaikuttaa todella mielenkiintoiselta elokuvalta! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis laittaaks ne niit kompassiin ilmottamatta mitään kellekään O_O hääh, mitäs tämä tämmöinen on... Mut joo mene katsomaan Kätilö, ihan vaikka siks että Krista Kosonen ^^

      Poista
    2. Joo, katoin itekin että anteeksi mitä, mutta kai sitä täytyy sitten vaan olla skarppina... Mistähän sitten johtunee, en tiedä, mutta kyllä sieltä kavereille sain ihan legitisti kuitenkin ne liput. Enkä ole ainoa, kuka on siinä onnistunut - kaverin FB-päivityksestä tämän ensimmäisen kerran huomasinkin, ja siitä lähtien pidin noita sivuja silmällä.

      Krista Kosonen! *O* Selvä, MUST SEE! *__*

      Poista