perjantai 11. marraskuuta 2016

Sirius~ (K18, varoitus alastomasta nukesta :_D)


Moikka^^



Noin kuusi vuotta sitten törmäsin ensimmäistä kertaa Pullippeihin. Vuosi myöhemmin BJD:in ja ajatukseni tuolloin oli "yh pullipit on paljon kivempia". Mun oli tarkotus hankkia pullip tai pari, mutta jotenkin se aina vain jäi ja ajan myötä BJD:t valtasivat mieleni täysin. Ja noh hupsis tupsis vahinkoja sattuu ja unelmia toteutuu ja tulin hankkineeksi monen vuoden odotuksen ja harkinnan jälkeen oman pienen hartsimöykyn. Toiselta harrastajalta bongasin Bluefairy tinyfairy Jeromen josta hän oli luopumassa ja kotiutin pojun itselleni. Kyseistä mallia oon katellut ties kuinka ja kauan joten miksi olisin jättänyt tilaisuuden käyttämättä. Semistihän se maksoi, mutta olen varma että jäbä maksaa itsensä takaisin vielä monin verroin~~



(pahoittelen kuvien laatua, oli hämärää UnU)

Minulle poju tuli siis kaljuna ja alasti. Hiukset ja uudet silmät ovat tilattu ja tulevat toivottavasti pian. Vaatteista kengät on ainoat jotka raaskin tilata, muut vaatteet teen itse. Kai se on joku cosplayaajan syndrooma, että kaikki minkä voi on pakko tehdä itse. Tai sitten se on vaan se saituus :_D Mutta mielummin ilmaseks vaatteita kun pulittamaan niistä kymppitolkulla.

Nimekseen tämä herra sai Sirius, koko nimeltään Sirius Jasper Sealock. Sukunimi saattaa viitata jotenkin pojun taustaan, mutta kaikki aikanaa, kaikki aikanaan. 

Tämä blogi ei kuitenkaan tule olemaan se minne Siriuksen eloa jaan, sillä haluan pitää Kaappimörön selkeänä, täällä kuitenkin on jo sekä cosplayta, että normaalia elämääni. Tein Siriukselle ihan oman blogin, jonne alan rakentaa hänen tarinaansa ja siellä onkin jo yksi postaus. ^^ Mikäli siis nukkeilu kiinnostaa niin sinne seuraamaan, tänne Sirius eksyy vain harvoin jos ollenkaan.~~ 

Waves~ odottelee jo lukioita joten sinne vaan:











Kirahvi kuittaa~~








2 kommenttia:

  1. Ääk miten ihana blogi! Miten en ole aikaisemmin tähän törmännyt :o nyt alkaakin postauksien selailu ihan urakalla, joten jään todellakin seurailemaan blogiasi! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaaa ihana kuulla, tervetuloa~ pitäs saada tänkin kanssa vähän tuulta purjeisiin, ollut vähän hiljaista viime aikoina ^^"

      Poista