sunnuntai 29. tammikuuta 2017

"Ensin olin kävelevä meme ja nyt oon vaan kävelevä pettymys :_D" - Desucon Frostbite 2k17


Moikka~~




Tää on taas tätä ku rykäsen kaiken postattavan viikossa ja sit seuraavaks on varmaan taas joku kolmen kuukauden tauko. :_D Toisaalta hyvä saada con postaus nyt ulos, koska seuraava tilaisuu kirjottaa on vasta ties millon, joten tehääs nyt kun vielä muistaakin jotain conista. ^^''



Perjantaina mulla ei ollut koulua lainkaan, koska koeviikko alkoi sillon ja mulla ei ole kuin pari kolme koetta tässä jaksossa. Näinpä Desun perjantai alkoi pitkällä suihkulla, kauppareissulla ja Chikun hakemisella meille. Oon ollu Lahessa conissa viimeks yli vuosi sitten ja oli tosi outa kun ei tarvinnu lähteä minnekkään toiseen kaupunkiin. Valmistauduttiin coniin yhessä, koska Chiku tarvi vähän apua Aangin kaljun kanssa ja joku puolisen toista tuntia maskeeraukseen meiltä menikin. Lopulta joskus puolen kuuden maissa päädyttiin Sibeliustalolle ja jäätiin hengailemaan Ronja ja Ane seuranamme. Meillähän oli siis ryhmä cossi, minä Sokkana, Chiku Aangina ja Ronja Cheekinä. Tästä päästäänkin heti koko perjantai illan pääasiaan eli siihen miksi minä olin enemmän ja vähemmän kävelevä meme puol conia. :_D
Animeconissa kesällä kukaan ei sanonu mulle yhtäkään Sokka irti-vitsiä ja tästä katkeroituneena, päätettiin Ronjan kanssa että jos ei muuten niin väkisin sitten ja tämä twitterissä jo pari päivää kiertänyt kuva oli lopputulos.


"Vietiin tää vitsi äärirajoille"


Perjantaina käytiin kahdella luennolla. Ensimmäisenä oli Animea cosplayaavalle. Luento oli ihan hauska ja tuli paljon uusia sarjoja joita voisin ehkä jopa vilkaistakin cosplaysilmällä. Mikään ihan hirmu sykähdyttävä luento ei kuitenkaan ollut, mutta varsin mainio! Tämän jälkeen odotellessamme seuraavaa mielenkiintosta luentoa lähinnä istuskeltiin ja otettiin huonoja kuvia, sekä syötiin Anen tuomia muffinsseja. OLI HYVÄÄ! Ronja ja Ane lähtivät ennen seuraavaa luentoa jo kotiin, mutta minä ja Chiku taisteltiin väsymystä vastaan ja käytiin kuuntelemassa Japani-harrastajien slangi ja identiteetti- "Oon semmonen anime-hörhö". Itse suomenkielestä kiinnostuneena luento oli erityisen kiinnostava, pitäjä pohti gradunsa pohjalta mistä erilaiset japani-harrastajien käyttämät slangisanat ovat peräisin ja miten niitä käytetään. Vaikka ohjelma oli tosi myöhään ja loppuikin vasta puoli yksitoista, pysyi siellä hereillä, sillä huumoria ei oltu unohdettu. ^^ 
Luennon jälkeen iskä tuli hakemaan mut ja Lallan Sibbeltä ja kotiin päästyäni kasasin vielä Filin testikäytössä hiukan kärsineen parran takaisin kuntoon. Nukkumaan pääsin joskus yhden kieppeillä.



Lauantaina heräsin siinä kahdeksan aikoihin ja kiskoin Filin päälleni. Sain itteni odotettua nopeemmin valmiiks ja sit istuskelin meijän eteisen lattialla nojaillen ulko-oveen venaillessani että Lalla tulee hakemaan mut. Siinä sitten kuulin kun joku käveli meijän ovelle, steppas siinä hetken ja lähti pois. En nähnyt ikkunasta kuka se oli, mut lievästi kauhutti. Toivoin vaan ettei se soita ovikelloa, ettei mun tarvi avata ovea Filinä. :__D
Lalla olikin vähän myöhässä ja oltiin Sibbellä vasta vähän kymmenen jälkeen, mikä vähän harmitti sillä olisin halunnut mennä kuuntelemaan kymmeneltä alkaneen Kuinka olla hyvä waifu - luennon, mut en kehdannu mennä enää reilusti myöhässä yksin.
Seisoskelin sitten jonkin aikaa yksinäni metsähallissa Lallan livistettyä jonnekin ja joku kävi pyytämässä kuvaa, sekä ihana Himeshama kävi moikkaamassa. ^^ Kun pieni squadimme oli taas kasassa käytiin nopeasti vilkaisemassa myyntipöytäsali, josta minä ja Chiku lähdettiin aika nopeaan pois, koska tungosta oli paljon, Chikulla ei ollut käteistä ja mä pelkäsin koko ajan cossini puolesta. Ihmiset juoksenteli, töni, tuuppi ja runno ihan vastuuttomasti. ÒnÓ

Selvittyämme ehjinä takaisin narikka-aulaan jäätiin istuskelemaan ja vähän ennen kahtatoista mä siirryin infolle kalastelemaan Sipsinekun ja Miin joita olin luvannut kuvata. Miin piilarit ja cossi koki vähän kriisejä ennen photaria, mutta päästiin kuitenkin lopulta kuvaamaan. Tukittiin onnistuneesti portaita ja kuvattiin vähän luvattomasti greenroomiin vievillä portailla ja metsähallin ikkunaparvella, kunnes meijät häädettiin kummistakin pois. ^^'' Kerettiin kutenkin saamaan ilmeisesti ihan kelpo kuviakin muutama hassu. Toivon ainakin että työni tulokseen voi olla tyytyväinen. ÓwÒ



Photarin jälkeen pyysin Ronjaa ottamaan musta vähän kuvia. Lopputulos oli vaan huonoa läppää ja perseilyä. Pitänee photoshootata kunnolla myöhemmin. :_D
Käytiin kaupasta hakemassa vähän ruokaa ja palattiin Sibbelle. Mulle ruoka oli lievästi haastava asia viiksien ja parran takia. Kun puolet naamasta on liima- ja muovikuitukerroksen alla ei suun liikuttaminen ole itsestäänselvyys. Onneksi hitaasti ja varmasti yksi makarooni kerrallaan sain makarooni-kana-salaattini alas.


Ei ole kuulkaa helppoa käydä kaupassa kun on kääpiö. (tilannetta ei lavastettu, olen oikeasti kääpiökokoa, seisoin ihan varpaillani enkä silti ylttänyt aurinkoiseen pilttiin :_D)



Viedessäni roskiani roskikseen musta pyydettiin taas kuvaa ja tän kuvaajan kaveri ilmoitti olevansa myös Tolkien fani ja bondattiin siinä hyvä tovi. Oli tosi kivaa, muita leffojen faneja ei tullut mulle puhumaan koko conin aikana ja olin aivan valtavan onnellinen. Äääää~~~ Kiitos sinulle ;;w;;

Tämän jälkeen lähdettiin Ronjan kanssa käymään myyntipöydillä uudemman kerran ja tällä kertaa mukaani tuli L kokoinen rulla worblaa. Vihdoin omistan tätä jumalallista materiaalia, jota en kylläkään osaa vielä käyttää, mutta ainakin Filin käsiarmorit tulen siitä tekemään uudelleen, koska nää softisrimpulat otti vähän osumaa. Myös kesän Desun yksi cosseista vaatii tätä, en tosin paljasta vielä mikä. (Twitteristä se on kyllä ollut muutamankin kerran luettavissa jo, mutta no jaah :_D)


Liftaamalla Ereboriin

Cossikisoihin asti hengailtiin pääasiassa mahjong-parvella, joskaan ei kyllä pelattu. Itse en cossikisoja mennyt katsomaan sillä samaan aikaan oli luento Rikos ja rangaistus - oikeusjärjestelmä Japanissa, joka kiinnosti enemmän. Luento olikin valtavan mielenkiintonen, minkä takia lievästi hävetti että torkahtelin ensimmäisen puoliskon siitä. Anteeks, anteeks~~ En tiennyt kyseisestä aiheesta mitään ennen tätä luentoa, joten uutta tietoa tuli hurjasti ja tykkäsin kyllä!
Luennon jälkeen etsiskeltiin ihmisiä, minä bongasin erään itselleni varsin ahdistavan henkilön turhan läheltä ja otin hatkat. Kökötin sitten taas mahjong parvella yksinäni aivan törkeen ahdistuneena ja onneks Inari tovereineen sattui kohdalle, sain nopeesti purkaa jollekkin. Siinä lattialla sitten keräilin itseäni ja Ronja ja Anekin ilmaantuivat cossikisaa katsomasta lopulta seurakseni. Kovin kauaa ei kyllä keretty istuskelemaan siinä, sillä AMV kisa alkoi suht pian ja Ronja ja Ane lähtivät sinne, kun taas minä ja Chiku mentiin kuuntelemaan Miron ja Iriksen paneelia Cosplay ja fanitus - tukena nuoren kehityksessä aikuisuuteen. Paneeli oli valtavan ihana, ehdottomasti paras puhe ohjelma jossa olen käynyt sitten 2012 Frostissa olleen Pokemon-luennon. Meitä ei ollut kuuntelemassa ihan hirveän montaa, ilmapiiri oli tosi rento ja lepposa ja vaikka keskustelu kesti kaksi tuntia, olisin aivan hyvin voinut kuunnella vielä toiset kaksi tuntia lisää. Ihan mahtavaa! ^^



Luennon jälkeen lähdin kotiin skipaten iltabileet kokonaan, sillä päätäni särki ja viikseni olivat jo viimeiset viisi tuntia harrastaneet aktiivista naamasta heittäytymistä, joten halusin vain kotiin saamaan cossin päältä pois. Oli ihan hyvä että olin liimannut peruukin reunan otsaani kiinni, peruukki ei päässyt valumaan päivän aikana, mutta kun jokin vetää 12h otsanahkaasi ylöspäin, alkaa se jossain kohtaa vähän särkemään päätä. Lisäksi koko naama-/pääkarvastossani käyttämäni ripsiliima on vähän kenkkua. Yleisesti ottaen se pitää hyvin, mutta siitä saa myös sen mitä naamaansa liimaa helposti halutessaan irti, mutta se liima ei sitten oikein irtoa naamastasi kirveelläkään. Jouduin siis kynsin raapimaan liimat leuastani, ylähuulestani ja hiusrajastani ja hiusrajaa varsinkin kirvelee vielä nyt conin jälkeenkin. ":D" Voitte vaan kuvitella kuinka kivaa oli nyt sunnuntaina poistaa samaa liimaa silmäluomistani tekoripsien jäljiltä.


Photarin ainoa oikeesti kunnon kuva :___D


Sunnuntaina heräsin samoihin aikoihin kuin edellisenäkin päivänä. Olin ajatellut että saattaisin ottaa Filin myös sunnuntaille, mutta armorit ja kenkien yksi soljista oli ottanut sen verran osumaa että päätin jättää kääpiömiekkoseni himaan. Sen sijaan päätin astua mukavuusalueeni ulkopuolelle oikein roimalla harppauksella ja heitin päähän Filille tarpeettomaksi jääneen peruukin ja irtoripset, sekä haltiakorvat. Käytin samaa mustaa hapsukaapuani kuin Aiconissa ja pitkästä aikaa lähdin tepastelemaan myös koroilla. Ihan virkistävää, mutta kyllä mä tän siviilityylini pidän tässä vähemmän feminiinisessä muodossa. Oli kuitenkin ihan söpö olo~
Mua ei kyllä tunnistettu samaks ihmiseks ja aiheutin hämmennystä, mutta no jaah. :_D



Tultuamme mestoille, pelattiin hetki läpsytyspeliä ja käytiin kiertämässä taidekuja ja kirppari. yhden kisse-pääkallo-printin nappasin mukaani, mutta pieneksihän se conlootti tällä kertaa jäi.

Puolilta päivin mentiin Ronjan kanssa kuuntelemaan Viitat animessa - anime viitoissa - luentoa. Ohjelma oli mukavan rento ja humoristista hömppää ja viittafanitusta. Olen itsekkin ehdoton viittafani ja rakastan liehuvia vaatteita, mikä oli havaittavissa mustasta kaavustanikin, se liehuu hienosti kun kävelee! ^^ 

Luennon jälkeen palasimme mahjong-parvelle ja minä makasin pöydällä ja katselimme ihmisiä metsähallissa. Oli hauskaa bongailla cosseja ja hassuja tilanteita, epätoivoisia yrityksia kuvata convideoita kun joku asiaankuulumaton käveli jatkuvasti videoon tajuamattaan. Vähän ennen kolmea siirryttiin Ronjan kanssa taas Puuseppään ja tällä kertaa kuunneltiin Jussi Karin luento Anime, aikuisuus ja asuntolaina. Jussille tyypillisesti luento oli varsin humoristinen ja viihdyttävä ja sali olikin aivan täynnä. Tykkäsin paljon!

Luennon jälkeen käytiin hakemassa tavaramme narikasta kun jono oli alkaneiden päättäreiden ansiosta olematon ja hetken odoteltuani sain kyydin kotiin ja coni alkoi olla pulkassa. ^^



Con itsessään oli oikein mainio. Tällä kertaa mulla ei ollut jättimäistä consquadia joka osaltaan teki conista tosi erilaisen. Ekaa kertaa kävin näin monella luennollakin, kun pelkkä hengaus oli yksinkertasesti vaan niin puuduttavaa. Nyt oli myös paljon aiheita jotka kiinnosti, mitä Frostilta vähän odotinkin. Joka vuosi nimenomaan Frostin luentokattauksessa on ollut eniten kiinnostavia luentoja, mutta K18 rajan takia, vasta nyt pääsin niistä ihan livenä nauttimaan. Täysi-ikäisyydenkin kieltämättä conissa huomasi. Oli aivan valtavan ihanaa ettei huutavia ja kirkuvia ihmisiä ollut, roskia ei näkynyt joka nurkassa ja myyntisalin tönimistä lukuunottamatta ihmiset käyttäytyivät suhteellisen hallitusti. Tykkäsin PALJON! 

Cossit oli myös ihan jees! Sokka oli vähän turhan lämmin sisätiloissa, mutta muuten tosi mukava. Tosin turkis osat vuotivat valkoista karvaa kaikkialle ja yhdellä luennolla huomasin karvanneeni myös vieressä istuvan randomin mustan hupparin hihan. :_D

Fili taas oli mukavampi ja helpompi pitää päällä kuin oletin. Mulla ei ollut kuuma missään vaiheessa ja kaikki pysyi kasassakin suorastaan yllättävän hyvin. Yksi solki kengistä katkesi kun joku ilmeisesti tallasi myyntisalissa kenkäni päälle, mutta hakaneula pelasti kengän kasassa pysymisen. Muuten ainoa ongelma oli viikset, jotka kyllä puolet ajasta pysy kunnolla, mutta syödessä ne pääsi liikahtamaan liikaa ja kun on hikoillut niiden alla monta tuntia niin liima ei oikein enää tarttunut. Noin 1,5h välein jouduin liimailemaan niitä takaisin ylähuuleeni, mikä oli vähän raivostuttavaa. Parta sen sijaan pysy tosi hyvin!

Sunnuntain haltia oli muuten ihan fine, mutta korkojen tuoman tuskan lisäksi korvani eivät oikein nauttineet haltiakorvistani. Toisen korvan kiilasin korvani ja industrialin väliin mikä väkisin väänsi korua pahaan asentoon ja lopulta kesken viittaluentoa otin korvat vain suosiolla pois, koska kipu alko olemaan turhan infernaalinen. Loppupäivän olin randomin haltian sijaan sitten vain random. ^^''



Kiitos aivan valtavasti kaikille joiden kanssa hengasin, juttelin tai joita ehdin vain nopeasti moikkaamaan, conin järjestäjille, luentojen pitäjille, Sokka irti memestämme tykänneille ja sitä jakaneille ja vänkäreille, nautin viikonlopustani!~~

Erillistä photoshoot postausta en ole tekemässä, koska kunnollisia kuvia ei tosiaan tullut kuin tuo yksi, mutta saatte postaukset kun saan cossit photoshootattua kunnolla ajan kanssa. Sokka toivottavasti pian, koska se vaatii talvisen lumiympäristön.

Seuraava con joka on tiedossa on Tylycon, jossa olen töissä. En tiedä vielä cossaanko sielä mitään, voi olla että en, koska vänkäröin ja sekin todnäk ulkona, mutta katsotaan katsotaan. Jotain yritän blogiinkin jossain vaiheessa taas raaviskella, mutta voi vierähtää taas hetki, sillä seuraavaksi suunnitelmissa on ylppäreistä selviytyminen.



(mikäli Sipsinekusta ja Miistä kuvaamani photari kiinnostaa, niin suosittelen seuraamaan heidän somejaan (twitterit: @sipsinekku ja @miisleh, koska mä en ole niitä kuvia mihinkään levittelemässä, lukuunottamatta tuota yhtä joka on tässä postauksessa ja paria jotka löytyvät välilehdestä "kuvaamiani photareita" !!! Mikäli myös minun kuvattavakseni pääseminen kiinnostaa, niin se on niinkin yksinkertaista kuin että kysytte vaan, kuvaan mielelläni coneissa joihin olen itse tulossa ja Lahden seutuvilla conien ulkopuolisetkin photarit onnistuvat.)






Nähdään taas!~~ ^^
















Kirahvi kuittaa~~ 














2 kommenttia:

  1. olit söpön pieni ♥ kyyläsin siun selkää kun makoilit pöydällä, oltiin nimittäin piknikillä siinä lattialla Jonnen kaa :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, miksen huomannu teitä :___D mietin vaan conin jälkee et "harmi etten nähny Jennaa enää sunnuntaina" ja ootki vaan ollu piilossa mun selän takana

      Poista