lauantai 30. kesäkuuta 2018

Huonosti koottuja ajatuksia siitä miltä tuntuu kun sua ei juridisesti ole olemassa


Moikka




Mä oon Orion ja mä olen muu. Mulla ei oo sukupuolta ja sitten taas mä oon vähän kaikkea. Mulle ei oo määritelmää, eikä mulle oo Suomessa sukupuolimerkintää. Mä elän maailmassa, jossa mua ei joka hetki ole olemassa, sitä mitä mä oon ei oo olemassa. Se on tosi turhauttavaa.

Mä synnyin vuonna 1998 vaginallisena oliona. Olio on viittaus siihen, ettei mun kummilapselta taivu Orion vielä super artikuloidusti ja joten oon Olio. Se on hauskaa. Joka tapauksessa kun mä olin lapsi mua ei kiinnostanu mitä sukupuolta mä tai kukaan muukaan edusti. Nykyään tuntuu, että mua ois pitäny kiinnostaa. Ei niinkään mun mielestä, vaan kaikkien niiden ihmisten joiden mielestä en voi olla varma biologiastani eroavasta sukupuoli-identiteetistäni, koska en ole kyseenalaistanut sitä lapsena. Toisaalta sitten vakaasti olin mielestäni keiju tai pingiini, että olen kyllä kyseenalaistanut, en tosin sukupuoltani, vaan koko ihmisyyteni.

Mä synnyin tiettyyn kroppaan ja mussa on kaikki ne ruumiinosat joita naiseksi syntyneellä voi olettaa olevan. Kyllä minulla on tissit ja vagina, jos tämä tieto nyt jonkun mielestä on oikeasti relevanttia, monia se ainakin tuntuu transasioista keskulteltaessa kiinnostavan. Mulla on myös kädet ja jalat ja maksa. Multa tosin puuttuu kuulema jotain hampaitan, koska mun suu on liian pieni. Mä olen kaiken kaikkiaan liian pieni. Mä en yltä ylähyllyille ilman jakkaraa ja autokoulun simulaattorissa ajaminen oli hirveetä, koska mun piti maagisesti jotenki venyä 10cm, että mä yltin penkin reunalta kytkimeen. Kaikki mussa tosin ei oo liian pientä, kuten edellä mainitut tissit. Mun mielestä niitä ei tarvis olla ollenkaan. Mastektomia eli rintojen poisto ois tosi jeba. Se kuitenkin on Suomessa vaikeeta, koska muunsukupuoliset ei monien mielestä tarvi hoitoja, koska eihän se tunne olevansa vastakkaista sukupuolta, ni mitä sitä nyt tarvis muokata. Mä voisin myös maksaa asiasta monta rahaa yksityisellä, niinku tosi monta rahaa, puhutaan oikeesti yli 5000 rahasta. Mul ei oo niit rahoja, mut mul on silti tissit joiden kanssa mä en haluis olla. Ne ahistaa, ne on tiellä, ne tekee musta feminiinisemmän kuin mä haluaisin olla. Niitä on myös vaikeeta piilottaa. Binderit on olemassa jep, ne on semmosia paitoja jotka litistää tissit. Ne ei kuitenkaan poista materiaa, mun rintavarustus on edelleen olemassa. Lisäks binderit voi murtaa tai vääntää kylkiluita. Mä olen tavannut ihmisiä joiden mielestä se ilmeisesti on ihan okei, mut sit tissien pois leikkaaminen on ittensä turmelemista. Mä en ees tiedä, miten mun ois pitäny jotenki korrektisti suhtautua tähän kommenttiin asiaan, mä vaan hämmennyin, että joku jonka tunnen tosi hyvin sano mulle oikeesti niin. Käytän bindereitä melkein aina kun poistun kotoa.

Uimahalliin ei kuulema voi mennä ilman tissejä jos papereissa lukee nainen. Siellähän vois joku vaikka hämmentyä siitä, että sä oot fyysisesti sitten puoliksi mies ja puoliksi nainen. Puoliksi oleminen on ilmeisesti jotenkin rikollista, mä tosin en oo tienny asiasta. Mä haluaisin tietää mitä käy niille joiden tissit on jouduttu poistamaan vaikka rintasyövän takia. Onkohan nekin rikollisia? Ei varmaan, ne ei oo halunnu sitä, ne on vaan syöpäsolujen surullisia uhreja. Mut koska mä haluaisin tästä materiasta mun nännien ympärillä eroon, niin mä sitten kai oon jotenkin rikollinen. Musta se on vähän kurjaa kun mä tykkäisin uida, mutta mä en haluais mennä uimaan tissillisenä, mutta tissittä se on jotenkin väärin. Ehkä tissit kelluttaa ja mun luulaan hukkuvan, jos mulla ei ois niitä. Mä osaan kyllä sukeltaa, vaikka silmiä on vaikee pitää vedessä auki. Uimahallin aulakahviosta tosin saa uimalaseja.

Multa kysytään usein tunenko mä suurta ahdistusta julkisista vessoista. Joo, ei oo kivaa jos joku kuulee kun lorisee. Mä tiedän kyllä, että on paljon ihmisiä joita se ahdistaa, että pitää valita meetkö naisten vai miesten vessaan. Mulle henkilökohtasesti tää ei oo vielä ollut ongelma, mä oon vessassa yleensä yksin, eritän asioita pönttöön, pesen kädet ja poistun. Mä en jaksa miettiä onko sillä väliä missä mä kusen ja paskon, mutta mä ymmärrän kaikkia joille se on ongelma, enkä mä vähättele sitä ongelmaa. Sukupuolineutraalit vessat ois tosi jeba, silloin munkaan ei tarvitsisi miettä pitäisikö mun nyt ahdistua ja mä en halua, että kukaan nyt sitten jollekkin jota ahistaa menee sanomaan, että "Kun Orionkaan ei ahistu ni ei sunkaan tarvis". Jonkun tarvii ja se, että yksikään asiasta ahistuu kertoo, että tässä on asia johon täytyisi tehdä muutos. Ja siis olin mä super ilonen esimerkiksi, kun Finlandiatalon vessat oli sukupuolineutraaleja Werq the worldin aikana. Se oli huikeeta, siitä tuli semmonen olo, että JES joku on aatellu, että mäkin oon olemassa. Se oli tosi kiva. 

Mä halusin myös muistuttaa, että ruokavalio ei vaikuta sukupuoli-identiteettiin, ettäs tiedätte. Sen luulisi olevan hyvin itsestään selvää, mutta ei se ole. 

Mä vihaan aika paljon lomakkeita. Kyselyitä myös. Niissä on niin harvoin (luojan kiitos sentään jatkuvasti enemmän ja enemmän) sitä kohtaa "muu" ja "en halua kertoa" tai "en tiedä". Musta on tosi ikävää, että mun mielipide rinnastetaan sitten johonkin ihmisryhmään johon mä en kuulu, koska kyselyssä ei oo voinu mennä eteenpäin, jos ei oo laittanu rastia ruutuun "nainen" tai "mies". Kun ei mun mielipide ole naisen mielipide, tai miehen, se on muunsukupuolisen mielipide. Mä olen myös miettinyt minkä värisiä muunsukupuoliset on kaavioissa. Naiset on punasella, miehen sinisellä. Yleensä ainakin. Oisin tosi ilonen, jos muut ois keltasella, tykkään keltasesta. Päiväkodissa mä sanoin tosin mun lempiväriks keltasen, vaan koska mun paras kaveri sano punasen ja mä en halunnu matkia. Mua myös suretti, kun kukaan ei ois sit tykänny keltasesta. Keltainen on hyvä väri, ettäs tiedätte.


Mä käytin joskus mekkoja. Mä oon käyttäny suurimman osan mun elämästä mekkoja. Jos mä olisin ollu fiksu, mä olisin ollu käyttämättä, koska nykyään joudun keksii selityksiä, sille miks oon pukeutunu mekkoihin ja ollu feminiininen, jos en kerta identifioidu naiseksi. Tässäkin on ilmeisesti jotain rikollista. Sillon mä en tienny et muunsukupuolisia on edes olemassa, mä vaan luulin, et oon jotenkin rikki, koska en tuntenu oloani mukavaks. Jotenkin mä aattelin, että jos mä vaan jatkan mekkojen käyttämistä, ni kyllä siitä joskus tulee mukavaa. Se ei sit toiminu niin. Representaatio ois kivaa. Ois ollu kivaa, jos joku jossain ois näyttäny, et on ihan okei olla muu, on ihan okei, ettei oo mitään ja on kaikkea. Mä kuulin muunsukupuolisuudesta joskus lukiossa ekaa kertaa, siis ihan pari vuotta sitten vasta. Mun eka ajatus oli, et sen on pakko olla jotain noituutta, koska se oli liian hyvä ollakseen totta. 

Mun leuassa kasvaa kolme pidempää karvaa, ne on ollu siinä aina, oon joskus yrittäny nyppii niit pois, mut en jaksa enää. Äiti tuomitsee ne, mut ku kattoo oikeest suunnast, näyttää etäisesti parralta ja se on musta kivaa. En vielä oo nimenny niitä sentään.



Täs on meijän koira, joka ei liity asiaan mitenkään, mut mä aattelin, et tykkäisitte siit. Se katto tosi aistikkaasti kameraan.


Mua väsyttää tosi paljon. Kello on kaks yöllä, et sikälikin, mutta mua väsyttää, et joudun tappelemaan jopa omien vanhempieni kanssa, siit onko mun sukupuolikokemukseni validi ja oikeasti olemassa. Musta se kertoo jo aika paljon siitä miten muhun suhtaudutaan, että välillä mä mietien oonko mä sittenkin vaan seonnut, entä jos oonki cis ja vaan hukannu sen jonnekkin. Niinkun, että jos mä vaan hymyilen koko ajan, niin en mä ehkä ookaan masentunu, et mä vaan unohin hymyillä, niinku et, koska mä oon miettiny näit juttui liikaa, ni sit oon jotenki hukkunu ja oisinki cis oikeesti. Ois vaan niin paljon helpompi olla, kun sua ei koko ajan kyseenlaistettas. Jos ois vaan juridinen kolmas sukupuoli ja toimiva sukupuolenkorjausprosessi. Haluisin vaan, ettei koko ajan tarvis miettii sitä miten sitä piilottas ittensä ja miten sitä olis, miten puhuis, minne menis, miten kävelis... Haluisin vaan olla ja elää.



Älä tuomitse transihmistä, älä oleta kenenkään sukuopuolta, älä kommentoi toisen ulkonäköä, äläkä sano, että sä voisit vaan olla normaali, jos haluisit. Transihmisillä on tunteet ja ne on olemassa ja eläviä ihmisiä, ettäs tiedätte. Olkaa tukena, älkää kaatako.














Orion kuittaa~~















3 kommenttia:

  1. Voi rakkaus! Mä en löydä tarpeeksi sanoja, joilla voisin sua kannustaa ja tukea. Sä oot todella tärkee ja ansaitset asioita aivan yhtä lailla kuin muut "tavalliset" ihmiset. Sä oot arvokas ja kelpaat juuri tuollaisena kuin oot. Mahtavaa että uskollat kirjoittaa tuntemuksistasi, ehkä joku lukee tämän tekstin ja rupeaa ajattelemaan asioita edes hieman toisin. Muista, et mulle voit laittaa aina viestii ja et sä saat tuntea ja elää, Sä oot tärkeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tärkeä ja hyvä, välillä vaan turhauttaa kuinka yhteiskunta ja ihmiset on asiasta erimieltä, tai niinku ihmisrnä oon muittenki mielestä mahtava mut mun sukupuolikokemukseni on jotenki väärin se on vähän paskaa :D

      Poista