tiistai 21. tammikuuta 2014

Turrin tassunjäljissä~

Moi c:

 tulin tänne taas xD muttakun pitkä postaus tauko oli ni nyt postattaa kauhiasti :DD

Nyt siis kerron teille fursuittauksesta. En kuitenkaan ala selittämään tähän mitään suittauksen perimmäistä aatetta tai mitään vastaavaa, koska olen sen verran pentu vielä tällä alalla, etten halua vahingossa kirjottaa jtn harhaan johtavaa. Niinpä siis pitäydyn omissa kokemuksissani ja nyt asiaan. ^^

Mulla on itselläni yksi suitti, johon kuuluu pää, tassut sekä käsiin että jalkoihin ja häntä C: 
Varsinaisesti suittaaja olen ollut mitä nyt muutaman viikon, mutta innostus tätä lajia kohtaan alko 2012 Desucon frostbitessa, joka oli mun eka coni, ja siellä siis näin elämäni ekan kerran fursuitteja. Sillon mä vaan ajattelin että olis ihan kivaa jos omistas tuommosen, mutta mitään palaavaa tarvetta saada suitti, mulla ei ollut. Conien myötä mun kiinnostukseni näitä salaperäisiä karvapalloja kohtaan sitten kasvo ja 2013 kesällä mä päätin että nyt mä haluan fursuitin.  Ensin etsiskelin netistä, mutta valmiina niitä ei myydä missää ja tilaustyönä niistä saa Suomessa pulittaa 200-400 ja ulkomailla enemmänkin. Niin iski karu totuus vasten kasvoja ja tajusin joutuvani tekemään sen itse. :D Niinpä aloin tehdä tuttavuutta Youtuben fursuit tutorialien kanssa, ja aloin suunitella.

Alkujaan Snella, oli poika ja nimeltään Dobby ja kankaat tilattiin Fabric.com:ista, tämän kuvan perusteella. Kuitenkin kankaiden saapumisen jälkeen Snella vaihtui tytäksi ja ulkonäkö muuttui suunnitelmissani jonkin verran.


valkoista karvaa 1.5 jaardia, sinistä 1 jaardi ja pinkkiä 0.5 jaardia. Kankaat makso yhteensä lähes 70€. Oli hyvä että pörröasiaa ostettiin reilusti liikaa ja tässä myöhemmin selviää että miksi. :D


Sen jälkeen hommattiin loput tarvikkeet. Kuumaliima, superloni, kanavatyö kangas, softis, vanhat kengät, kuminauhaa ja kypäräpipo sekä fimo.

Sitten vaan joululomalla alkoi reilun viikon puurtaminen :)


Homma alkoi sillä että piirsin Snellan sivuprofiilia, josta sitten leikkelin alaleuan, yläleuan ja silmän ympäryksen kaavat.

Alaleuka kiinnitettynä


 Yläleukakin kiinnitettynä


 Epämääräinen otsapala, ekat verisot  silmän ympäryksistä ja harjoitus silmät.


Tässä vaiheessa se näytti kaikkea muuta kuin koiralta :D


Sitten lisäilin poskiin paloja, vaihdoin toisen otsapalan ja silmän ympärykset, sekä liitin korvat ja takaraivoon paloja jotka tosin poistuivat jossain vaiheessa. Niin ja pyöristin kuonoa C:



Lisäsin keskelle päätä palan ja korviin reunat. Tuo outo kappale päästä kyllä lähti nopsaan pois.


Sitten tehtiin silmät xD

välikuvailua :D




Sitten tuli "tehdään Snellasta muovinen aasi" -vaihe, jossa siis teipattiin koko pää jotta saadaan tehtyä pään karvoja varten kaavat. Tämä vaihe oli kylläkin loppupeleissä ihan turha...



Sitten alkoi karvojen liimaus. heti kättelyssä huomasin että valkoinen karva oli aivan käyttökelvotonta, koska oli kauhean lyhyttä. Niinpä jouduin tekämään radikaalin muutoksen ja jättämään valkoisen kokonaan pois. Tämän takia oli onni että tilattiin liikaa pinkkiä ja sinistä, sillä niillä mentiin sitten koko suitti.




Karvoittamisen jälkeen tein nenän fimosta C:



Nenän jälkeen pää olikin sitten valmis \o/ 

Sen jälkeen ompelin tassut ja hännän olin ommellut jo ennen pään valmistusta ja siinä se sitten olikin. :3







Tämä on Lalla piirtämä, ei minun :D

Suittauksesta yleensä voisin vielä höpistä. 
Fursuiteissa on aivan älyttömän kuuma. olisi ollut todella kivaisaa jos oisin onnistunut asentamaan kuonoon tuulettimen, mutta se osottautui hiukan hankalammaksi ja jätin sen sitten pois. Suitin sisältä ei myöskään näe erityisen hyvin, joten turrin kanssa coneilijoita pyytäisinkin varomaan vähän, koska mulla ainankin on tossa keskellä sokea läntti jonka taakse ihmiset piiloutuvat vähän turhan usein. 
Kuitenkin Fursuittaus on aivan ihanaa ja vaikka olenkin Snellaa käyttänyt vain Yukissa ehdin sielä jo tapaamaan muita suittaajia ja voin sanoa että ainakin he olivat tosi mukavia. Mut lisättiin myös suittaajien face ryhmään, mikä sai mut tuntemaan itteni mukavasti turri perheeseen hyväksytyksi ^^

Nyt suuri kiitos jos jaksoit kaiken tekstin lukea ja toivottavasti teitä kiinnosti ^^

Panda ja Snella kuittaa~ 








4 kommenttia:

  1. aasii c: eikun Snella <3
    nyt siun pitee tehä lyhytkarvanen jääkarhu valkoisesta pörröstä :o! oh!
    tämä oli jännä postaus, itse olen muutamia kuvia ja vieoita katsellut miten fursuitti tehrään, mutta muuten jäänyt vähän silleen että miten tehään :D

    ja suunitelmathan on tehty muutettavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voikun voisinkin alkaa tehä jääkarhua, tai mieluummin tosi pitkä korvasta luppakorvakania mutta porukat ei taida olla ihan yhtämieltä :DD meil on edelleen sinistä karvaa kaikkialla, vaikka oon imuroinu moneen kertaan..

      Poista
  2. Tekisitkö minulle comissionin jos maksaisin? omat taitoni eivät ole aivan parhaat. Teen juuri GNG Hyena fursuittia. :3

    VastaaPoista