maanantai 8. syyskuuta 2014

Biletystä, japani juttuja ja vähän Tracon kuumotuksia ^^

Moiiii ^^
 
 
 
Mua väsyttää, mun lonkkia särkee ja mä voisin lötsähtää tohon lattialle silleen örf. :3
 
 
Pienen pieni väsymystila saattaapi johtua siitä että mun piti lukea vajaa 400 sivunen kirja viikonloppuna ja, koska kahdella kaverillani ja lisäksi äidilläni oli synttärit viikonloppuna niin lukutoukkailu jäi aikalailla yö aikaan. >_> Mutta ei se mitään, meillä oli kivaa ^^
 
Perjantaina oli äitini synttärit. Mitään kummempia juhlia ei kyllä ollut. Sitten lauantaina oli Lindan synttärit. Siellä oli varsin hauskaa. Näin pitkästä aikaa muutamaa jota ei ihan joka päivä nää, ja pääsin viettämään aikaa Lindan vaihto-oppilaan, Kakon kanssa >w< Pelattiin melkein koko porukalla apinapeliä, joku "viidakkovillitys". Me luultiin että meidän joukkue on aivan paska, mutta jotenkin voitettiin ^^ Lisäksi syötiin, tehtiin tukehtumiskuolemaa ja laulettiin Singstaria~
 
(anteeksi, joudutte tyytymään kakkalaatuisiin kännykkä kuviin ;_;)
 
Nya~
 
Minä, Kako, Linda ja Lalla ^^
 
 
Sunnuntaina, sitten suuntasin Namikon synttäreille. Siellä oli kamalan söpöä ;;w;; Ja söin liika poppareita, kun en oo niitä saanu ikiaikoihin TwT  Ne oli ihanan perinteiset synttärit, semmoset niinku pienenäkin ^^ Nami avas lahjat pullon pyörityksellä ja leikittiin kaikkea totuutta ja tehtävää ja kaikkea~
Ja ruoka <3 ei saa unohtaa ruokaa OwO Mä en ole koskaan syönyt mitään niin söpöä >w< öwöwöwöwöwö söpöyskuolema~
 
(lisää kakkalaatuisia kännykkä kuvia >.<)
 
 
Kovin pimeä kuva päivänsankarista :D





Namin huonekin oli niin söpö TwT ja olen otettu koska siellä oli jokunen pandakin ^w^
 
Lisäksi Namiko oli ihan liian ihana ja lahjoitti mulle sen pandapipon TTwTT mä voisin itkeä onnesta~~~Se on niin uguu kawaii x3
 
Viime viikolla tapahtui myös juttuja~ Mä tännekkin valitin sitä etten päässyt japanin kurssille, mutta kas kummaa, sain viestin jossa kerrottiin että pääsen peruutuspaikalle \(^^)/ Joku pöllöpää oli ilmoittautunut kaksi kertaa, joten siksi en päässyt heti, mutta ei se mitään~ I'm happy~
 
Lisäksi mitä Japaniin tulee, niin päätin että haen ensi syksynä Japaniin vaihtoon. Ainoata vaan että ainakin 6 muutakin aikoo hakea siihen...toivon että kakkosia otetaan sinne sitten etusijalla ;;_;;
Koska mulle se vaan ois kauheen tärkeetä. Oon unelmoinu Japaniin pääsystä niin paljon ja kauan ja nyt jos joku 99 ryövää mun vaihtopaikan, niin mä en vastaa teoistani. Varsinkin kun mä tuun uhraamaan asioita aikalailla sen eteen. Ens vuonna Yuki ja Desu on varmaan ainoat conit joihin menen, ja voi olla etten mene Yukiin lainkaan. Myöskin 2016 jää ainakin osa coneista pois, koska pitää säästää rahaa. Lisäksi multa jää cosplayaaminen tauolle myös, tai ainakaan Aoban jälkeen ei hetkeen uusia pukuja tule, koska ne syö rahaa siinä määrin että juu.
Näiden seuraksi tulen myös uhraamaan paljon vapaa aikaani oppiakseni ennen kaikkea englantia, ja sen lisäksi vielä japania myös. Sekä siinä sivussa pitäs lukioo muutenkin hoitaa.
Siispä ysiysit saatte pitää näppinne erossa Japanin vaihdosta ollessanne ykkösellä :c mur.
 
 
 
 
Huuuuu Traconiin on enää neljä päivää! Käsitättekö te? Mun ekaan Traconiin on enää NELJÄ päivää \(OwO)/ En kiellä etteikö vähän kuumottelis moinen :DD
 
Viime viikolla kävin ostamassa casual Kuroko cossiini juttuja, joista ehdoton lempparini on Basu-kun ^^ Se on koripallo :3 Se on ihana~ Lisäksi ostin valkoisen t-paidan, mutta eihän tämmötteelle kääpiölle mistään löydy sopivaa poikien paitaa halvalla, niin se tuossa odotteleepi vielä pienennys operaatiota. Lisäksi pitäisi jotkut urheiluranneke asiat väkertää, kun ei Tigerissä mustia ollut :(
 
 
Olen siis Traconissa molempina päivinä ja cosseina Kuroko no basukesta casual Kuroko (mustat farkut, valkoinen t-paita, musta huppari, siniset lyhyehköt hiukset ja koripallo)ja seurassani on Murasakibara ja casual Kise ^^ ja sunnuntaina olen Snk:sta Female titan, joka pyörii ihmis Annien kanssa ^^ Lauantain iltabileissä mut tunnistaa tosta pandapiposta. Mulla on se ja sitten se peruukki jota käytin Animeconissa Lolitassa. Tulkaa moikkaamaan jos satutte näkemään C::
 
Kuinka moni teistä on tulossa ja missä cosseissa pyöritte?
 
Panda kuittaa~~


12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tottakai ei niin söpössä paikassa ja seurassa voi olla viihtymättä~

      Poista
  2. bileet <3 meillä juhlittiin miun, jonnen ja kahen muun kaverin synttäreitä kanssa lauvantaina :D
    oi tuo pipo <3

    yritän bongata siut sunnuntaina ;u; sophie cossissa!

    VastaaPoista
  3. Toi kuva musta on jotenkin erittäin jännittävä xD Jajajaja ne mustat wristbandsit niinniin kävitkö sä kattomassa sieltä Trion k-supermarketista :'DD

    T. En-jaksa-kirjautua-sisään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Senkin laiskiainen xD~ (<---- yksinäinen partakarva) ja en mä nyt semmosta muistanu xD pitääpä käyä keskiviikkona...

      Poista
  4. Mie tuun lauantaina Traconiin~
    (terveisin tyyppi jota et edes tunne :'D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bongaat mut, tuut sanoo moi ja sit et oo enää ihan tuntematon :'D

      Poista
  5. Oon lauantaina Yowamushi Pedalin Shinkai ja sunnuntaina Arakita. ^^ Pitää yrittää bongata sut, Kuroko on ihana. ;;v;;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uwauwa Yowamushi pedal on ihana uuuuuu~~~ ;;w;; nähdään siellä~

      Poista
  6. Onpas taas kivoja kuvia ja söpö pandahattu! Ihanaa, että pääsit sinne japanintunnille! ♥ Siskollani on muuten sama japaninkirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ^^ joo oon kuullut että monella on juuri tuo japanin kirja, ilmeisesti hyväksi havaittu ^^

      Poista