sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: Cosplayta ajan takaa ja sen yli: Luukku 7 Pupukorvia

Moikka~

Tervetuloa Kaapimörön ihka ensimmäiseen joulukalenteriin!~

Tässä joulukalenterissa käydään läpi vanhoja hahmoja jotka on kummitellut vuodesta toiseen mielessä, ja uusia jotka ovat kummitelleet vähän vähemmän aikaa mutta jotka ovat silti jo juurtuneet syvälle cosplay haluihin. Jospa sitä joskus sitten intoutuisi vaikka saamaan jonkun ihan cossiksikin asti~ Joka päivä tulee 1-3 hahmoa ja joinain päivinä myös ihan normi postauksia, eli joulukuu on aika runsaspostauksellista. Toivottavasti nautitte~ ^^

Luukku 7.
Full moon wo sagashite: Meroko



Full moon wo sagashite on aikamoinen nostalgia sarja, vaikken (tätäkään) ole katsonut edes loppuun. Must tuntuu etten jaksa kattoo mitään loppuun...^^'

Meroko on taas yksi hahmo ihan cosplay urani alkuajoilta. Kyseinen hahmo meinas olla mun eka cossi, mutta äiti oli sitä mieltä ettei 13 vuotiaan ole soveliasta cossata masu näkyy - hahmoja, ja Meroko sitten jäi. Seuraavan kerran meinasin cossata samaista tytyä 2014(?) Desussa, koska teki mieli cossata jotakin tosi animun nähöstä hahmoa. Kuitenkin sillon Di gi charat astui elämääni ja tein Dejikon, mutta edelleen tämä silinteripää kummittelee cosplayhaaveiden listalla.


Kaikki mua yhtään paremmin tuntevat tietääkin että oon ihan höpönä silintereihin. Oon jopa ulkoo opetellu kaiken maailman nippelitietoa silintereistä ja yks isoimmista haaveista ois joskus saada ihka aito 1800-luvun silinteri. Ai että~

Kuviksen tunnilla seiskalla tein polyeteenistä itse asiassa Merokon silinterin korvineen päivineen, joskin puolet suurempana mitä se hahmolla on. Se oli aika valtaisa. Nykyisin se hattu tosin on palasina, sillä aloin tekemään siitä yhden enkeli hahmokkeen käsipanssareita. <:'D

Nykyisin Meroko ois ihan kiva tehdä, osaisinkin ja nykyisin äiti ei enää puutu vaatekappaleitteni määrään tai kokoon. Ehkä vielä joskus~



Voimia taas uuteen viikkoon~




Panda kuittaa~~ 







lauantai 5. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: Cosplayta ajan takaa ja sen yli: Luukku 6 Isänmaallista tosiaan

Moikka~

Tervetuloa Kaapimörön ihka ensimmäiseen joulukalenteriin!~

Tässä joulukalenterissa käydään läpi vanhoja hahmoja jotka on kummitellut vuodesta toiseen mielessä, ja uusia jotka ovat kummitelleet vähän vähemmän aikaa mutta jotka ovat silti jo juurtuneet syvälle cosplay haluihin. Jospa sitä joskus sitten intoutuisi vaikka saamaan jonkun ihan cossiksikin asti~ Joka päivä tulee 1-3 hahmoa ja joinain päivinä myös ihan normi postauksia, eli joulukuu on aika runsaspostauksellista. Toivottavasti nautitte~ ^^

Hyvää itsenäisyyspäivää! ^^/

Luukku 6.
Hetalia: Pirate Finland



Vaikka tämä hahmo tuleekin itsenäisyyspäivänä ja ihan tahallani sen tähän juuri tälle päivälle laitoin, niin en haaveile tästä cossista sen takia että haluan olla tosi isänmaallinen, oikeesti tykkään hahmosta. :_D

Hetalia on mulla itseasiassa kesken. Mua ei oo oikeestaan ees kiinnostanu se anime erityisemmin, eikä fandom varsinkaan, tykkään vaan tosi paljon hahmodesingeista. Hetalia herättää kummasti cosplay viboja. Harmittaa tosi paljon et Hetalian fandom on vähän mitä on, koska cossaajia leimataan sitten samantien myös fandomin kannattajiksi, ja musta Hetalian fandom on lähinnä pikkuernuja...

Kuitenkin siis Suomi on hirmu symppis hahmo ja se sen normi asukin olis ihan kiva. Kuitenkin oon menny myymään sieluni piraattiversioille, joten piraatti on kyllä listalla ennen tavallista. Asiaan saattaa myös vaikuttaa se että tähän asti en oo nähny yhtäkään Suomi cossia joka ei ois näyttäny pyjamalta. ^^'

Syy sille miksen tätä oo toteuttanu vielä on se et oon pitäny pukua semi kalliina, pitkät takit joihin tarvis vuoren vaatii ikävän paljon kangasta. Lisäks hatut ei edelleenkään kuulu mun vahvuuksiin repaleisista, mutta purkaantumattomista reunoista puhumattakaan. 



Piraatti Suomea oon itse asiassa meinannutkin cossata. Yukiin 2016 sen meinasin vääntää, mut sit kävi Inu x boku ss ja Love live. :_D
Kuitenkin ton pääkallo maskin ehdin tehdä, joskin sen verran nopeesti että tekisin kyllä uuden jos Suomea päädyn joskus cossaamaan. Tästä saisi kyllä niin ihania kuvia ja Hanatamagon haluisin kans tehä. ^^




Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille~ ^^





Panda kuittaa~~ 










perjantai 4. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: Cosplayta ajan takaa ja sen yli: Luukku 5 Pahvilaatikko

Moikka~

Tervetuloa Kaapimörön ihka ensimmäiseen joulukalenteriin!~

Tässä joulukalenterissa käydään läpi vanhoja hahmoja jotka on kummitellut vuodesta toiseen mielessä, ja uusia jotka ovat kummitelleet vähän vähemmän aikaa mutta jotka ovat silti jo juurtuneet syvälle cosplay haluihin. Jospa sitä joskus sitten intoutuisi vaikka saamaan jonkun ihan cossiksikin asti~ Joka päivä tulee 1-3 hahmoa ja joinain päivinä myös ihan normi postauksia, eli joulukuu on aika runsaspostauksellista. Toivottavasti nautitte~ ^^

Luukku 5.
Yotsuba!: Dambo




Dambo on yksi niistä joihin palaan joka kesä.

Yotsuba! on yks ehdottomasti mun top10 manga listalla paikkansa ansainnut. Oon myös aina halunnu cossata Yotsubasta, mutta koska siitä ei ole animea (jos on niin kertokaa heti!!!) ja mangat nyt tunnetusti ovat mustavalkoisia, joten vaatteitten väreistä ei ihan paria asua ja Yotsubaa lukuunottamatta ole harmainta aavistusta. Kuitenkin Dambosta tietää minkä värinen se on sillä kuvia löytyy ja vaikkei löytyskään niin pahvilaatikkorobotti on erittäin suurella todennäköisyydellä pahvilaatikoiden värinen. :_D


Kerran oon jo meinannut Dambon tosissani tehdäkin, mutta sitten muistin desusään olemassa olon ja sen mitä pahvilaatikoille käy jos ne päätyy kosketukseen veden kanssa. Lisäksi tossa puvussa ei paljoa istuskella joten rankka cossi, ja ei myöskään paljoa kävellä. Pelkästään puvun kanssa conipaikalle tulo oli vähän ongelmallista isojen laatikoiden takia, koska jotakin olis ollut pakko liimata puvun kasassa pysymysen takia ja siinä sitten meni idea laatikoiden kasaantaittamisesta. 

Kuitenkin Dambo kummittelee mulle edelleen, ja joskus mä varmaan lopulta sen toteutan, sanokaa mun sanoneen. ^^'


Toivottavasti tykkäsitte viidennestä luukusta~



Panda kuittaa~~ 








torstai 3. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: Cosplayta ajan takaa ja sen yli: Luukku 4 Enkelireppu

Moikka~

Tervetuloa Kaapimörön ihka ensimmäiseen joulukalenteriin!~

Tässä joulukalenterissa käydään läpi vanhoja hahmoja jotka on kummitellut vuodesta toiseen mielessä, ja uusia jotka ovat kummitelleet vähän vähemmän aikaa mutta jotka ovat silti jo juurtuneet syvälle cosplay haluihin. Jospa sitä joskus sitten intoutuisi vaikka saamaan jonkun ihan cossiksikin asti~ Joka päivä tulee 1-3 hahmoa ja joinain päivinä myös ihan normi postauksia, eli joulukuu on aika runsaspostauksellista. Toivottavasti nautitte~ ^^

Luukku 4.
Kanon: Mai Kawasumi ja Ayu Tsukimiya




Kanonia aloin aikoinaan kattoa kun olin ihan hulluna An Cafeeseen, ja niiden basisti Kanon sanoi pitäneensä Kanonista, jonka hän oli katsonut koska sen nimi on Kanon. ^^

Kanon olikin ehdottomasti katsomisen arvoinen, rakastuin täysin~ Edelleen itkettää kun kuuntelen openingia (esim. nyt tätä kirjottaessa ;;-;;) ja osaan edelleen sanat tosta ja aaaaah~~

Mai itsessään on aika simppeli ja silloin kun sarjan maratoonasin olisin jo varmaan osannut puvun tehdäkkin. Jotenkin kuitenkin se jäi. Miekka on yksi syypää, koska silloin varsinkaan en tiennyt miten moisen tekisin. Toinen mikä vähän operaatiota haittasi oli se että jostain syystä mun mielestä peruukin ponnarille laittaminen oli ajatuksena jo tosi mahdottoman oloinen. En tiiä mitä munki päässä on liikkunu. :_D Toi on viel tommonen niska ponnari et ei mikään korkee... Outo mie.




Tykkään edelleen Main hahmosta paljon, vaikken sarjaa olekaan rewatchannut. Pitäis kyllä, sen verran rakas sarja tää on~~ 
Nykyisin rahkeetkin riittäs enkä outoilis peruukin kanssa, joten Maista vois tulla jopa ihan hieno. Tykkään tosi paljon ton asun tosta viitta systeemistä, musta se on jotenkin tosi kiva lisä tohon koulupukuun~ Ja viitat on kivoja. ^^ (must tuntuu et tolle on joku oikee nimiki, eikä se oo vaan viitta :D)

Kanonissa on myös toinen hahmo jonka cossaamista aina välillä mietin. Ayu on hirmu suloinen hahmo (ja välillä ärsyttävä kyllä myös), ja se syö taiyakia~ Mikään ei myöskään voita siivellistä reppua. <3 Kuitenkin oikeastaan se ongelma on että puku josta pidän on Ayun talvivaatteet eikä paksu takki oo kauheen houkutteleva kuumaan coniin, joten siksi se on jäänyt. Kuitenkin Ayu on ihana ja siitä sais tosi söpöjä kuvia talvella ulkona. ;;3;;




(Hui jui kuuntelen endingiä ja täs tuli joku ihan random räppi kohta O_O en tienny et täs on tämmönenki......huuui)







Tässä olis nelos luukku, toivottavasti tykkäsitte. Must tuntuu et nää on ollu tosi saman tyyppisii luukkuja Legolasta lukuunottamatta....toivottavasti se ei oo haitannu ^^' 





Panda kuittaa~~ 



Ei enää porvarikalentreita

Moikka~~ 

Joulukalentereitten väliin vähän jotain muutakin~~

Toivon et ehin viikonloppuna istahtaa ompelukoneellekin, et saisin ens viikolla teille sit vähän wip postausta Yukin cosseista. Tahdon päästä höpisemään cossien etenemisestä. >n<


Mutta noin muuten kuuluu väsynyttä. Koeviikko onneks nyt vihdoin pulkassa, enkä tosiaan kussu ehkä ku matikan, ruotsi nyt on vähän kiikunkaakun, mutta ollaan toiveikkaita palautuspäivään asti~
Uus jakso alko tänään, ja huomenna alkaa espanjan tunnit, arvaatte varmaan kuin innoissani oon~~ Lisäks tässä jaksossa mul on kaks mun lempiopen kurssia, ja äikkä 13 eli luovan kirjottamisen kurssi, ja ne tunnit on ihan älyttömän kivoja ja tänäänki vaan kirjoteltii jtn lyhyit tarinoit. Ainoo kurssi joka mua vähän haittaa on mun ruotsin nelos kurssi, en oo hyvä ruotsis ja yh joudutaan tekeen äänityksii whatsappis sille opettajalle, ja mua on aina ahdistanu ihan sikana se jos mun äänt äänitetään. En nauti.

Joskus tossa viikko tai pari sitte oli Lahden muotoiluinstituutin joulumyyjäiset joissa tuli käytyä. Siel oli paljon kaikkea mitä olis ollu kiva ostaa, mut ihan ku mulla olis ollu jotain käteistä, enkä viittiny laittaa äitii maksaa jokasta arttii mitä vastaan tuli. Löysin kuitenki tosi kivan kangaskassin ja postikortin. Siel ylipäätään oli tosi paljon kangaskasseja, mut jotenki sit päädyin tähän.

Toi kirahvi korttikin on vaan tosi soma~ Kirahvi~

Muuten mä en ookaan mitään kovin kummallista tehnyt. Kirjotellut kokeisiin lukemisen lomassa joulukalenterin luukut valmiikisi ja eilen katoin koeviikon loppumisen kunniaks 21 tapaa pilata avioliitto. Oon kattonu sen nyt ainakin viis kertaa yhteensä, mutta kun se on vaan niin ihana~ >3<

Joulukalenterista puheen ollen oon tosi katkera. Iskä osti mulle semmosen hienon Frozen joulukalenteri, ja eka luukku oli tyhjä, ja totesin et kaikki suklaat on vähän vaellellu. Jouduin avaa sen pohjasta kokonaan et sain suklaani. Tokast luukust sain Anna ponnarin ja tänään Olaf "tatuoinnin". Missä mun suklaat on. ;;-;; Ihan pettymys, en haluu enää ikinä mitään tommost porvarilasten kallista joulukalenterii. :c

Lunta täällä ei oo ollu pahemmin. Pariks päiväks sato, mut neki suli nopeesti pois. Toivotaan et jouluks tulis lunta, ei ois niin pimeetä.


Huomenna sitte meen Joville ohjaa pikkasiini kahvilan teossa, ja lauantaina mennää laulaa joululaului johonki palvelutaloon tai jonnekin. Toivottavasti sunnuntaina saan vaan olla, koska väsyttää. Paljon.



Mut joo, ei mulle sen kummempia~ Taidan mennä kattomaan joulukalenteri animeni tän ja eilisen  jaksot. Tänä vuonna päätin kattoa Tiger & Bunny'n~





Panda kuittaa~~





keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: Cosplayta ajan takaa ja sen yli: Luukku 3 Ei se saksikäsi Edward

Moikka~

Tervetuloa Kaapimörön ihka ensimmäiseen joulukalenteriin!~


Tässä joulukalenterissa käydään läpi vanhoja hahmoja jotka on kummitellut vuodesta toiseen mielessä, ja uusia jotka ovat kummitelleet vähän vähemmän aikaa mutta jotka ovat silti jo juurtuneet syvälle cosplay haluihin. Jospa sitä joskus sitten intoutuisi vaikka saamaan jonkun ihan cossiksikin asti~ Joka päivä tulee 1-3 hahmoa ja joinain päivinä myös ihan normi postauksia, eli joulukuu on aika runsaspostauksellista. Toivottavasti nautitte~ ^^


Luukku 3.
Rozen maiden: Souseiseki



Rouzen maidenia aloin katsoa alkujaan, koska olin nähnyt aivan ihania cosseja sarjasta. Omatkin cosplay himot siinä heräsi, joten alon katsoa sarjaa puhtaasti alusta asti cosplaylasien läpi. Erittäin huono tyyli katsoa animea, mutta sorrun tähän niin usein...^^'

En tiennyt ennen sarjan katsomista siitä mitään, ja olin ihan onni kun sain tietää että ne on nukkeja~~~ Joku saattaa ihmetellä tätä sikäli jos tietää mun pelkäävän nukkeja, mutta sen lisäks et nuket on karmivia, ne on myös jotain aivan ihanaa!~ 

Souseisekiin ihastuin puhtaasti hatun ja saksien takia. Etenkin hatun. Hatut on parhaita. (^з^)-☆ 




Suurin ongelma myös asun kanssa oli hattu. En oikeastaan vieläkään tiedä miten tehdään hyviä hattuja sikäli kun Aku Ankan hatun tekeminen oli ihan kamalaa, ja muista hatuista ei olekaan kokemusta.
Myös sakset oli tuolloin ihan kysymysmerkki, ei mulla ollut muista propeista kokemusta kuin hullusta viikatteesta. Eipä kyllä ole vieläkään, mutta nykyisin osaisin kyllä sakset tehdä, ei olisi oikeastaan ongelma eikä mikään.

Eniten homma kyllä tyssäsi kun havaitsin kaksi eriväristä silmää. En vielä sillon ollu ostanu koskaan piilareita enkä halunnukaan, mut olin sen verran perfektionisti että en sitten voinut cossata. Enäähän en välitä juuri hahmon silmien väristä. Piilarit kun ei jostakin tuntemattomasta syystä mun silmiini mene, joten oon vaan lakannu murehtimasta asiaa. Muuten kyllä oon perfektioitunut vaan entisestään. ^^' 

Souseiseki kutkuttaa edelleen, ja kovasti haluaisinkin sen tehdä, mutta sopivaa tilaisuutta ei vaan ole tullut, mutta ehkä vielä joskus. ;;3;; On se niin soma~~ Ai että kun kuuntelen Rozen maidenin openingia, tykkään tästä biisitäkin paljon. Voisin kans kattoa jossain kohtaa sarjan loppuunkin, en ees tiiä miksen oo kattonu ikinä loppuun. OnO hupsan.



Tässä oli tämän päivän luukku, toivottavasti piditte ja nähdään huomenna~~ 





Panda kuittaa~~ 


tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: Cosplayta ajan takaa ja sen yli: Luukku 2 Ylisöpöä

Moikka~

Tervetuloa Kaapimörön ihka ensimmäiseen joulukalenteriin!~


Tässä joulukalenterissa käydään läpi vanhoja hahmoja jotka on kummitellut vuodesta toiseen mielessä, ja uusia jotka ovat kummitelleet vähän vähemmän aikaa mutta jotka ovat silti jo juurtuneet syvälle cosplay haluihin. Jospa sitä joskus sitten intoutuisi vaikka saamaan jonkun ihan cossiksikin asti~ Joka päivä tulee 1-3 hahmoa ja joinain päivinä myös ihan normi postauksia, eli joulukuu on aika runsaspostauksellista. Toivottavasti nautitte~ ^^


Luukku 2.
Pita ten: Koboshi ja Shia





Palataanpa taas cosplay urani alkuaikoihin. Pitaten oli ensimmäinen anime jota aloin kunnolla katsoa. Oon kyllä hirvee ketku enkä oo vieläkään kattonu loppuun. ^^' Heee...pitäs varmaan.

Ensimmäiseksi cosplay viboja herätti Koboshi. Hirmu suloinen tyty kissan korvilla, ai että~ Koulupukukaan ei oo mikään järin haastava, joten tiesin että oisin osannu tehäkkin tän. 
En oikeastaan edes tiedä miksi en Koboshia lopulta koskaan toteuttanutkaan, koska inspiraatiota oli kyllä vaikka muille jakaa. O.O
Monesti oon meinannut Koboshin tehdä myöhemminkin, esim. Animecon 2013 oli tämmöinen, mihin piti saada kiireesti jotain uutta (ja jonne en lopulta tehnyt mitään uutta <:D) ja Koboshi oli hyvin vahvoilla. Edelleen Koboshi on kyllä vähän semmonen viime hetken vara hahmo, jonka sais äkkiä kasaan ja ois söpökin vielä~

Toinen hahmo josta pidin oli Shia.


Shia onkin sitten astetta monimutkaisempi ja varmaan siksi jäi tekemättä, sillä en tosiaan tuolloin osannut vielä yhtään mitään. Hattu ja kengät askarrutti, tosta sauvahärpäkkeestä puhumattakaan.
Kuitenkin Shia on edelleen aina välillä käynyt mielessä, ja koska pidän Pita tenistä hurjasti (tai ainakin sitä katsoessani silloin kaaaaaauan sitten pidin) niin ihan nostalgia syistä himottais vähän, nykyisin löytys enempi resurssejakin tähän.~

Toinenkin Shian asuista kutkettelisi mukavasti.



Tämä asu on ihan uskomattoman söpö. ;;3;; Pehmeestä fleecestä tehty söpöys ois ihan älyttömän ihana sunnuntai cossi kun koomauttaa ja väsyttää ja siinä vois hengata kotimatkan mukavasti ja vaikka nukkua yönkin vielä jos ei jaksa vaihtaa conmasennuksen kourissa vaatteita. ^^' Rakastan tätä asua, se on niin soma~~~ Tosin kesäcossiksi tämä voisi olla vähän turhan lämmin, mutta ehkä Frosti 2017? C:




Tässä oli toka luukku, huomenna lisää, nähdään taas~~ 



(kuuntelen tän sarjan openingii ja mua pelottaa, muistan edelleen sanat vaik viime kerrast on ties kuinka kauan :D)



Panda kuittaa~~