maanantai 1. heinäkuuta 2013

Hyvää synttäriä minä ^^

Tai no otsikko on hiukan harhaan johtava nimittäin synttärini on oikeasti vasta huomenna (2.7.) mutta juhlat pidettiin eilen ^^ En kyllä sinänsä tykkää juhlista varsinkaan omista synttäreistäni koska ahdistun kun pitäs osata jutella ihmisille ja olla sosiaalinen. Asiaa ei myöskään auttanut yhtään että kummieni pienin (kai kolme tai neljä vuotias) tykkää musta ja pyöri koko ajan ympärillä, tökki ja höpisi tyhmiä ja yhh >.<  Mutta muuten oli kyllä ihan jees synttärit, sain lahjoja x3

rannekoru >w<


kirja joka vaikuttaa ihan kivaisalta, luin esipuheen jo  :D

hehehe en oo yli vuotee päässyb leffaa ja nyt pääsen \(^^)/


lisäksi sain yhden mekon joka oli ihana mutta liian pieni...rintavarustus ei mahtunut -_- ja sain rahaa vajaa satasen ^^ jee~

Tänään oon kattonut leffan dark shadows. Se oli hyvä, suosittelen ja Johny Depp <3 ehdottomasti mun lemppari miesnäyttelijä ^^  Leffa kertoo siis...no jaa kattokaa ite, en halua spoilata, muuten menee mahtava leffa nautinto :DD

Johny Depp <3 


sitten ihan teidän päiväänne piristääksenne kirjotin novellin jonkapas saatte lukea nyt ^^ Nauttikaa jos se on mitenkään mahdollista~


Storm in the teacup~

Ukkonen jyrähti Ylämaan holvikattoisen kirkon yllä. Kirkonkellot soivat kumahtaen hautasaattueen kantaessa arkkua kirkosta. Alkoi tihuttaa vettä.
~~~~~~~~
Niin olimme pieniä kun isämme kuoli, vain 15 vuotiaita. Olimme aina tulleet kolme vuotta vanhemman serkkumme kanssa hyvin toimeen, mutta isämme, kreivin kuollessa äkillisesti kaikki muuttui. Enää ei kaksi kreivin pentua ja heidän serkkunsa juosseet kilpaa pihalla, pelanneet krokettia tai sulkapalloa eivätkä härnänneet toisiaan koko ajan kujeet mielessä. Niin, he eivät edes puhuneet enää toisilleen ja vielä mustemmaksi maailma muuttui kun kreivitärkin murhattiin. Silloin syttyi raaka ja painajaismainen sota vailla voittajaa.
~~~~~~~~~
Katselin ulos myrskyyn. Sade piiskasi pihan hedelmäpuita ja rummutti tasaisesti kattoa. Huoneessa vallitsi hiiskumaton hiljaisuus, kumpikaan ei edes vilkaisseet toisiaan. "Nuoriherra ja neiti Willson, teille on vieras." hovimestari sanoi oven raosta. Nousimme samanaikaisesti ylös ja hovimestarimme William päästi tämän vieraan sisään. Vanha lakimies astui hiukan kumarassa huoneeseen ja pyöritteli hattua kädessään. Edward ojensi kätensä ja minä seurasin veljeni esimerkkiä ja kättelin miestä. Että inhosinkin kätellä tuntemattomia, tuollakin oli kylmät ja niljakkaat kädet. Edward istui massiivisen työpöydän taakse. Se oli tummaa tammea ja isämme entinen pöytä. Myös huone oli isämme entinen työhuone. Istuuduin nojatuoliin pöydän viereen ja tarkkailin levotonta miestä joka oli tiputtanut hattunsa jo kolmesti. "Niin, niin tuota, osanottoni suruunne, se on ollut teille varmasti rankkaa. Ajat ovat vaikeat, ajat ovat vaikeat, naapurikunnassakin..." Mies mutisi. Näin veljeni ilmeestä että hänkin halusi jo tietää miksi mies oikeasti oli tullut. "Riittää jo turha höpinä ja surun valittelut, minulle on se ja sama onko ajat vaikeat, kerro mieluummin miksi tulit. Tällä säällä näin kauas Ylämaalle ei kukaan niiin vain lähde, mene jo asiaan." Edward sanoi hiukan kärsimättömän kiivaana. Mies katsoi vuoroin hattuaan, minua, Edwardia, ovella seisovaa Williamia ja taas hattuaan. "Niin tosiaan..." mies lopulta sanoi ja nosti katseensa hatusta veljeeni. "Olette toden näköisesti odottaneet perintöä koskevaa kirjettä..." Vilkaisin Edwardia jonka katse oli naulittu mieheen. "Kirjettähän ei ole tullut..." Mies jatkoi. "niin ei ole ei" Ed sanoi happamasti. "Teidän serkkunne, varakreivi nuoriherra Nottinghiv on perivä isänne tehtaat, vallan ja sukunne sormuksen. Tämän takia ette ole saaneet kirjettä." mies sanoi. Olin täysin ullkona asiasta...serkkumme...Oscar Nottinghiv...eihän...eihän hän voinut periä isämme valtaa ja omaisuutta...se kuului meille. Edwardista näki että hän kiehui raivosta. "Eihän, eihän Oscar voi ottaa MEIDÄN isän perintöä, se kuuluu selvästi meille" Ed huusi nousten samalla seisomaan. "Näin se on. Uuden lakimuutoksen mukaan suvun vanhin saa kreivin perinnön, sillä emme voi tietää saatteko te koskaan jälkeläisiä joille kaiken voisi antaa. Ette tekään kuitenkaan puille paljaille jää, kreivitär testamenttasi teille tämän kartanon, Williamin ja hänen ja miehensä yhteisen pankkitilin." mies sanoi. Vilkaisin Williamia joka näytti hiukan yrmeältä kun hänestä puhuttiin kuin mistä tahansa esineestä. Edward oli istuutunut takaisin ja tuijotti lakimiesta lasittuneella katseella. Mies näytti kiusaantuvan ja tiputti hattunsa jälleen. "Missä välissä Oscar on sitten saanut lapsia?" kysyin. Serkullamme ei ainakaan ennen ollut ollut lapsia ja hän olikin vasta !8 vuotias. Lakimies kääntyi minuun päin ja samoin Ed. "Hänen avopuolisonsa on raskaana" mies sanoi kuin se olisi ollut itsestään selvyys. Missäs välissä hän oli sitten naisen ehtinyt hankkia...? En kuitenkaan ehtinyt kysyä ääneen, kun mies ojensi kirjekuoren veljeni käteen, nousi ja asetti hatun päähänsä. "Tämä oli sitten tässä, minä olen asiani hoitanut." Lakimies totesi ja lähti huoneesta Williamin saattelemana. Edward oli avannut kuoren ja veti paperin sieltä ulos. Siirryin hänen selkänsä taakse ja luin kirjeen hänen olkansa yli. Se oli kutsu Oscar Nottinghivin ja Marie Cruckin häihin. "menemmekö me?" kysyin. "tottakai, eiköhän oteta perintö takaisin." Edward sanoi painokkaasti ja alkoi kirjoittaa sähkettä vastaukseksi ja kiitokseksi kutsusta.
Viikko kului äkkiä ja lähtöpäivä läheni. Jouduimme lähtemään jo edellisenä iltana, että kerkeäisimme aamulla kirkolle ajoissa. Mietin mitä laittaisin päälleni ja päädyin mustaan röyheloiseen mekkoon. William huuteli jo alhaalla että pitäisin kiirettä. Hän ja Ed odottivat jo hevosvaunujen luona kun pääsin ulos. Nousin vaunuihin Edward jäljessäni, hovimestarimme kiivetessä ajajan paikalle. Istuin veljeäni vastapäätä ja tuijotin ulos lasittunut katse silmissäni. Satoi vettä ja ilta pimeni pimenemistään. Silmäni lupsuivat ja nukahdin nojaten ikkunaan. En huomannut lainkaan kun pysähdyimme pieneen majataloon ja William kantoi minut vuoteeseen. Nukuimme Edin kanssa sisällä, hovimestarimme vartioidessa hevosia ja vaunuja. Olin kateellinen kun hänen ei tarvinnut nukkua. Verenimijänä hänelle riitti että hän nukkui kerran viikossa muutaman tunnin päivän valoisimpaan aikaan kellarin pimeimmässä nurkassa, vanhassa ruumis arkussa. Niin , William oli vampyyri, mutta sitä ei tienneet muut kuin hän itse, minä ja Edward, sekä vanhempamme olivat tienneet. Williamin vampyriydessä oli mahtavia puolia, sen lisäksi ettei hänen tarvinnut juuri levätä hän pystyi lukemaan muiden ajatuksia sekä siirtämään omia ajatuksiaan toisten päähän, jolloin uhri kuuli ääniä päänsä sisältä ja oli täysin pikku palveluskoiramme ohjailtavissa. Oli toki huonojakin puolia. William tarvitsi joka viikko jonkun verran ihmisverta eikä hänen ihonsa kestänyt aurinkoa. Hovimestarin vaatteet peittivät hänet onneksi melkoisen hyvin ja hiukset suojasi pään, mutta kasvot meinasivat usein palaa. Hän joutui myös käyttämään piilolinssejä vieraiden läsnä ollessa, sillä herran silmät sattuivat olemaan kirkkaan punaiset.
Aamulla saimme tietää jotain joka oli meille kuin kasa kultaa. Lakimies joka oli käynyt meillä oli tullut jonkun ystävänsä kanssa majatalon baariin ja William oli huvikseen tunkeutunut miehen pään sisuksiin. Herran ajatukset olivat harhailleet sielä ja täälä, mutta aina palannut pelonsekaisin tuntein miedän perintöömme. Häntä pelotti eetä hän ja serkkumme paljastuisivat ja mitä hänelle tapahtuisi jos he paljastuisivat... Mies kertasi moneen kertaan tilanteen meidän luonamme ja ajatteli pikku salaisuuttaan tietämättä lainkaan että pian juuri ne joiden kaikkein vähiten haluttiin tietävän se saisivat kuulla sen tuotapikaa. Mies ei nimittäin ollut oikeasti mikään valtion lakimies, eikä lakimuutoksia oltu tehty, kaikki oli vain Oscarin pikku suunnitelmaa, kuinka hankkia suvun päämiehen rooli ja isämme alaisuudessa toimineet tehtaat. Nyt meillä oli kunnon syy laittaa oma suunnitelmamme täytäntöön.
~~~~~~~~~~
Saavuimme hääpaikalle juuri sopivasti. Kirkkoseremonioiden ajaksi lähetin Williamin töihin. Olin yhtä hymyä kun kättelin ja onnittelin vasta vihittyä avioparia, joilla olisi onnellinen loppuelämä. Edwardkin oli nauraa kun hän ajatteli kuinka ihanaa heidän pitkä elämänsä tulisi olemaan. Juttelin Marien kanssa syvällisiä matkalla itse juhlapaikalle. Kartano jossa juhlat olivat oli suuri, valkoinen kivitalo, jonka etumusta koristivat massiiviset marmoripylväät ja suuret ikkunat. Taloa kiersi näyttävät kukka istutukset ja puutarhassa parveili mitä kauneimpia perhosia. Oscar oli aina pitänyt perhosista kovasti joten en ihmetellyt. Sisältä talo oli koristeltu pastellisävyisillä ruusuilla ja valkoisilla orvokeilla . Talo oli erittäin kaunis ja valoisa, pidin siitä kovasti. Siirryimme tarjoilusaliin jossa meitä odotti suloisesti puettu palveluskunta ja kasapäin kakkuja, muffinsseja, keksejä, marenkeja, piiraita, rahkoja ja juomia. Keräsimme lautasemme kukkuroilleen ja siirryimme todella valoisaan ja näyttävään ruokasaliin. Suunnilleen puolessavälissä syöminkejä suunnitelmamme alkoi, kun Marie lähti käymään naisten huoneessa. Häntä ei kuulunut pitkään aikaan ja vilkuilin muka huolestuneena ovelle. Vieressäni istuva Oscarkin alkoi olla levoton huomattuaan tuoreen vaimonsa pitkän poissa olon. "Elisabeth, voisitko käydä katsomassa onko jotain sattunut, Mariella ei ole tapana viipyä tuollalailla kesken ruokailun." Oscar pyysi minulta. Nyökkäsin vakavana, vaikka sisältä myhäilin tyytyväisyydestä, suunnitelmamme toimi juuri niinkuin pitikin. Kävelin pitkin käytäviä melkein talon toiseen päähän. Avasin jännittyneenä oven suureen kylpyhuoneeseen. William oli tehnyt hyvää työtä. Koko valkoinen marmori lattia kylpi veressä ja Marie makasi koko verijärven keskellä. Hän oli viiltänyt ranteensa ja kurkkunsa auki ja iskenyt veitsen vatsaansa kohtunsa kohdalle. Hän ei liikahtanutkaan. Lähdin juoksemaan järkyttynyt ilme kasvoillani takaisin ruokasaliin. Päästyäni ovelle, jäin tuijottamaan Oscaria ja pakotin kyynelet tulvahtamaan silmiini samalla kun lysähdin polvilleni lattalle. Edward ja rakas serkkumme ponkaisivat oitis ylös. Ed juoksi minun luokseni muka kysymään oliko kaikki kunnossa, Oscarin lähtiessä juoksemaan kylpyhuoneelle. Pian kartanon täytti miehen raskas karjunta, eikä yksikään vieraista jäänyt enää syömään. Myös minä ja Ed lähdimme muiden mukana avioparin luo.
Häät loppuivat siihen paikkaan. Oscar ajoi joka ikisen ulos talosta, paitsi meidät. Saimme olla ainoat todistajat myös hänen itsemurhastaan, Williamin hoitaessa työnsä loppuun. Oscar veti veitsen vaimonsa vatsasta ja iski sen karjaisten tuskasta kurkkunsa läpi ja kaatui kuolleena maahan. Palvelusväki oli juuri tullut huomaamattamme huoneeseen ja alkoivat huutaa kuin palosireenit. Edward käveli Oscarin luo. "Huijarin kohtalo on kova ja kivulias." hän kuiskasi vetäessää sukumme sormuksen hänen verisestä sormestaan. Suunnitelmamme oli toteutettu ja jätimme kauniin punaisen näyttämön taaksemme. Sukumme oli meidän nyt ja aina, olimmehan kukistaneet vihollisemme, rakkaan serkkumme Oscar Lukas Nottinghivin, Nottinghivien viimeisen perillisen, tai niin me ainakin luulimme.
~~~~~~~~~~
Muutama päivä häiden jälkeen me saimme vieraan. Se ilta oli synkin sitten synnyinyömme jälkeen, minä ja Edwardhan olimme kaksoset. Nuori, komea mies saapui luoksemme lähellä puolta yötä. Mies oli juuri esittäytymässä, kun William toi teetä ja miehen lause jäi kesken. MIes naulitsi katseensa Williamiin. Hovimestarimme kyllä huomasi sen, hänestä näki kuinka hän terästi aistejaan, muttei vilkaissutkaan vierasta. Williamin lähdettyä huoneesta, mies sai viimein esiteltyä itsensä. "Niin tosiaan, olen Elric Lucius Nottinghiv, sukumme perijä." Silmäni laajentuivat hämmästyksestä. Eihän Oscarilla ollut veljeä, eikä tosiaankaan itsensä ikäistä lasta. Vilkaisin Edwardia, jonka ilme oli mitäänsanomaton. "aivan, aivan..." Ed sai sanottua viimein. "Sanoit että Nottinghiv...ja perijä...voisitko kertoa tarkemmin?" veljeni jatkoi. "Ymmärrän, harva on kuullut olemassa olostani. OLen Oscarin veli...tarkemmin kaksosveli. En ihmettele hämmästystänne rakkaat serkkuni, ette oletettavasti tekään ole koskaan kuullutkaan minusta. Vanhempani eivät tahtoneet pitää minua, kolme vuotiaana he lähettivät minut mielisairaalaan, en nimittäin ollut, enkä ole edelleenkään aivan normaali, mutta kukaan ei koskaan hyväksynyt minua. Olen nyt elänyt yksin kartanossa Länsi alangolla, tietämättä mitään sukuni elosta tai elottomuudesta mitään, minua ei kutsuttu edes rakkaan veljeni häihin. Muutama päivä sitten sain tietää että veljeni kuoli ja lähdin matkaan, minulle kerrottiin kaikki oleellinen ja tulin tänne ja ajattelin saattaa itseni vihdoinkin ihmisten tietoisuuteen, joten saisinko sen minkä veitte veljeltäni, sota ei ole ohi." Tämän sanottuuan mies purskahti mielipuoliseen, hysteeriseen nauruun ja tarttui Edwardin kurkkuun. Ed ei peloltaan ehtinyt sanoa mitään ennen kuin Elric iski hampaansa hänen kaulavaltimoonsa. Aloin kirkua hysteerisenä. Mielipuoli serkkumme päästi irti ja veljeni lysähti silmät edelleen avonaisina, iho valkoisena ja elottomana maahan. Elric siirsi kiiluvat silmänsä minuun, samalla kun veti sukumme sormuksen Edwardin sormesta. Haukoin henkeä ja aloin perääntyä. Elric syöksähti eteenpäin ja paiskasi minut seinää vasten. Vampyyri veti henkeä iskeäkseen hampaansa minuun ja kaatui selälleen. William seisoi ovella. Olin jähmettynyt paikoilleni ja tuijotin tuskissaan kiemurtelevaa serkkuamme. Hovimestarimme käveli hänen luokseen ja tönäisi minut sivuun. Hän veti itsensä pois Elricin pään sisuksista ja painoi häntä vasten lattiaa. "Vain yksi vampyyri saa koskea tämän talon herrasväkeen ja se olen minä." hän sihahti. "Vai vampyyri, ei ihme että vaistosin sinussa kiehtovan tuoksun. Oletko pettänyt oman klaanisi vai miksi suojelet heitä?" Elric kysyi. "Minulla on syyni." William vastasi, veti henkeä ja raateli vieraamme kaulan...tai oikeammin söi sen, jäljelle ei jäänyt kuin tyhjään tuijottava pää ja päätön vartalo. Samassa muistin Edwardin ja ryntäsin veljeni luo kyynelten virratessa poskillani. "Edward...edward herää...EDWARD!" huusin. Lysähdin parkuen, veljeni kylmän ruumiin päälle. William polvistui viereeni ja painoi kätensä Edin kylmää rintaa vasten. "hänet voi vielä pelastaa." hän sanoi ja kauhukseni iski hampaansa hänen kurkkuunsa, elricin tekemien jälkien päälle. "Herää Ed...herää..." hän kuiskasi päästettyään irti. Veljeni iho alkoi muuttua, se tuli valkoistakin valkoisemmaksi ja entistä kylmemmäksi. Hänen silmänsä avautuivat ja hän huusi tuskasta punaiset silmänsä leimuten. William ojensi Elricistä irti repimänsä käden ja Edward ryysti jokaisen veripisaran joka siitä irtosi. "kiitos" hän sanoi ja kääntyi minuun päin. Kuin valon nopeudella hän iski hampaansa inuun, päässäni sumeni ja kun heräsin, tiesin että sukumme oli ikuisesti meidän~

Juu semmoinenpa se, anteeksi, se on kovin pitkä ja kiitos jos jaksoit lukea tänne asti. Seuraava postaus tulee ehkä vasta riparin jälkeen, eli ehkä vasta kahden viikon päästä mutta juu.

Panda kuittaa~~

5 kommenttia:

  1. Joo toi dark shadows on tosi hyvä leffa :3333 , ja toi novelli oli hyvä (:

    VastaaPoista
  2. Superhyvä novelli <3 ja Dark Shadows on ihana leffa <3 I <3 vampires ^^


    -meow~

    VastaaPoista